sunnuntai 31. elokuuta 2014

Hyvää elokuun viimeistä

Tohmajärveläistä keramiikkaa.
Valoa aamuun.

Säätiedoitus lupaa aurinkoa.

"Näinhän täällä käy,
aurinkokin paistaa, vaikkei sitä näy."
(Martti Syrjä)

 Uupunut Nuuti.

 Se vain köllöttää.

Aamu-Usvan kuusi. Kivet ovat tyttären vuoden takaiselta reissulta. Löytyivät jonkun takin taskusta... Matkalaukun kevennystä, muistelen!
Tattimetsä kutsuu...

lauantai 30. elokuuta 2014

Yönseutu Myllymökillä

Tytär halusi käydä Lieksassa.
Edellisestä käynnistä oli jo vuosi aikaa.
Nyt hänellä halutti olla myös yö siellä.
Minnuuhan ei tarvii sinne houkutella.
Olen aina valmis lähtemään!
Erityisesti kuluneella viikolla
metsän keskellä oleminen teki hyvää.
Ja nimenomaan Lieksassa,
isän jalanjäljillä.

Tytärkin sai metsävoimaa sydämen täydeltä.
Jaksaa aloittaa taas opinnot.
Purkaa aina tarpeen tullen metsämuistoja
mielen sopukoista.
Tai kuvia kamerasta...

Miulla on pari kesää sitten Vuonislahden
kesäteatterista ostettu paita, jossa lukee:
"Oonko kieltännä Lieksassa kulukemasta",
(Heikki Turusen Simpauttajasta.)
Se huvittaa kovasti...

Ensimmäiseksi tulet nuotioon.
Kahvipannu tulille.
Ja nuotiossa pidetään tulet koko siellä olon ajan.
Siinä keitellään välikahvit, iltakahvit, yökahvit,
ruuat ja aamupuurot.
Tuijotellaan tulia, joutoajat...

Pisaroi.
Kastuu purovesi.
Ja mehtäläisten vaatteet.
Niitäpä kuivailtiin sitten hellan lämmössä
ja nuotiosavuissa.
Taivaalta valuva vesi on ollut
herkässä näinä päivinä.

Puron solina vähäistä.
Saniaisetkin jo asettumassa syksypuulle.

Syksyn malja valmiiksi paketoituna.

 Mustikoita mesikämmenen syödä.

Metsä sinisenään mustikoita.
Miks kukaan ei oo poiminu???
Kyllä myö melkein sankollinen kerättiin.
Saatiin aamupuuron päälle mustikat.
Ja keitin kotona monta purkillista hilloa!
Olihan ne jo vähän menneitä, osa pehmosia.
Mutta ihan mustikalle maistuivat.
Ensi kesänä tälle paikalle oikeaan aikaan!

Nuuti pääsi tutustumaan metsään.
Ensimmäistä kertaa!
Oli se vähän hämmentynyt.
Toinen on niin uusi ja kokematon vielä...

 Eevertillä korkean paikan kammo!

Ensihalaus.
Ujo ja varovainen.
Mutta männyn rosoinen kylki
täynnä voimaa ja lämpöä.

 Ryhmähalit.

Hupsista.
Jyrkkä rinne teki nalleille kepposet.

 Palleroiset.

 Konsta- mehtäläinen.

 Eevert, Konsta ja Nuuti.

 Nuuti maastoutuu.

Kainaloinen.
Vasemmalla lonkalla ne lapsetkin
muinoin kannettiin!
Oikealla kädellä tehtiin, mitä kulloinkin tehtiin.
Niin, että rankakin jo vähän kieroutui...
Eiköhän se siitään ole jo oiennut.

 Laavun suojassa sateelta.

Ne oli tilhiä.
En muistanutkaan, että tilhillä on
ihan keltainen pyrstönpää.
Puolukat maistuivat linnuille!
Myö joudutaan vielä vähän kypsyttelemään.

Ruokaa metsästä.
Juuri sopiva annos kahdelle.

Tuoretta.
Läheltä.
Ja hyvää.

Elämä asettuu oikeisiin uomiinsa.
Tässä näin.
Elokuun yöt ovat jo pimeitä.
Hyvin nukuttikin saunan ja
nuotiolla istumisen päälle.

Suunniteltu patikointi Patvinsuolle
jäi kaatosateen takia tekemättä.
Poikkesimmekin ystävän luona kahvilla
kotimatkalla.

 Eihän se tehnyt kuin pienen mutkan!

 Pielisen aallot.
Alati vaihtuva maiseman kuva.

Näillä metsäeväillä mennään -
seuraavaan reissuun asti!

torstai 28. elokuuta 2014

Pieni ja hento ote

 Yksi ystävä jo kyseli, että ethän sie
lopeta blogin kirjoittamista.
"Mitä mie sitten teen? Ihan tyhmää."
En lopeta.
Jatkan.
Pidin vähän taukoa.

Palasin lauantai- iltana Ruotsin reissulta.
(Ruotsi- paketti joskus myöhemmin.)
Kotiintulo on aina helpotus.
Koti on maailman paras paikka.
Se on.

Mutta sitten.
Lauantai- iltana tuli tieto,
että autokolarissa menehtynyt nuori
oli naapurin tyttö,
kuopuksen kaveri.
Sanattomana yritin lohduttaa.

Kaikki muu tuntui kovin merkityksettömältä.
Ei löydy sanoja.
Vain kysymyksiä.
Ihmettelyä.
Epäuskon tunnetta.
Ei vastauksia.
Elämä on hyvin hauras.
Sekunti.
Ja se on mennyt.

 "Pieni ja hento ote
ihmisestä kiinni
Aivan sama tunne
kuin koskettava tuuli
Pieni ja hento ote
- siinä kaikki"

(Dave Lindholm)

Mie olen aika kova surettelemaan.
Siinä sivussa.
Entisajan itkijänainen.
Mitä sitä ihminen luonnolleen.

Kohti huomisia.
Sitä niin toivoo,
että niitä huomisia kohti kaikki jaksavat.

Metsä on se paikka, mihin mie menen.
Jaksamaan.
Tämä ikipetäjä Lieksassa
on lohduttanut lukemattomat kerrat.

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie...

On sanonta, että
Jumala loi enkelit,
koska äidit eivät ehdi kaikkialle.

Joskus enkelinkin ote herpaantuu.

Enkeleille on tarvetta senkin jälkeen...

Äitinä olo on jatkuvaa huolenkantoa.
Mie annan olla puhelimen päällä öisinkin.
Jos lapselle tulee hätä,
se voi soittaa.
Sisko kysyi joskus, että
vieläkö sie huolehdit sittenkin,
kun ne ovat muualla asumassa.
Että meinaatko lähteä apuun...
Meinaan.
Jos tarvitsee.
Lähden.
Turhaan nuoriso äksyilee, että mitä sie hermostut,
jos en heti vastaa puhelimeen...
Olen vastannut, että mie olen äiti.
Kummini kertoi sanoneensa lapsilleen,
että sitten kun on kaksi metriä multaa päällä,
sitten en enää huolehdi...

Kun esikoiseni oli syntynyt,
mieleni täytti valtava suojelustunne.
Että kun saisin aina pitää tätä lasta
sylissä ja suojassa.
Varjella, ettei sille tapahdu
ikinä mitään pahaa.
Kerroin nämä tunteeni anopille.
Hän, viisas, viiden lapsen äiti, tuumasi,
että kyllä ne äidin rukouksetkin
aika pitkälle kantaa...

Päivä kerrallaan.
Kohti huomista.
Jatkuu.
Elämä.

lauantai 23. elokuuta 2014

Elokuu


"Elokuun ilta.
Perunamaan tuoksun viertä
löydän riihelle,
jonne näkyy pirtin valo."

(Risto Rasa/Taivasalla, Otava, 1987)

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Nuuti, kahdessadas nalle

Nyt se on valmis!
Miun 200. valmistamani nalle!
Ukkosen ja rankan sadekuuron saattelemana
pistelin nallen valmiiksi.
Korvat ja silmät kiinni
ja ihan uskomaton määrä vielä
puulastua vartaloon.
Täyttämistä täyttämisen päälle!
Nallesta tuli Nuuti.

Nyt voin rauhassa lähteä reissuun,
kun sain Nuutin valmiiksi!
Edessä on neljän päivän metsäinen matka
läntiseen naapurimaahan...

Tässä nalle vielä vähän keskentekoisena,
Kastehelmi on juuri valmistunut.
Näyttää ihan raadolta tuo vihreä tekele
tässä vaiheessa... sisälmykset pursuaa ulos...

Tervehdys, maailma!
Tässä mie nyt olen!
Tervetuloa nalletaloon, Nuuti!

Paksu, kiharainen, ihanan metsänvihreä mohairkarva,
ruskeat silmät ja tummanruskeat, nahkaiset
tassunpohjat.
Pituus puolisen metriä.
Kokoa ja painoa yhden nallen tarpeiksi!

(Nuutin takana on anopin valmistama
ryijytyyny. Se on nyt meillä evakossa
opiskelijapojan muuttorumban alta.)

Aatto, se miun sadas nalle,
näyttää aika kääpiöltä Nuutin rinnalla.

Ensimmäiseni, Nikodemus, sekä
Aatto ja Nuuti.

Enpä olisi arvannut vuonna 2001,
kun tein ensimmäisen nalleni,
että joskus tulee 200 nallea täyteen!
Mutta niin se vain vei
nallemaailma mukanaan!

Kaksisataa iloa nallen mukana maailmaan!
Ei se ole ihan vähän...

Työtallissa odottaa parikymmentä
valmiiksi ommeltua nallentekelettä...
Jatkan siis tätä nalleilua.

Ruskeasilmäiset...

 Korvanlehdellä, suojassa...

Paulo ja Nuuti,
samalla mallilla tehdyt.
 
Ja leivinuunia on saanut jo lämmitellä
muutaman päivän välein!

Konstakin näyttää kovin pieneltä
näitten suurimpien rinnalla.

Elämänohjeita...
niitähän kyllä Konstalla riittää!
Otahan Nuuti neuvoista vaarin,
niin on elämä lokoisaa!