sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Se sanoi olevansa Ilja

Jokunen nalle valmistuu kesälläkin.
On ollut niin vilpoisia päiviä,
että olen välillä hipsinyt työ-talliin
puskemaan nallelle sisuksia.
Siinä hommassa kyllä tarkenee!
Ja kun talossa on pyöriskellyt vaihteleva
määrä nuorisoa; tekee hyvää joskus
siirtyä jaloista pois...
Onneksi pihan perällä on miun oma
rauhallinen työ-talli!
Sanon vain meneväni "aamu-,
päivä- tai iltavuoroon"...

Tämä valmistui pari päivää sitten.
Katsoi minua mustilla nappisilmillään
ja ilmoitti olevansa Ilja.

Ihan nimensä näköinen.
Sopii miulle.
Valkoinen ja puhtoinen poika.
Justiinsa ensiparkaisut ilmoille...

Uuvuttaa!
Nalle kyljellään aitasta löytyneessä,
vanhassa naulalaatikossa.
Putsasin sen mäntysuovan kanssa puhtoiseksi.
Nyt on taas uusi hylly tai loota tuotteille!
Ja vaikkapa nallen päiväunille...

Kumpi kyselee ohjeita?
Tämän pienen istuvan nallen olen
joskus saanut.

Nimen löydyttyä avautui pilvet
ja alkoi satamaan.
Kastevedet taivaalta!

Nallen matka alkaa.
Miun osuuteni on täytetty.
Nallekin täytetty...

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Riihen Uusi Elämä

Maisemat riihen ikkunasta.
Siellä on meijän "Riihisärkkä".

Riihi on siis jossain navetan takana!

Kyllä se valoa antaa,
vaikka tuntuukin häviävän mustiin seiniin!

Konsta tarkastuskierroksella Juhannuksen alla.

Juuso, Verneri ja Konsta orsilla.
Varmasti ensimmäiset nallet tässä riihessä!!!
Ei oo ennen riihessä leikitty, työtä vain on tehty...

Eteisessä on kaksi konetta.
Tämä on "silippukone".
Niin siitä on aina sanottu.
Muistan, kuinka olin isän mukana katsomassa,
kun hän teki hevoselle apetta.
Tällä silippukoneella hienonnettiin olkia
jauhojen sekaan.
Ihan kamala tappokone...


Laatua!

Tuultokone.
(Anoppi sanoi: viskuumasiina!)
Tällä on puhdistettu jyviä ja siemeniä.
Tehokas.
Lapsuudessani, kun poimimme paljon puolukkaa,
(puolukkasurvosta oli talveksi kaksikin
noin sadan litran puutiinullista...)
marjat tuullettiin tämän läpi.
Tuli kerralla puhdasta.
Marjat varisivat alla olevaan laatikkoon.
Puolukkatertut vain jäivät marjojen joukkoon;
mummo sitten istui eteisen penkillä
ja teki puhdistusta loppuun...
Samalla mummo komensi meitä pentuja:
"Elekkee paokkaattoo sitä ovvee..."

Tympäsihän se pyörittää tuultokonetta,
kun esimerkiksi puhdistettiin apilansiemeniä.
Isä taitavampana hoiteli siementen valuttelun ja
seurasi, tuleeko puhtaita.
Tyhmempi sai tehdä yksinkertaisen työn...
On sitä kierretty muutakin kuin tahkoa!

Nimensä mukainen!
Kukahan näitä nimiä on keksinyt?
Numero 2; minkähänlainen se ykkönen on...

Jussi, Juuso, Konsta ja Verneri.
Kerran lapset olivat keksineet serkkujen kanssa
riihellä seikkaillessaan täyttää tuultokoneen viljalla.
Täytyy myöntää, että tämä äiti sai silloin kohtauksen!
Onneksi pojat eivät sitä enää muista...
Enkä taida heidän serkuiltaan uskaltaa kysyä;
olivat jo hiukan vanhempia!
Olivat siinä iässä, jolloin ei olla vastuussa
tekemisistään!!


Seula karkeammille roskille.

Riusat.
Varstat.
Karjalassa on sanottu "riusa",
se on jotenkin hauskempi nimi, kuin varsta.

Rummutukset riihelle!

Kärrynpyörätkin löytyivät.
Hevonen puuttuu.
Ja kärrytkin...

Aamuaurinkoa.

Takana on ovi "lautavarastoon".
Siellä päädyssä pidettiin lapsuudessani
kesäisin kanoja. Siis kesäkanala.
Oikea luomukanala!
Ulkona oli kanaverkko, suojana pedoilta.
Kanat viihtyivät, kun saivat kuopsutella ulkona.
Nukkuivat orren päällä, munivat munansa
milloin minnekin, munintalaatikoihinkin.

Muistan, kun keväällä siirrettiin kanat sinne.
Saimme, tai jouduimme penskatkin niitä kantamaan;
kotkottavia, paskovia ja räpisteleviä kanoja.
Pelotti. Hirvitti.
Ja kun ei saanut päästää karkuun,
tungettiin johonkin kirnuun päät edellä,
ennenkuin aikuiset joutuivat apuun...
(Kirnussa säilytettiin jyviä kanoille annettaviksi!)

Siskon kanssa saimme hakea munat kanalasta.
Yhden kerran meitä ihan mahottomasti halutti kokeilla,
että särkyykö se kananmuna, kun sen nakkaa maahan.
Solidaarinen päätös, että vanhempi sisko saa heittää.
Vain yksi muna uhrattiin.
Vanhan navetan päädyssä oli halkoliiteri.
Sinne sisko viskasi kananmunan.
Särkyihän se.
Muistaakseni ei kuitenkaan ihan ensi heitolla.
Kyllä oli jännittävää!!!
Sitten pelotti, josko aikuiset huomaavat...
Peittelimme lilluvan kananmunan sahanpuruilla.
Kamala synti kannettavaksi!

Itikoita lukuunottamatta: IHANA!!!


Tuvan vanha penkki oli tallessa riihen katonrajassa.
Sieltä se laskettiin nyt alas riihen penkiksi.

Esi-isät ovat mielissään...Ovatko??

En tiedä, onko tässä riihessä aikoinaan
puinnin jälkeen järjestetty tansseja.
Äidin ja isän häitäkin oli tanssittu naapurissa!
Mummo ei ollut antanut lupaa tanssia
meidän talossa...
Pappa oli kyllä livahtanut tansseihin!!
Isän sisko kertoi, miten pappa oli
häntäkin tanssittanut niin, että tädin
uusi kansallispuku vain oli heilunut...

Tästä ulos.


Orret.
Ne ovat ihan mustat.

Vähän Juhannusta vielä maljakossa!

Näkymä riihestä "ruumenukseen" päin.
Aukkoa on sahattu suuremmaksi
kylmäilmakuivuria rakentaessa.
Eipä tuo tuossa nyt haittaakaan...

Uunin paikka näkyy lattiassa vaaleampana.
Isä on tehnyt siihen laudoituksen
uunin purkamisen jälkeen.

Hyvä oli, Juhannus!
Tulkoon monta kesää!
Riihi odottaa, mitä kaikkea sillä onkaan
vielä edessä!
Tänä kesänä siellä ainakin
juodaan monet riihikahvit.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

RIIHI


Meidän riihi.
Ainahan se on ollut siinä, paikallaan,
kallion päällä.
Vähän kauempana tilakeskuksesta,
niinkuin riihen ja savusaunan kuuluu olla.

Tämä riihi on jo toinen tällä samalla paikalla.
Ensimmäinen oli palanut. Joskus. Muinoin.
Palaneen riihen hirsiä oli käytetty,
(nyt jo pois puretun) riihiladon rakentamiseen.
Hiiltyneitä, lyhyitäkin hirrenpätkiä-,
kaikki on pitänyt hyödyntää.

Riihi on ollut ennen puimakoneita
viljan puintipaikka.
Viljat on tuotu lyhteissä kuivamaan lämmitettyyn
riiheen, orsien päälle ja seinustoille.
Riihessä "ahoksen puiminen" on ollut raskasta,
pölyistä ja hikistä työtä.
Lyhteitä on ensin "ripsuttu" seiniin
ja enimmät jyvät ovat irronneet jo silloin.
Sitten riusoilla (eli varstoilla) hakkaamalla loput...

Kysyin tädiltäni, kohta 85 vuotta,
että oliko hänkin ollut riihessä puimassa.
Kyllä. Mutta ei hän kokenut sitä mitenkään
vastenmielisenä.
Sanoi, että laiskottihan se joskus...

Riihi 23.6.2014, uusi elämä alkanut.

Lapsuudestani nousee muutama muisto riihestä.
Kun pappa kuoli 1964, - kotona ja yöllä,
hänet oli sitten viety riiheen.
Kävimme siellä seuraavana aamuna
katsomassa kuollutta pappaa.
Siellä se pappa makasi, puulaverilla,
keskellä riihen lattiaa, jäävesitiinut ympärillä.
Niin kai tehtiin siihen aikaan.

Toinen muisto on, kun riihessä idätettiin siemenperunoita.
Uunia oli lämmitetty, että perunat itäisivät hyvin.
Riihi oli pentuna vähän pelottavakin ja
jännittävä paikka mustine seinineen
ja kattoineen.

Isä päätti rakentaa riiheen kylmäilmakuivurin
joskus 70- 80- luvun vaihteessa.
Kehitystä, kehitystä!
Uuni piti purkaa siilojen alta pois.
Kylmäilmakuivuri oli kovassa käytössä
vuosikymmenten ajan.
Eli riiheen rakennettiin kaksi erillistä siiloa,
joissa oli kalteva ritiläpohja.
Ilmakanava oli päädyssä ja sähkömoottorin avulla
puhallettiin ilmaa kuivumassa olevien jyvien läpi.
Viljan saaminen peräkärrystä siiloihin oli kuitenkin
aika työlästä pienehkön viljankuljettimen takia.
Monesti se meni lapiohommiksi.
En ollut käyttänyt kylmäilmakuivuria enää
ainakaan kymmeneen vuoteen.

Juhannuskoivut jo kallellaan...
Kun tytär keväällä kysyi,
että mitäpä mieltä äiti oot,
jos tehtäisiin riihestä semmoinen
juhannuksenviettopaikka, - . . .
olin sitä jo itsekin monesti ajatellut.
Vastasin, että minun pitää vain
tehdä se päätös, etten todellakaan enää
tarvitse kylmäilmakuivuria.

Tein päätöksen, ettei tarvita.
Ja toukokuun toisena viikonloppuna
tytär aloitti rakennelmien purkamisen.
Ensimmäisenä päivänä kaksi ja puoli tuntia.
Siitä tuli vähän vitsi,
kun se ei todellakaan ollut
kahdella ja puolella tunnilla selvä!

Äitityötunteja tein reilut 35.
Työtunteja kertyi kuudella nuorella yhteensä n. 60.
Mieskin autteli muutaman tunnin,
vaikka ensin vastusti koko hommaa...


Tässä on jo etummaisesta siilosta saatu
teräksinen ritiläpohja irti.
Takimmaisessa sama työ odottaa.

Pölyä, pölyä, pölyä...
Hengityssuojaimia kului kaksi laatikollista.
Ja silti pelotti, että joku myyräkuume iskee...

Lastulevyn paskaa.
Ilmeisesti siihen aikaan ei ollut
parempaa materiaalia käytettäväksi.

Kalteva pohja ritilän alla.
On ne isän puusepäntaidot olleet kovassa käytössä...
Mie en muista paljoakaan siitä rakennusprojektista.
Olin nuori, ja huitelin, missä huitelin.

Muutamankin kerran purkaessani sanoin ääneen,
että voi Olli, miten oletkin tiukkaan naulannut!
Ei varmasti ollut isällä ajatustakaan,
että niitä rakennelmia koskaan purettaisiin!
Ne oli naulattu kestämään.

Koivuissa ei vielä lehtiäkään,
urakka alussa.

Teräsverkko rullalle.
Tämä kylmäilmakuivurin purkaminen oli hyvä teko.
(Kuka sen mitalin antaa?!)
Riihi palautettiin alkuperäiseen asuunsa.
Uuni vain uupuu.
Maatalous muuttuu, riihi pysyy...

Huh-huh.
Ei varmaan isä-Ollikaan olisi pahoillaan...
Uskon niin.
Lapsenlapset purkamassa rakennelmia pois.

Naula kerrallaan, lauta kerrallaan, lankku kerrallaan...

Kaatopaikalle lähti kaksi auton peräkärryllistä
lastulevyä ja puuta.
Kaksikymmentä euroa.
Ja hengityssuojaimet sekä mäntysuopaa.
Muuta rahanmenoa ei ollut.
Vain työtä, työtä, työtä.
Ilman tuntipalkkaa.

Viljankuljetinruuvi jouti kantaa pois.

Pikkuhiljaa se eteni.

Puhalluskäytävä olikin tiukka paikka purkaa.

Ikkuna-aukko paljastuu.

Nämä löytyivät välipohjan päältä, ylisiltä.
Mitä nämä ovat?
Ei ole vielä keksitty.
Yhtenä yönä näin unta,
jossa miulle selvisi näitten lautojen käyttötarkoitus.
Aamulla en enää muistanut, mikä se oli!

Päätin, että välipohjan eristys jätetään paikoilleen.
Se on aina niin ollut, olkoon yhäkin.
Eristeenä perinteisesti "multiaista",
eli multaa, hiekkaa, sammalta, sahanpurua, mitä lie.
Välipohjan avattu pääty naulattiin umpeen.
Poikien hommaa, mie en sinne uskaltautunut.

Ilmanvaihtoluukku on ja pysyy.

Ampiaisetkin ovat viihtyneet riihen suojissa.

Monta vaihetta purkamisessa.
Naulat pois laudoista ja laudat talteen.
Tämä on riihen "ruumenus", nyt "eteinen".

Hyvällä mallilla jo.
Riihen lattia on tiivis ja siisti, ponttilautaa.
Sähkömoottori ja tuuletinsysteemi
odottaa sähkömiestä irroittamaan ne turvallisesti pois.

Nuorimman pojan kanssa saimme talon vanhan ikkunan
paikoilleen ikkuna-aukkoon.
Just sopiva.
Vuorilaudat eivät aivan täytä puusepän vaatimuksia.
Sanoin, että jos tämä miulle kelepaa,
se saapi luvan kelevata toisillekin!
Ei se niin nuukaa...

Miehen kanssa hilasimme traktorin kivitalikolla
porraskivet molempien ovien eteen.
Persoonalliset, sanoisinko...mutta toimivat.

Vanhat ovensalvat.
Mikä on vuosisata sitten tehty, se kestää yhä.

Aika vain kulkee hiljalleen...

Ruumenuksen ovi.

Pesu.
Tytöt pesivät liki kaksi päivää.
Katto, seinät, lattia.
Ja lattia moneen kertaan...

Kaksi pullollista mäntysuopaa,
säkillinen luuturättejä, vettä paljon.
Puhdasta tuli.
Tämän ajan riihitalkoot!
Tässä vaiheessa Juhannukseen
muutama päivä enää; hyvin ehdittiin!

Tulkoon jo Juhannus!

Tältä se sitten näytti.