Ruis

Ruis, syysruis, kylvetään maahan syksyllä. Tämän vuoden kasvussa oleva ruis on kylvetty viime vuoden elokuun lopulla. Se talvehti lumen alla suojassa talven yli, kevääseen. Ruis on keväällä valmiina oraalla, jatkamaan nopeasti kasvuaan. Kulunut talvi oli rukiille suotuisa; oli lunta ja pakkasta sopivasti.
Rukiin viljely on hyvin herkkää kaikenlaisille häiriötekijöille. Ensiksi sen pitää syksyllä orastua kunnolla ennen talvea, sitten sen pitää selvitä talven yli. Ja kasvukaudella kestää sen, mitä taivaalta tulee. Kulunut kesä oli sekin rukiin kasvulle melko hyvä. Mutta ennenkuin sato on saatu puitua talteen, on kaikki siihen asti korkeemmas käres...

 

 Kuusten takana ruispelto, kuvattu toukokuun alussa. Vihertääpi!

Toukokuun lopussa; sadetta kasvustolle.

Tähkälle tulossa, 29.5.

Kesäkuun 8. päivä. Tähkät näkyvät jo. Kasvusto pystyssä.

Täysikuu kerkisi jo paeta pilvien taakse...
13.6.

"Ruislinnun laulu korvissani,

tähkäpäiden päällä täysikuu.

Kesäyön on onni omanani,

kaskisavuun laaksot verhouu..."

(Eino Leino, Nocturno)

 

Ruis heilimöi. 18.6.
Sain allergisen reaktion, kun kiertelin ruispellolla!
Aivastuksia, kutinaa, puistatuksia ja punoitusta.
Onpas se ärhäkkä.

 Aaltoilee se pienempikin vainio!

 Rukiin juurella pientä kauneutta.

 Ja Konsta!

Rukiin korsi on pitkää kuin Niskavuoressa...

16.7. Ruispellon takana naapurin kultainen rypsi.

 4.8. Kello on puoli viisi. Auringonnousua odotellessa.

 Utua, hämyä, usvaa...

On siellä, jotain mettisiä...

Kastetta yön jäljiltä.

Sieltä se aurinko nousee, joka aamu vähän myöhempään ja myöhempään...

 Valmista puitavaksi. 11.8.
Ruis valmistui aikaiseen tänä kesänä, kun oli niin poutaista keliä.

On aina hiukan juhlallinen olo sadonkorjuun aikaan.
Ja kiitollinen.
Leipäviljaa.
Sitä tärkeintä viljaa.

Muistan lapsuudestani,
miten eräänä loppukesän lauantaina
isä teki koko pitkän päivän ruismaata:
Kynti pellon.
Ajoi pellolle lantaa.
Levitti lannan.
Muokkasi.
Kylvi rukiin.
Jyräsi.
Ja päivä oli illassa.
Ruista kasvatettiin pieni ala muistaakseni
joka vuosi.
Ja aina piti olla kuitenkin varastossa
kahden vuoden tarve viljaa;
jos viljely sattuisi epäonnistumaan,
niin olisi leipäviljaa omasta takaa.
Mitä viisautta!
Ruisleipä oli tärkeä osa ruokataloutta.

Kohta on sato tallessa. Ilmat suosivat puintipäivää: aurinkoa ja tuulta. Sade tuli seuraavana yönä...

Ja muistan yhden syksyn, kun halla oli vioittanut rukiita.
Vanhemmat olivat kuitenkin niittäneet viljan
ja laittaneet sen seipäille kuivumaan.
Sitten viljat oli puitu puimakoneella.
Ja jauhettu kokeeksi pieni erä viljaa.
Äiti keitti siitä ruispuuron, jota meillä
sanottiin ruishutuksi.
Ja se oli kaikkien suurta herkkua.
Nyt se oli tummaa ja kitkerää.
Äidiltä pääsi itku.
Isä lohdutteli...
Ja me penskat ihmeteltiin, että miten ruishuttu
voikin olla niin pahan makuista...
Se oli siihen aikaan suuri menetys, jos
itse kasvatettu leipävilja ei onnistunut.
Leipävilja joutui karjan rehuksi.
Saarijärven Paavo siinä tuli mieleen:
"Pane leipään puolet petäjäistä,
veihän naapurimme viljan halla..."

Siinä sitä on, luomuruista, Reetta- lajiketta.
Lähdössä kuivattavaksi.
Sitten pitää etsiä ostaja sadolle...
Ja jauhattaa itsellekin leipäjauhot.
Sekä varastoida vuoden tarve jyviä omaan käyttöön.

Viimeisiä vetoja puimurilla.
Rukiinoljet tulevat hyötykäyttöön; naapurin luomuviljelijä paalaa ne karjalleen.

 Superkuun jämiä puintipäivän ehtoona.