Orinnoron rotkolaakso; yksi Savon seitsemästä ihmeestä

 Marjastuspäivien välissä olin ystävän seurana Leppävirralla.
Käytiin patikoimassa Orinnoron rotkolaaksossa.
Se on yksi Savon seitsemästä ihmeestä; mitä lie ne kuusi muuta.

"Orinnoron rotko syntyi, kun Luojalta loppui luomistyössä maa
ja sitä piti ruveta venyttämään: maankuori repesi Orinnoron kohdalta."
Niin.
Jotenkin näin - tai sitten ei.

 Hyvännäköinen, kantikkaasti parrusta rakennettu liiteri laavupaikalla.

 Orinnoro on huikea luontokohde!
Pystysuorat kalliot, yhtenäiset tai lohkareista syntyneet; kohoavat kohti taivasta.
Alhaalla rotkossa kasvoi saniaiset ja ilma oli viileää ja kosteaa.
Luonnon puutarhuri on saanut kasvit kukoistamaan pitkin kallioseinämän saarekkeita.

 Luonnossa on hyvä olla ja hengittää.
Kuunnella ajatuksiaan.
Jutella hiljalleen iloista, suruista, elämästä.
Ja koko ajan luonto ja metsä hoitaa ja hoivaa, huomaamatta, huomaten.
Suru pienenee, ilo suurenee.
Ihminen siinä välissä jaksaa taas elämässä askeleen eteenpäin...

 Lepo ja levähdys.
Pysähys.
Silloin kun elämä pysäyttää.

 Rotkon kapeimmassa kohdassa ihan melkein pystyi koskettamaan
molempia kallioseinämiä, kun oikein kovasti kurkotti...

 Joka puolella Suomea löytyy näitä hienoja luontokohteita,
kun vain ottaa ja menee kokemaan!
Olin tämänkin Orinnoron kyltin ohiajaessa huomioinut, mutten ollut siellä koskaan ennen käynyt...

 Tavoitteeksi siis käydä ja koluta uusia ja käymättömiä kohteita!

 Konsta, Jehki sekä Aurora ja Tiu.

 Ja miten hyvältä kahvi ja leivät maistuvat metsän suojassa...
Kupilkat kulkevat repussa kevyesti mukana.

Korkean paikan kammoisen oli ihan helppoa kulkea alhaalla;
mutta ylhäällä, rotkon reunalla mutkittelevalla polulla oli jo sydämen tykytystä!
Konsta urheili roikkumalla oksan karahkassa repun hihnasta...
Kuusten latvat kurkottavat jossain siellä alapuolella.
Tänne pitää joskus palata nuorison kanssa patikoimaan.