Kuusimetsässä 2

 

 Aamu- auringon leikittelyä.

 Kuusivainaa.

Metsäkauriit ja myös hirvet
tykkäävät tästä paikasta.
Sopivasti suojaa ja näkyvyyttä.
Toisella puolella valoisa koivikko,
vastapainona suojaavalle kuusikolle.

Talvilevon jäljiltä.
Ryppyinen, mutta vihreä.

Ylitiheään aikoinaan istutettu kuusikko.
Kertaalleen metsurityönä ensiharvennettu.
Ja yhä on liian tiheä.
Harvennus tulossa.

Kuivat ja joutavat.
Kuusen kevätsiivous.

Lapsuuden polulla
paistaa aina aurinko.

Vanhan varjossa uutta kuusentaimikkoa.
Sinne paistaa aurinko.
Ja sataa lumen.

Tässä.
Seuraavalle sukupolvelle.
Työtä ja kasvun seuraamista.
(Nämä lumiset kuvat ovatkin
muutaman viikon takaisia.
Lunta ei ole enää näin paljon!)

 Se sanoi olevansa enkeli.

Muistanpa lapsuudesta,
kun isosiskoni, - kovin pieni oli hänkin silloin;
oli sairaana monta päivää.
Makasi vain sängyssä.
Ja miulla ei leikkikaveria.
Kummitädin kanssa käveltiin metsässä.
Hän teki naavasta siskolleni
tontun, keijun, tytön, menninkäisen, minkälie.
Että siskoni ilahtuisi ja paranisi.
Ja mie ihmettelin, miten täti osasikin sen tehdä!
Siinä se naavakeiju piristi siskoa
sängyn vierellä tuolin päällä,
vesilasin vieressä.
Kaipa sisko siitä tervehtyikin aikanaan.
Miten voikin jäädä niin elävästi mieleen...

 Omppu ja lumienkeli.