Päivän metsäannos

Sanoinko mie joskus,
että anna meille
meidän jokapäiväinen metsämme?

Se on niin totta.
Jokapäiväistä.
Pakkasessakin, lumessakin.
Tarpoa tuttua polkua pitkin.
Sitä, josta tietää jokaisen kiven ja juurakon,
jokaisen mutkan ja kumarrettavat kuusenoksat.

Sinne mie vain menen.
Haluan.
Tarvitsen.

En kaipaa tohtorinväitöksiä tutkimuksesta,
että "metsä auttaa jaksamaan".
Miulle riittää tämä jokapäiväinen,
oma kokemukseni.
Elämiseni elinehto.

Enkä ole siellä yksin.
Vaikka talvisessa metsässä onkin kovin hiljaista;
kyllä siellä jossain aina joku tintti tervehtii.
Orava naksuttaa korkeuksissa,
jänis on jo ehtinyt laittaa päänsä piiloon...
Jälkensä ovat hangelle jättäneet muutkin metsäläiset:
Kettu, metsäkauris, joskus myös ilves.

Käveleksin.
Istun kuusen juurella.
Kuuntelen metsää.
Ja itseäni.

Metsä on antanut mielenrauhan ja jaksamisen,
ainakin tähän asti.
Ei ole niin syvää mustaa ollut,
etteikö se olisi toiminut...
Kuuset kuuntelevat hiljaa.
Hiljaisuutta tai suoraa huutoa.

Nämä Konstan ja Muiston metsäkuvat vähälumisesta Joulun seudusta.

Metsävoimalla eteenpäin.
Kohti huomisia ja uusia haasteita.