Joko uskallan hengähtää?

Otin ja kävelin metsään.
Että ajatukset eivät olisi koko aikaa kivussa.
Vien sen metsään,
piilotan kiven koloon, sammalen alle, kuusen juureen.
Unohdan ja jätän sinne.

Metsä hoitaa.
Niin sielua, kuin ruumistakin.
Se usko on miulla vahva.

Olo eli kipu on vähentynyt, mutta ei poissa.
Siedän, menettelee.
Yötkin saan nukutuksi.
Sisko lohdutteli, että hänelläkin on ollut lapa-kipu.
Ja ensimmäisellä kerralla pelästyi, että hengenlähtökö tulee,
kun ei saanut vedettyä syvään henkeä.
Miulla se hengenlähtö- hengitys kesti yhden päivän.

Tattiloita.
Olen keräillyt pojan kaverina tatteja.
Teki hyvää, se metsähoito.
Ja italialaiset saavat tattinsa.
Bon appetit!

Päivä kerrallaan eteenpäin.

Siellä se kovertaa, etana tattia; kuin kipu selkää.
Narsk, narsk.
Syksyiset tunnelmat tässä päivässä.