Mummo kanasensa niitylle ajoi

Juu, ei.
mie en ole ottanut kanoja, en.
Vaikka olisihan se niin mukavaa.
Voisi käydä keräämässä omien, itse kasvattamiensa kanojen munat.
Tilaakin olisi, kun navetta on tyhjillään...
Mutta antaahan nyt olla sen ajatuksen.
Naapurin nuorella innokkaalla viljelijällä on muutama kana,
sieltä joskus piippaa viesti: Olis munnii.
Sitten piipahdan hakemaan kennollisen ihania kananmunia.
Läheltä. Tuoreita. Suoraan tilalta.

Nämä somat mustat maatiaiskanat elelevät yhden viljelijäkaverin kotona Liperissä.
Kymmenkunta kanarouvaa (vai neitejäkö ne vielä ovat, munimattomat)
- ja kolme kukkoa.
Aiemmin olin kyllä nähnyt ruskeita kanoja, mutta en mustia.
Valkoiset eivät taida olla "maatiaisia", eli vanhoja rotuja.

Kukkoherra käyskenteli arvonsa tuntevalla tyylillä.
Ja kiekui... tervehdyksensä!

Hyvät oltavat näillä.
Riihen päädyssä on kesähotelli, talveksi kanat pääsevat vanhaan maitohuoneeseen.
Munatilaus on tehty, jos ylimääräisiä irtoaa;
kunhan kanat aloittelevat muninnan.
(Munat ovat kuulemma ruskeita, eivät mustia...)

Muistui mieleen valokuva meidän mummosta ja kanoista.
Kuva lienee jostain 30-40- luvulta,
- kovin nuorekkaalta ja elinvoimaiselta mummo näyttää...
Pappa siellä takana pussihousuineen ja lätsineen.
Ja kyllä: mummolla on ollut valkoisia, ruskeita ja mustia kanoja!
Muistan lapsuudestani, että mummo vei munia kyläkauppiaalle myyntiin.
Myöhemmin ymmärsin, että kanat olivat mummon omaa bisnestä.
Hän sai pientä käyttörahaa kananmunien myynnistä itselleen.
Silloin ei ollut semmoisia säädöksiä kananmunien käsittelylle, kuin nyt.
Mummo puhdisti likaiset munat etikkaan kostutetulla rätillä...

Myöhemmin, kun meillä ei ollut enää omia kanoja,
kananmunat käytiin ostamassa parista talosta, jossa oli vielä kanoja.
Arpi leuassani muistuttaa yhdestä kananmunanhakureissusta.
Palasin kotiin ja muka parkkeerasin polkupyöräni lennossa navetan seinää vasten,
kaaduin tietysti ja nirhaisin leukani tiiliseinään...
Kananmunat kopassa säilyivät kyllä ehjinä!