Takaisin maan pinnalle

Terveisiä Kuusamosta!
Viikko vierähti nopeasti Rukatunturin ja lähiympäristön maisemissa.
Ruskaviikot meneillään.
"Kauniit maatuskat" (kälyn miehen antama epäilevä lausunto!) maaruskan lumoissa...
Patikoitiin Pieni karhunkierros ja Riisin rietas,
lisäksi pienempiä reissuja.
Polkuja ja reittejähän siellä riittää.
Meidän polville ja nivelille saimme kylliksi näistä matkoista!

 Eikä siellä ihan yksin tarvinnut olla...
Todella hienoa, että ihmiset ovat löytäneet luonnon
ja sen antamat mahdollisuudet liikkumiseen.
Oulangan ja Riisitunturin kansallispuistojen reitit ovat hyvin merkittyjä
ja hyvässä kunnossa.

Kummitätini asui aikoinaan Kuusamossa.
Pääsin 12- vuotiaana käymään siellä vanhempien kanssa.
Menimme junalla Kontiomäelle, josta tätini tuli hakemaan meitä pikku-Fiatillaan.
Mieleeni piirtyi tarkasti ensimmäinen kokemus Kainuun luonnosta;
kun autosta loppui polttoaine yllättäen muutamia kymmeniä kilometreja ennen Kuusamoa.
Varakanisteria ei ollut; tätini oli halunnut testata, riittääkö bensa edestakaiseen matkaan...
Muistan, miten äiti oli NIIN vihainen!!!
Miten joku voi olla niin pöljä, ettei ota varabensaa...
No. Täti käsi pystyssä tien varteen pyytämään kyytiä Kuusamoon.
Ja todella pian hän saikin kyydin.
Me jäimme sinne hiivatin korpeen.
Keskelle ei mitään.
Isä painui saman tien metsään katselemaan, näkyisikö lakkoja...
Mie istuin auton sisällä järkyttyneenä ympärillä lentelevistä
miljoonista itikoista, jotka olivat haistaneet vieraan veren hajun...
Ajattelin, että mihin kamalaan paikkaan ollaankaan jouduttu.
Täti palasi aikanaan linja-auton kyydissä bensakanisterin kanssa
ja pääsimme jatkamaan matkaa.
Mutta siitä se reissu muotoutui oikein mukavaksi, itikoitakaan ei ollut kiusaksi asti.
Saimme nähdä Rukatunturin, Myllykosken, Jyrävän kuohut ja Kiutakönkään kalliot.
Ja paljon muuta kaunista.
Se kaikki oli niin suurta ja ihmeellistä.
Suurena aarteena toin kotiin pienen Lapin nuken.

Olen vuosien saatossa päässyt käymään Kuusamossa muutaman kerran.
Aina se on yllättänyt karulla kauneudellaan.

Tätä ystävä-kälyjen patikointireissua olimme suunnitelleet jo vuosia.
Nyt on Kuusamo korkattu tällä porukalla.
Maatuskat viettivät rennon viikon.
Sillä naurulla jaksaa aika pitkälle.

Helsinkiläinen käly näki porot ensimmäistä kertaa luonnossa,
lähes kosketusetäisyydeltä.

Oli meillä myös palautumispäivä,
jonka aikana saimme "jalat takaisin".
Posion Pentik piti tietenkin nähdä ja kokea.
Taivalkosken vanha Jalavan Maakauppa oli myös jälleen koettava.
Uutukaiset kumiteräsaappaat sieltä jalkaan!
Ja pohjoisen Suomen tyyliin poikkesimme iltakahville
ystäväni luokse Pudasjärvelle.
Eihän sinne ollut matkaa kuin vaivaiset 150 kilometriä!

Tämä on vasta alkua.
Jos ja kun polvet ja jalat kestävät ja kantavat meitä tulevinakin vuosina,
Kuusamo saa meistä kävijät !