Eilen aamulla maisema oli peittynyt sumuun.
Tuli tunne, että olen suojassa, tallessa,
turvassa, piilossa.
Kaunista.
Ruis on noussut oraalle,
toivo on pinnalla!
Olen syntynyt tähän maisemaan.
Kasvanut siinä.
Tämä on se rakkain.
Tytär oli puolitoista kuukautta töissä
Norjassa, Lofooteilla.
Hän näytti kuvia sieltä; mereltä, vuorilta.
Voi, niin kaunista,
niin erilaista ja ihmeellistä.
Nämä metsät ja pellot tuntuivat kalpenevan
sille upeudelle ja kauneudelle.
Jospa siellä Norjassa pääsisi käymään.
Onhan se haaveena ollut kauan.
Vähän pelottaa, että jos se pohjoisen kipinä iskee,
niin sitten sinne on päästävä aina uudelleen.
Rovaniemi on pohjoisin paikka, missä olen käynyt!
Sehän on melkein keskellä Suomea...
Joko ensi kesänä,
Lappiin ja Norjaan?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti