Kesää, kesää, touhua, touhua...

 Kesä karkaa taas käsistä.
Vai miten se meni?

 Miten ihmeessä sitä on joskus kerinnyt hoitaa maatilan viljely- ja karjanhoitotyöt...
Kun nyt ei tunnu aika riittävän mihinkään.
Ai niin.
Oliko se se ikä.
Kun kaikki hidastuu, siis tekeminen.
Eikä aikaa ole enemmän tarjolla.

 Tieremontin jälkeen ohjelmassa on ollut aittojen nostoa...
Kun ne edelliset sukupolvet olivat päättäneet pystyttää aitat savikolle,
vaikka Loviisa-mummo oli sanonut, että ei pidä sinne laittaa, -
vaan ylemmäsi metsän reunaan, kestävälle kivennäismaalle.
Jokainen sukupolvi saa harmaita hiuksia, kun aitat heiluu ja vajoaa...
Tekohengitystä niille taas annetaan; ja muutama vuosi eteenpäin.

 Sitten tämä metsäinen elämä; lakat kypsyvät ja kohta mustikatkin.
Olen sanonut, että miun lomapäivä on silloin, kun pääsen lakkasuolle tai mustikkametsään.
Päivänä muutamana, kun talo oli täynnä meidän nuoria; kysyin, että kiinnostaisiko lakkasuoretki.
Kiinnosti.
Neljä nuorta ja mie.
Kahvi- ja tee-eväät tottakai mukana, ja niinpä suolla kului monta tuntia.
Nuoriso keitti omistaan, yhteensä lähes 5 kg; lakkahilloa.
Komea kattilallinen ja purkkirivistö suon kultaista hilloa!

Jatketaan kesää; vielähän sitä on jäljellä.
Nautitaan.
Kukista ja marjoista, auringosta ja tuulista.
Ja nalleista!!
Olen onnellisena seurannut, miten muutama tekemäni nalle on saanut tänä kesänä kodin.
Sen juuri oikean ihmisen luota, joka vain sille nallelle oli tarkoitettu!!
Nallerakkautta!

Kivi-nalle, joka löysi sen oman ihmisen ja oman kodin Lieksasta. Vai menikö se toisin päin?!