Käsityöyhdistys Lipin uuden myymälän avajaiset

Tervetuloa!

Tänään on Käsityöyhdistys Lipin uuden myymälän avajaiset
Ylämyllyllä osoitteessa Kievarintie 2 A 3, alkaen klo 10.
Tarjolla kauniitten kädentuotteiden lisäksi kahvia ja herkkuja!

Aamulla joskus kahdeksan jälkeen Yle Joensuu tekee
suoraa juttua Lipin uudesta alusta; kuunnelkaa!

Riisin rietas rääpäsy

Riisitunturin kansallispuisto Posiolla, Kuusamon rajan tuntumassa.
Päädyimme kiertämään Riisin riettaan, jonka pituudeksi ilmoitettiin 10.7 km.
(Taisi se kyllä olla pitempi...)
Siitä tuli meille Riisin riettaan rääpäsy tai rääpäsyn rietas riisi!
Todellakin; se oli pikkuisen vaativampi päiväreitti.
Pieni karhunkierros tuntui leikiltä Riisitunturin hitaissa ja pitkissä nousuissa ja laskuissa.
Kyllä se loppumatkasta kävi kipuna polviin.
Riisitunturi on yli 400 metriä korkea.

"Tapion pöytä";
latvaton kuusi, joka kasvaa leveyttä.
Murunen eväistä metsän kuninkaalle!

Konsta ja punainen matto.

Maaruskaa riitti ihailtavaksi!

Luonnon värit erilaisissa sävyissään, sopusoinnussa keskenään.

Täältä on entimuinoin kerätty lehmille heinää,
pieniltä ruohotilkuilta.
Sitä työn määrää...

Minähän olen ihan solmussa...

Pystyyn kuivaneita kuusia ja mäntyjä, vanhoja.
Latvattomia puita; lumi ei anna armoa.

Olin siellä minäkin!
Konsta ja Aurora.

Tälle nuotiopaikalle meikäläisen löyhäpää unohti puukkonsa;
siihen kaatuneen männyn runkoon sievästi pystyyn...
Kotvasen matkaa kuljettuamme, sanoisinko pohjoissuomalaisittain;
hoksasin tyhjän tupen vyölläni.
Miulle tuli ylimääräinen lenkki, kun palasin etsimään puukkoani.
Nuotiopaikan lähettyvillä tuli vastaan ihanaisten naisten porukka;
hyö heti kysyivät, että hukkasitko jotakin...
Olivat ottaneet puukon mukaansa siinä uskossa,
että kyllä he meijät tavoittavat ja löytävät!
Kiitollisena puukon löytymisestä ja onnellisena jälleennäkemisestä
painelin takaisin polkua pitkin ottamaan kälyset kiinni.

Riisitunturin maisemat painivat ihan omassa elementissään.

 "Tuoll´ on Ohto syntynynnä.
Pimeässä Pohjolassa, metsäisessä mehtolassa,
Tarkassa Tapiolassa, sydämessä salon sinisen.
Tuoll´ on Ohto tuuvitettu,
alla kuusen kukkalatvan, pienoisen petäjän alla,
rahin rautaisen nenällä."
(Suomalainen kansanruno)

Karhunkallopetäjä.

"Karhulla on erityinen asema suomalaisessa kulttuurissa.
Ennen muinoin kaadetulle karhulle pidettiin suuret pidot,
joiden päätteeksi karhun luut haudattiin petäjän juurelle.
Kallo ripustettiin rituaalisin menoin puuhun,
jotta karhun sielu pääsisi palaamaan takaisin taivaalliseen kotiinsa."

Karhu jää minulta kyllä syömättä.
Joku roti sentään... nallentekijälläkin!

 Maaruskaa maatuskoille.

Voi että kaikki näkymät tallentuivat sielun silmiin...

Saavuimme alas.
Siellä oli suo latoineen.

Puuttui vain se karhu löntystelemään ladon taakse suoniitylle...

Ylhäältä näkyy kauas...

Hetki sitten kuljimme tuolla alhaalla pitkospuilla ja mietimme,
että ei kai meidän tarvitse enää kiivetä vastapuolella olevalle mäelle.
No kyllä piti!
Pienenä pisteenä näkyvät alhaalla patikoijat.

Lähellä taivasta.
Kaukana siintävät tunturit ja järvet näyttivät olevan korkeammalla!
Polvet huusivat hoosiannaa ja kyselivät, että vieläkö kauan meinaat kuljettaa...
Mutta kyllä sitten taas illalla saunan lauteilla jäsenet tuntuivat omilta.
Tuumasimme, että meille piisaa kyllä nämä 10-15 kilometrin patikoinnit.
Iso Karhunkierros (80 km) olisi pitänyt suorittaa jo 35 vuotta sitten...

Pienen pieni Karhunkierros

Konsta herätti huomiota kainalossani tai repussa kulkiessaan!
Mukavaa, että se sai ihmiset hymyilemään ja juttelemaankin.
Nalle saa aikaan hyviä ja lämpimiä tunteita...
Konsta oli elementissään!
Karhu karhunkierroksella.

Myllykoski.

Muistui mieleen se lapsuuteni ensimmäinen Kuusamon reissu
ja riippusillan huima jännitys.
Tietenkin isä heilutteli kujeillen siltaa, kun äiti oli ylittämässä kosken kuohuja....
Nyt hymyilytti, kun pieni tyttö lauleskeli keikkuen isänsä kantorepussa
ennen riippusillalle menoa: Hei-lut-taa, hei-lut-taa, hei-lut-taa...

Konstan tötterö ja kelon tötterö.

Vanhuksen lepo.

Kuukkeli, Lapin lintu.
Oi!
Kun ei ole aiemmin nähnyt kuukkelia luonnossa, on sekin elämys.
En osannut ajatellakaan, että se on aika kookas lintu, ei mikään tintti.
Poseerasivat nuotiopaikalla tottuneesti!

"Kuukkeli, kuukkeli,
lyhyt on päivä,
äkkiä saapuu ilta.
Tule, ja vie tämä pimeä
pois näiltä rappusilta."
(Jukka Itkonen/Laululinnun saarella, Kirjapaja 2009)

Pitkin pitkospuita.
Askel kerrallaan, 12. kilometrin kierros.

Aurinkoa, tyyntä, lämmintä ja kaunista.
Niistä on Pieni karhunkierros tehty.

Hupsistaheijaa...
Kallioportin näkymät.
Ja edessä reilut 350 askelmaa alaspäin.
(Vastaa kerrostalon 13. kerrokseen kiipeämistä!)
Alhaalta tulleet ja rappusia ylös nousseet puuskuttivat pikkuisen enemmän.
Onneksi me lähdimme kiertämään myötäpäivään!

Onpa luontoäidillä ollut huumoria, kun näitä paikkoja
on pistänyt pystyyn!

Kainuun yksinäinen korpikuusi.

Ruskaa oli, mutta se ei ollut ihan kirkkaimmillaan tänä syksynä.
Meille se riitti!

Karhulainen.

Nousuja ja laskuja, tasaista ja jyrkkää, polkuja ja portaita.

900 metriä pitkä Aallokkokoski.
Mitenkäs se opastaulun tekstissä sanottiinkaan;
tämän kosken laskeminen kestää vain hujauksen,
että kun pelko vaihtuu hurmokseksi, koski onkin jo laskettu!
Me tuumasimme, että meidät saisi sitoa koskenlaskukyytiin;
vapaaehtoisia ei löytynyt!

Jyrävä.
Yhä niin huumaava yhdeksänmetrinen putous.

Konstalla on omat mietteet Jyrävän partaalla.
Eräs patikkaseurue oli kuvatessani pohtinut, että "varmaan kuvaa jotain lastenkirjaa..."
Hmmm, - vai aikuisten?

Huilaustuokio.
Nautimme jokaisesta hetkestä.
"Elämys" kuvaa parhaiten maatuskojen tunnelmia näitten
patikointipäivien antia.
Nauratti, kun vastaan pudotteli reipasta tahtia nuorten naisten ryhmä;
sanoin, että ihan niinkuin myö 35 vuotta sitten!!!

Takaisin maan pinnalle

Terveisiä Kuusamosta!
Viikko vierähti nopeasti Rukatunturin ja lähiympäristön maisemissa.
Ruskaviikot meneillään.
"Kauniit maatuskat" (kälyn miehen antama epäilevä lausunto!) maaruskan lumoissa...
Patikoitiin Pieni karhunkierros ja Riisin rietas,
lisäksi pienempiä reissuja.
Polkuja ja reittejähän siellä riittää.
Meidän polville ja nivelille saimme kylliksi näistä matkoista!

 Eikä siellä ihan yksin tarvinnut olla...
Todella hienoa, että ihmiset ovat löytäneet luonnon
ja sen antamat mahdollisuudet liikkumiseen.
Oulangan ja Riisitunturin kansallispuistojen reitit ovat hyvin merkittyjä
ja hyvässä kunnossa.

Kummitätini asui aikoinaan Kuusamossa.
Pääsin 12- vuotiaana käymään siellä vanhempien kanssa.
Menimme junalla Kontiomäelle, josta tätini tuli hakemaan meitä pikku-Fiatillaan.
Mieleeni piirtyi tarkasti ensimmäinen kokemus Kainuun luonnosta;
kun autosta loppui polttoaine yllättäen muutamia kymmeniä kilometreja ennen Kuusamoa.
Varakanisteria ei ollut; tätini oli halunnut testata, riittääkö bensa edestakaiseen matkaan...
Muistan, miten äiti oli NIIN vihainen!!!
Miten joku voi olla niin pöljä, ettei ota varabensaa...
No. Täti käsi pystyssä tien varteen pyytämään kyytiä Kuusamoon.
Ja todella pian hän saikin kyydin.
Me jäimme sinne hiivatin korpeen.
Keskelle ei mitään.
Isä painui saman tien metsään katselemaan, näkyisikö lakkoja...
Mie istuin auton sisällä järkyttyneenä ympärillä lentelevistä
miljoonista itikoista, jotka olivat haistaneet vieraan veren hajun...
Ajattelin, että mihin kamalaan paikkaan ollaankaan jouduttu.
Täti palasi aikanaan linja-auton kyydissä bensakanisterin kanssa
ja pääsimme jatkamaan matkaa.
Mutta siitä se reissu muotoutui oikein mukavaksi, itikoitakaan ei ollut kiusaksi asti.
Saimme nähdä Rukatunturin, Myllykosken, Jyrävän kuohut ja Kiutakönkään kalliot.
Ja paljon muuta kaunista.
Se kaikki oli niin suurta ja ihmeellistä.
Suurena aarteena toin kotiin pienen Lapin nuken.

Olen vuosien saatossa päässyt käymään Kuusamossa muutaman kerran.
Aina se on yllättänyt karulla kauneudellaan.

Tätä ystävä-kälyjen patikointireissua olimme suunnitelleet jo vuosia.
Nyt on Kuusamo korkattu tällä porukalla.
Maatuskat viettivät rennon viikon.
Sillä naurulla jaksaa aika pitkälle.

Helsinkiläinen käly näki porot ensimmäistä kertaa luonnossa,
lähes kosketusetäisyydeltä.

Oli meillä myös palautumispäivä,
jonka aikana saimme "jalat takaisin".
Posion Pentik piti tietenkin nähdä ja kokea.
Taivalkosken vanha Jalavan Maakauppa oli myös jälleen koettava.
Uutukaiset kumiteräsaappaat sieltä jalkaan!
Ja pohjoisen Suomen tyyliin poikkesimme iltakahville
ystäväni luokse Pudasjärvelle.
Eihän sinne ollut matkaa kuin vaivaiset 150 kilometriä!

Tämä on vasta alkua.
Jos ja kun polvet ja jalat kestävät ja kantavat meitä tulevinakin vuosina,
Kuusamo saa meistä kävijät !

Käsityöyhdistys Lipin myymälä muuttaa Ylämyllylle

Karjalainen 14.9.2016

Vain muutos on pysyvää?
Käsityöyhdistys Lipin myymälä on ollut paikoillaan
Liperin kirkonkylällä samassa paikassa, Keskustien varrella, parikymmentä vuotta.
Tunnelmallinen, vanha kivitalo on antanut käsityömyymälälle kodikkaat tilat.

Liperin kunnassa on kolme taajamaa;
Liperi, Viinijärvi ja Ylämylly.
Kieltämättä Liperin "kirkonkylä" on kaikesta vähän syrjässä.
Sinne pitää mennä!
Kyllä siellä kirkko on ollut iät ja ajat
ja muinoin hevospelillä ja kinttupolkuja pitkin liikuttaessa
on ollut aivan sama, mihin suuntaan niitä asioita lähtee hoitamaan.
Liperi on aikoinaan ollut emäpitäjä; Suur-Liperi.
Siihen ovat kuuluneet Joensuu, Outokumpu, Kaavi, Kontiolahti ja Polvijärvi
sekä osa Juukaa ja Rääkkylää.
Siin ennen muinoin...

Ratkaiseva käänne lienee ollut 40- luvulla Joensuusta Pieksämäelle
kulkevan junaradan rakentaminen Viinijärven kautta.
Kertovat, että Liperin isot isännät eivät antaneet lupaa
radan rakentamiselle peltojensa kautta...
(Se oli silloin; nyt ei maanomistajilla ole mitään sananvaltaa,
jos tie tai sähkölinja vedetään jonnekin...)

Siihen lisäksi on kehkeytynyt keskinäisiä riitoja ja niinpä Viinijärvestä kehittyi
kilpaileva taajama kunnan läntiselle rajalle.
Ylämylly on kasvanut Joensuun kupeessa itsestään,
ja se onkin näistä taajamista edelleen kasvava.

Onhan se surullista;
että Liperin kirkonkylä hiljenee entisestään.
Se on ollut myös kuntapäättäjien tie Liperin Lukion lakkauttamisen myötä vuonna 2009.
Meidän Petrus oli viimeisen vuosikurssin ylioppilas Liperin Lukiosta.
Koulun tai lukion lakkauttaminen on aina kuolinisku koko kylälle.
Sitä se oli myös Liperissä.
Katukuvasta katosi kokonaan lukioikäinen nuoriso.

Kaupankäynti Liperin kirkonkylällä on hiljentynyt vuosi vuodelta.
Se on kiistaton tosiasia.
Jo monta vuotta me käsityöläiset olemme SINNITELLEET;
sanan varsinaisessa merkityksessä, hiljenevän asiakasvirran kanssa.
Ketä varten me valmistamme ihanat kädentuotteet,
elleivät ne löydä ostajaansa?
Kaunis ja tunnelmallinen käsityömyymälä ei elä itsestään.

Kuluneen kesän aikana vapautui Ylämyllyllä huoneisto
K- kaupan yläkerrasta ja Ylämyllylle jo monta vuotta haluilleet
ja sopivaa liiketilaa etsineet lippiläiset totesivat tilaisuuden tulleen.

Niinpä tässä olemme olleet  nyt muuttotouhuissa.
Loppuviikon aikana roudattiin kaappeja, hyllyjä ja tavaraa
uuteen kohteeseen ja kaupanteko siellä aloitellaan tulevan viikon aikana.
Viralliset avajaiset pidetään 30.9.

Lipin uusi alku!?
Toivottavasti.
Toivomme tuotteillemme pelkkää vilkastuvaa myyntiä!

Uuden myymälän tiloissa aloitellaan myös käsityöiltoja.
Kuka tahansa on tervetullut käsitöiden salojen pariin.
Villasukan kantapää, isoäidin neliöt uusin kikoin, joulukoristeet jne.
Näistä tapahtumista ilmoitellaan ja Lipin facebookissa löytyy tietoa.

Meillä lippiläisillä on hyvä yhteishenki ja mukava porukka tekemässä yhdessä
kaikkea käsityöläisten hyväksi.
Pääasia, että Lippi säilyy Liperin kunnan alueella, syntysijoillaan.

Upea, viisihaarainen orkidea uuden myymälän ikkunalla
viestii käsityölaisten monipuolisesta osaamisesta!

Ps.
Mie lähden tänään ystäväkälyjen kanssa patikoimaan ruskamaisemiin.
Kaunista syyskuun jatkoa!