torstai 7. marraskuuta 2013

Villasukat

Villasukat ovat ihmisen paras vaatekappale.
Miulla on aina villasukat jalassa.
Paitsi kesällä -  jos on kuuma.
Mutta jos palelee kesälläkin,
laitan villasukat ensimmäisenä jalkaan.
Jalat ovat ihmisen perusta.
Kun jalkoja palelee, koko ihminen palelee.
Aina kun lähden reissuun,
villasukat kulkevat mukana.
Nuorena reissuun lähtiessä ei tarvinnut mukaan
muuta kuin villasukat, ruisleipää ja hammasharjan...

"Pakkanen" ja "Kesä"
Kansakouluaikaan käsityötunnilla
neuloa väkerrettiin ne pakolliset kintaat.
Hikisillä käsillä ja ohuilla puikoilla.
Tiukkaa ja nihkeää.
Ei ne kintaat ikinä kenenkään käsiin mahtuneet!
Ovat aitassa muistojen laatikossa.


Äiti neuloi aina.
Kintaita, sukkia, paitoja, pipoja.
(Siihen aikaan lapset vaatetettiin pitkälti
kotitekoisilla neuleilla ja ompeluksilla.)
"Aina" tarkoittaa: kun muilta töiltään ehti.
Muistan lapsuudestani, kun keskellä päivää
oli se äidin "vapaa tuokio" aamunavetan,
iltanavetan, ruuanlaiton ja taloustöiden välissä.
Äiti istui tuvassa kiikkutuolissa.
Silmät kiinni.
Ja neuloi.
Katsoin ja ihmettelin,
miten se voi olla mahdollista.
Se oli äidin lepohetki.

Ja ne äidin neulomat villasukat
löytyivät usein joulupaketista.
Viimeisiä äidin neulomia sukkia olen säästänyt.
Pässinpökkimiä.
Olen parsinut ja parsinut, enkä raaski niitä hävittää.


Villasukkia alettiin neuloa
nuorena likkana äidin ohjeiden mukaan.
Neulomista jatkettiin sitten omin päin
äidin kuoleman jälkeen.
Isäämme huoletti, että neulommeko kantapäähän
ne lisäkerrokset, niinkuin äiti oli neulonut.
Isä sai tovin meille selittää,
mitä hän lisäkerroksilla tarkoittaa.
Kun se lopulta meillekin valkeni,
totesimme, että tottakai myö
neulotaan ne "lisäkerrokset".
Äiti oli sillä tavalla
sukan kantapään neulomisen opettanut!
Nämä villasukat pysyvät hyvin jalassa.
Eivät jää kenkiä pois otettaessa kenkään!
"Hyvin jalassa pysyvät"- villasukat siis.


Mie neulon aina.
Siis - jos ei ole mitään muuta tekemistä.
Eli levätessäni...
Ihan samalla tavalla kuin äiti.
En osaa olla jouten.
Autolla matkatessa neulon.

Junamatkatkin kuluvat nopeasti neuloessa.
Tietynlaisissa kokouksissa ja koulutuspäivillä
neulon; pystyy paremmin kuuntelemaan esitelmää,
kun kädet neulovat...
(Miehet eivät sitä kyllä ymmärrä...)
Televisiota katsoessani neulon aina.
Eikä neuleeseen tarvitse katsoa.
Sormet sanovat, jos tulee virhe.


Heh, heh. Joskus se virhe tulee huomaamatta.
Television äärellä onkin menneet
lähes samanväriset langat väärin.
Eihän sitä virhettä voi jättää,
se olisi sekundaa...
Purkuhommiin!

Joskus jossain messutapahtumassa
myyntipöydän takana seisoessani
neuloin ja seurasin vieressä tapahtuvaa esitystä.
Yksi mies pysähtyi katsomaan neulomistani
ja sanoi sitten:
Sie niinkun neulot, etkä katso siihen lainkaan?
Sanoin, että käsillähän mie neulon, enkä silmillä.
Pyöritteli päätään epäuskoisena...




Villasukat ovat hyvä lahja.
Jokainen tarvitsee niitä.
Parasta kulutustavaraa.
Olen antanut lahjaksi lukemattomat villasukat.
Jos joku ei itse tarvitse, ne voi antaa kiertoon. . .
Kummityttö saa joka vuosi joululahjaksi villasukat.
Yksi Joulu jäi välistä ja heti tuli palautetta,
että Joulu ei tunnu miltään,
kun ei saanut kummilta villasukkia...

Neulon myös tilauksesta halutunlaisia sukkia. Tässä kahdet pitkävartiset.
Nuoriso tykkää myös villasukista.
Toiveita tulee aina, minkälaiset villasukat nyt pitäisi saada.
Ja nuorten ystävätkin taitavat saada lahjaksi villasukkia...
Olen sanonut, että niin mielelläni neuloisinkin villasukat
kaikkien maailman lasten paleleviin jalkoihin!

Olen itsekin saanut monet villasukat lahjaksi.
Arvostan niitä aina suuresti.
Mikään ei lämmitä enempää mieltä ja jalkoja,
kuin lämmöllä neulotut villasukat.

Viimeksi iltajunassa istuessani matkalla Helsinkiin
 - neuloinpa jälleen.
Eräs nainen pysähtyi ohi kulkiessaan puhisemaan:
ei kukaan voi neuloa tähän aikaan!
Seurasi pitkä keskustelu, jossa hän kertoi
olevansa kateellinen sukan neulomisesta!
Hän osasi kaikkea muuta; ommella, kirjoa jne,
mutta ei neuloa!!
Kysyin, että kuka hänet on sitten villasukissa pitänyt.
Äiti, ennen. Ja myyjäisistä saa villasukkia.
Oli hauska keskustelu!
Pari kertaa ohi mennessään vielä sanoi:
Kyllä mie oon niin kateellinen!!
Niin vain käsityöt yhdistävät ihmisiä
ja saavat keskustelua aikaan
aivan tuntemattomien kesken!

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Pieniä iloja tässä päivässä

Suojassa sumun sylissä.
Voi katsoa vaikka varpaisiin,
kun etemmäksi ei näe. . .

 . . . pisaran valo. . .

. . . kuulla pisaroitten putoavan
puiden oksilta maahan. . .

 . . . kohta valmistuva nalle. . .

. . . tuvan tummat kattohirret,
parasta tässä talossa. . .

 . . . kynttilän lempeä valo. . .

 . . . kissan hiljainen uni. . .

. . . lupaus uudesta kesästä. . .

. . .  "Hellyys"- ikoniriipus. . .

. . . mukillinen kahvia.

torstai 31. lokakuuta 2013

MYYNNISSÄ OLEVAT NALLET

Tässäpä tietoja ja esittelyt Louhi-Nallen myynnissä olevista nalleista.
Lisätietoja saa minulta ottamalla yhteyttä sähköpostilla tai soittamalla.
p.otronen@telemail.fi
050 4076166

Pääasiassa nallet viettävät lokoisia nallenpäiviä
Käsityöyhdistys Lipin myymälässä,
Kievarintie 2 A 3, Ylämyllyllä. (Liperi, Pohjois-Karjala, Suomi Finland)

Välillä käyn hakemassa nallet kotiin, jos asiakas haluaa katsella niitä
täällä syntysijoillaan Louhi-Nallen tiloissa.

Nallet ovat siis aitoja ja yksilöllisiä, käsinommeltuja nalleja.
Materiaalina on mohairvilla. (Joskus myös viskoosi tai alpakka).
Nallella on liikkuvat nivelet ja lasiset silmät.
Täytteenä on suomalainen puulastu, joka on pakattu nalleen tiukaksi ja kovaksi.
Nalle ei siis ole mikään pehmyt luttana!
Nallen pituus on mitattu seisoen.
Nallen voi antaa ihan kaiken ikäiselle;
lasisten silmien takia kuitenkin ihan pienten lasten kanssa valvotusti.
Jokaisella nallella on oma nimi ja syntymäaika.
Lisäksi nallen mukana tulee hoito-ohjeet ja pieni tarina kyseisestä nallesta.
Valmistan nalleja myös tilauksesta tietyn kokoisena ja valitusta karvasta.
Silloin voi saada nallen myös sen nimisenä, kuin haluaa.

 HONGOTAR, 13.9.2023.
Pituus noin 33 cm, tummanruskeat silmät.
Mohairkarva on mustanpuhuvaa ruskeaa, kiharaista. Tassunpohjat nahkaa.
Hongotar on karhujen esiäiti, ei sen vähempää!
Hongotar on lempeäsydäminen nalle. Sillä on maha täynnä puolukoita ja
syksyä rakastava nalle vain nauttii köllötellen tuulessa huojuvien mäntyjen alla...
Ystävän kanssa köllöttely on paljon mukavampaa!


 AVRAMI, 5.9.2023.
Pituus noin 30 cm, silmät mustanpuhuvan ruskeat.
Mohairvilla on tiheää, suklaanruskeaa. Tassunpohjat nahkaa.
Avrami valmistui syyskuisen sateen ropinaan.
Nalle vetää kumikengät jalkaan ja sadetakin ylleen ja suuntaa ystävän kanssa
pisaroivan metsän kätköihin tuoksuttelemaan syksyä.


 NOEL, 21.2.2018.
Pituus 35 cm, mustat silmät.
Mohair ns. marsupilamia, nahkaiset tassunpohjat.
Noel on lempeä ja elämänmyönteinen nalle.
Se tietää, että talven jälkeen tulee kevät ja luonto herää vihreyteen.
Sinne vihreyteen Noel haluaa viedä ystävän...

 OSMA, 30.8.2023.
Pituus 22 cm, tummanruskeat silmät.
Ruskeaa lyhytkarvaista ja vaalean pilkullista mohairkarvaa; tassunpohjat ruskeaa nahkaa.
Osma on loppukesän nalle. Se on täynnä tuulen säveliä ja auringon lämpöä.
Osma on nalle lempeimmästä päästä.

 HEINÄ, 28.7.2023.
Pituus 20 cm, tummanruskeat silmät.
Keltaista viskoosia, tassunpohjat nahkaa.
Heinä on täynnä lupausta kesästä, lämmöstä ja auringosta.
Lupaus myös uusista hetkistä, ystävyydestä ja luottamuksesta.
Heinä on lämminsydäminen nalle.
 

 KASTANJA, 31.5.2023.
Pituus 35 cm, tummanruskeat silmät.
Mohairkarva kastanjanruskeaa, paksua ja kiharaista. Tassunpohjat nahkaa.
Kastanja valmistui alkukesän leikkivään auringonpaisteeseen
ja sai samalla yllättävän sadekuuron niskaansa.
Kastanja on lempeä ja hyväntuulinen nalle.

 

 LUMO, 22.5.2023.
Pituus noin 10 cm, mustat silmät.
Mohairkarva vaalean keltaista, tassunpohjat nahkaa.
Lumo on huumaantunut alkukesän lämmöstä ja kielon tuoksusta.
Lumo rakastaa metsässä patikointeja yhdessä ystävän kanssa.
 

 VILJA, 30.4.2023.
Pituus noin 20 cm, tummanruskeat silmät.
Mohairkarva kullankeltaista, pitkää ja kiharaista. Tassunpohjat ruskeaa nahkaa.
Vilja istuu keväisen pellon reunalla ja kuuntelee mustarastaan laulua
ja nalle miettii, että miksi siinä soinnissa on surumielinen sävy...
Kevät ja Vilja ovat toivoa täynnä.

 

 PATINA, 1.4.2023.        (Myynnissä Taitopaja Kehrässä Siilinjärvellä)
Pituus 32 cm, mustat silmät.
Mohairkarva on paksua, harmaata; tassunpohjat mustaa nahkaa.
Patinalla on vahva usko siihen, että elämä kannattelee, vaikka pintaan tulisikin ajan patinaa ja kolhuja.
Patina antaa suojan ja vahvuuden, mutta laskee läpi aidon tunteen joka kantaa.


 SILMU, 19.3.2023.    (Silmu on myynnissä Taitopaja Kehrässä Siilinjärvellä)
Pituus 23 cm, tummanruskeat silmät.
Mohairkarva on vaalean ruskeaa, paksun kiharaista; tassunpohjat ruskeaa nahkaa.
Silmu on kuin lupaus kevään kasvun voimasta.
Silmu uskoo vakaasti valon ja lämmön lisääntyvän. Nallerakkautta täynnä!


 ELIAS, 28.2.2023.
Pituus 25 cm, tummanruskeat silmät.
Mohairkarva kiharaista, tummanpuhuvaa ruskeaa, tassunpohjat nahkaa.
Elias valmistui Kalevalan päivänä; sillä on juuret syvällä maassa ja perinteissä.
Elias on vakaa ja uskollinen nalle.

 PENNI, 23.3.2022.                 (Penni on myynnissä Villa Oraksessa Kolilla)
Pituus 24 cm, tummanruskeat silmät.
Mohairkarva tiheän kiharaista, maitokahvin väristä; tassunpohjat nahkaa.
Penni on täydet 24 senttiä!
Penni on täynnä kevään valoa ja voimaa ja se painelee menemään pitkin hankiaisia.
Nalle rakastaa auringon lämpöä.

 

 PEACE, 8.3.2022.
Pituus 21 cm, ruskeat silmät.
Mohairkarva on kullankeltaista, tuuheaa ja vähän kiharaista. Tassunpohjat nahkaa.
Peace valmistui kansainvälisenä Naistenpäivänä ja se on täynnä
voimaa, lohtua, iloa ja rakkautta.
Peace on kastettu hiljalleen leijailevilla lumihiutaleilla
ja se toivoo rauhaa ja lempeyttä kaikille.


 UTUKKA, 17.1.2022.          
Pituus 12 cm, silmät mustat.
Nalle on tehty keltaisesta, perinteisestä viskoosista, tassunpohjat ovat mokkanahkaiset.
Utukka on uuden pakkaslumen nalle. Se tulla pölähti maailmaan myrskytuulen mukana!
Utukka on pieni ja pippurinen nalle.
Se tarpoo vastatuuleen ja nauttii jokaisesta hetkestä.


 TERRA, 16.1.2022.
Pituus 12 cm, mustat silmät.
Mohairkarva on kullanruskeaa, tassunpohjat nahkaa.
Terra on puuhakas pikkunalle, joka ei malta edes talviunille.
Se haluaa seurata, miten tammikuun tuulet tiputtelevat kuusenkävyt maahan.

 

   SYKSY, 5.9.2019.
Pituus 28 cm, vihreään vivahtavat mustat silmät.
Mohairkarva on hennonvihreää, kiharaista.
Tassunpohjat vihreää nahkaa.
Syksy on lempeä ja rakastettava nalle;
se rakastaa syksyä, sen kauniita värejä ja tuulisia päiviä.
Puolukkamättäät odottavat Syksyä ja ystävää poimimaan punaiset herkut talteen.
 


 FEODOR, 3.3.2019.
Pituus 35 cm, tummanruskeat silmät.
Mohairkarva on tummanruskeaa, tiheää ja taipuisaa.
Tassunpohjat nahkaa.
Feodor valmistui laskiaissunnuntaina ja se rakastaa vauhtia ja
pöllyävää lunta mäenlaskussa. 


  LUMIKKI, 8.1.2019.
Pituus 30 cm, mustat silmät.
Mohairkarva tuuheaa pystyä mustaa ja valkoista.
Silmien mustat läikät on ommeltu kiinni valkoisen päälle.
Tassunpohjat ovat mustaa mokkanahkaa.
Lumikki on leikkisä ja yllätyksiä rakastava pandanalle.


 ONDREI, 7.1.2019.
Pituus 33 cm, mustat silmät.
Mohairkarva on tummanviininpunaista, karviaisen väristä, tuuheaa ja kiharaista.
Tassunpohjat samanväristä nahkaa.
Ondrei on vahva ja voimakas, lempeän luonteen omaava nalle.
Oikein ihanasti sylitettävän kokoinen.


 PAKKANEN, 4.1.2019.
Pituus 31 cm, mustat silmät.
Pandanalle; valkoista ja mustaa tiheää pystyä mohairia.
Silmän mustat läikät on ommeltu kiinni valmiiseen päähän.
Tassunpohjat mustaa aitoa nahkaa.
Pakkanen on hellyttävä, talvea rakastava pandanalle.

 

 JYSKY, 31.1.2018.
Pituus 51 cm, mustat silmät.
Mohairkarva on sysimustaa, lyhyttä ja tuuheaa.
Tassunpohjat ovat mustaa nahkaa.
Jysky on erittäin kookas ja turvallinen nalle.
Jysky valmistui kuunpimennyksen päivänä ja siksi se haaveilee pääsevänsä
kuutamokävelylle rakkaan ystävän kanssa.


  JERMU, 21.1.2018.
Pituus 28 cm, mustat silmät.
Kahta mohairkarvaa; tummanruskeaan vivahtava musta tuuhea karva
sekä pilkullinen ns. marsupilamikarva, josta nallen maha, korvien etupuoli ja häntä.
Tassunpohjat mustaa nahkaa.
Jyskyllä on lyhyet ja tanakat jalat sekä pullea maha ja häntä.
Nalle seisoo jämäkästi ja siitä saa uskollisen ystävän,
joka ei pakene viereltäsi suurissakaan elämän myrskyissä.
                

 KEIJU, 21.9.2017
Pituus 37 cm, vihreät silmät.
Mohairkarva on valkoinen, pitkä ja kiharainen.
Tassunpohjat ovat harmaata nahkaa.
Keiju on hoikahko, solakka ja salaperäinen nalle.
Keiju vie sinut seikkailulle satumetsän siimekseen kuuntelemaan,
kuinka tuuli laulaa kuusten oksistoissa.

  
 AAVA. 13.3.2013.
Pituus 38 cm, mustat silmät.
Valkoinen, kiharainen mohairkarva. Tassunpohjat ovat aitoa nahkaa.
Aava on kookas, tanakasti omilla jaloillaan seisova
tyyni ja rauhallinen nalle.


 NIILA. 24.4.2013.
Pituus 29 cm, mustat silmät.
Vaaleansininen, tuuhea mohairvilla. Tassunpohjat nahkaa.
Syntynyt sinivuokkojen aikaan,
siitä syystä se rakastaa kevättä yli kaiken.


 KLAUDIA. 17.9.2013.
Pituus 20 cm, mustasilmäinen.
Valkoinen, harva mohairkarva.Tassunpohjat nahkaa.
Iloinen ja hyväntuulinen tyttönalle.
Syksyn nalle, eikä lainkaan odota talvea
vaan haaveilee lämpimistä ja valoisista kesäöistä....
 


 VERNU, 9.2.2020.
Pituus 40 cm, tummanruskeat silmät.
Keltainen viskoosi, ns. perinteinen nallemateriaali. Tassunpohjat myös viskoosia.
Vernu rakastaa valoa!
Se odottaa joka aamu auringonnousua ja se haluaa leikkiä auringonsäteitten kanssa.
Vernu tuo iloa ja valoa.

 

 KOSMOS. 28.2.2020.
Pituus 36 cm, ruskeat silmät.
Mohairvilla on ns. siilikarvaa; piikikkään oloista ja ruskean kirjavaa.
Tassunpohjat ovat tummanruskeaa mokkanahkaa.
Kosmos on jämäkkä ja kookas nalle.
Sillä on lämmin sydän ja se on hukan salaperäinenkin...
Kosmos-nallen kanssa elämä ei ole yksitoikkoista!