sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Nyt sytytämme kynttilän



Perinteitä.
Sitähän se on.
Adventtikynttilät.

Niin kauan, kuin muistan,
olen laittanut adventtikynttilät
vanhaan puiseen kynttilänjalkaan.
Isä oli valmistanut sen aikoinaan
Kontioniemen keuhkoparantolassa ollessaan.
Joskus 60- luvun alussa.
Tuberkuloosista selvittiin.
Niistä hoitolaitoksen aikaisista tarinoista
saisi kirjan...

Kynttilänjalka on koruton ja kaunis.
En kaipaa mitään krumeluureja,
numeroita tai muita härpäkkeitä.

Kynttilät.
Yksi
   kerrallaan
     sytytetään
       palamaan.

Nyt se ensimmäinen.
Laskenta alkakoon.
Viikko kerrallaan.

Ja laskeutuminen.
Marraskuun viimeinen.
Nyt.
Huomenna J...


Metsäkävelyllä Konstan, Muiston ja Vernerin kanssa.
Lumetonta, vihreää, kaunista,
rauhoittavaa.

perjantai 28. marraskuuta 2014

Kissojen elämää oikeaa talvea odotellessa


 Välillä näinkin sovussa,
yhteiset unet uunin kupeessa.

 Hyvä kännykkäteline.

 Yhden viikonlopun ajan mieluisa syli,
aina varattu!

 Muistaakohan Viiru vanhat tutut?
Siltä vaikuttaa.
Elkeillään se sanoo: mukava nähä pitkästä aikaa!

Suojassa isän tekemän kiikun alla,
Haisulin hyökkäystä odotellen...

 Jo vain!
Haisuli-ketaleen lempiasento...

Vähäkö on hyvä olla!

Maisemat näyttää tältä.

Eipä tarvii lumia lapioida!!
Eikä suksia tervata...
Ronttoset vain jalkaan ja menoksi!
Sen jäläkeen, kunhan olen tehnyt taas satsin
niitä aetoja, oekeita, Pohjois-Karjalassa
valmistettuja karjalanpiirakoeta!

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Taas vihertääpi


Lumen pysyminen tässä maan kolkassa
ei ole itsestäänselvyys.
Muutaman päivän lämpöasteet ovat
vajuttaneet valkoista peitettä.
Vihertää.
Lumiukot ovat muisto vain.
Mutta olkoon näin.


Hiljaista hämärää maisemassa,
kyllä tämä miulle sopii.
Päivät hujahtavat sekalaisissa tekemisissä.
Karjalanpiirakoita, pullia, sämpylöitä, riisipyöröjä.
Kokouksia, edunvalvontaa, yhteisiä asioita.
Uusia nallekortteja, neulomista.
Kävelyjä pitkin metsiä ja teitä.
Yksin ja yhdessä.
Nyhräämistä ja sen semmoista.
Marrasiloja.


Sytytän kynttilän tuvan pöydälle
aamulla ansimmäiseksi.
Näillä valoilla mennään.





maanantai 24. marraskuuta 2014

Syksyn musiikillisia nautintoja

Syksyisin on oikein tungokseen saakka
tarjolla erilaisia musiikillisia nautintoja.
Näillä leveysasteilla ne ovat yleensä
Joensuussa.
Täältä on totuttu lähtemään kulttuurin perään
sinne, missä sitä on tarjolla.
Muutaman kerran Helsinkiin asti.
Lisäkulujahan siitä tulee, mutta
minkäs intohimolleen mahtaa!
Leonard Cohenia olen käynyt kuulemassa
vuosikymmenten aikana
Helsingissä kolme kertaa,-
enkä mitään niistä antaisi pois!!!
Kerran myös Andrea Bocellia,
ja kuopuksen kaverina parissa konsertissa.
Siskoni sen sijaan halusi tulla kuulemaan
Hectorin muutaman vuoden takaista
"jäähyväiskonserttia" Joensuuhun,
nuoruutensa konserttimaisemiin.
Joskus niinkin päin.
Yhtä pitkä matka on Helsingistä Joensuuhun,
kuin Joensuusta Helsinkiin!!

Kuopus soittaa ilahduttavan usein Cohenin Hallelujah, hän pitää kappaleesta, ei sen tekijästä. Ja mie nautin joka kerta kuulemastani!

Tänä syksynä olen käynyt kuuntelemassa
Kolin Ryynäsessä
(tunnelmallinen, viihtyisä pieni kahvila-ravintola
Kolin kylän keskustassa)
ihanan ja koskettavan lauluntekijän ja taiteilijan
Marja Mattlarin laulukonserttia.
Nainen, ääni ja kitara.
Siinä se on.
Niin vähän on niin paljon.
Niillä lauluilla on sisältöä elämän verran.
Yksin autoillessani kuuntelen usein hänen levyjään.
Kaasujalka ei paina liian raskaasti...
Kolille on meiltä matkaa noin 85 kilometriä.
Sinne on aina jotenkin niin juhlavaa ajaa.
Matkan varrella on Martonvaaran hautausmaa,
jonne on haudattu isomummoni ja -ukkini.
Usein pysähdyn viemään sinne kynttilän tai kukat.
Tai vilkutan ohiajaessa.
Matka menneisyyteen.

Olen kerran kuullut Kolilla opastetulla huippujen kierroksella oppaan laulamana Mattlarin Taivaanlaivan. Se oli aivan mielettömän hieno kokemus siinä luonnonkirkossa.

Liperiläislähtöinen Divina Musica
esiintyi Liperin kirkossa lokakuun lopulla
juhlistaen 10- vuotistaivaltaan.
Kvartetin neljäs "Rauha"- levy on julkaistu.
Divina Musica laulaa mm. keskiaikaista kirkkomusiikkia.
Jumalaisen kaunista kuunneltavaa.
Liperin kirkko on akustiikaltaan aivan huippua.
Siellä on nautinto kuunnella.
Ja kuulemma myös laulaa.

Joensuun Mieslaulajat konsertoivat yhdessä
Ylioppilaskunnan Laulajien
"Kotipoltto"- kiertueen kanssa.
Komeata, wau, niin komeata mieslaulantaa!
(Ja katseltavaa...)
Voisi luulla, että käyn Mieslaulajien konserteissa
pelkästään velvollisuudentunnosta,
(siinä laulaa sekä puoliso, että kaksi poikaamme)
mutta kyllä sitä todella aivan ilokseen kuuntelee!
Viimeisenä lauluna yhteiskonsertissa kuulimme
Finlandian.
Kuorolaiset olivat jalkautuneet Carelia- salin
käytäville laulamaan.
Huh.
Kylmät väreet menivät läpi kehon,
kuten aina Finlandiaa kuunnellessa.
Kuopus kaivoi repustaan nenäliinaa miulle valmiiksi...
Poika sattui vielä laulamaan
siihen aivan kohdalle.
Häntä oli vain naurattanut äidin vetistelyt.
Tiesi, että upposi se!
Niissä tunnelmissa oli jälleen todettava,
että kyllä kannatti lähteä!

Ylioppilaskunnan Laulajat juoksuhaudoissaan.

Rokumentti- elokuvaviikon avajaisissa
Kerubissa esiintyi Aino Venna.
Lopultakin pääsin nauttimaan
tämän upean, matalaäänisen naisen
live- esiintymistä.
Konsertti alkoi säälliseen aikaan, kymmeneltä.
Ei jaksa enää niitä puoliltaöin alkavia!
Ensimmäisen laulun jälkeen oli kuulemma
perinteinen performanssiesitys;
laulaja pyysi ihmisiä siirtymään eteen
ja täyttämään lavan edessä olevan
suomalaisuuden tyhjiön...
"Vaikka laulan matalalla äänellä,
en minä puraisematta nielase!"
Yleisö teki työtä käskettyä.
Että osaa ihminen laulaa hyvin!
Etenkin ranskankieliset laulut
ovat kaunista kuultavaa.
Uudella levyllä lauletaan myös englanniksi.
Levy painii sarjassa, että
jokaisella kuuntelukerralla kuulostaa
aina vain paremmalta!


lauantai 22. marraskuuta 2014

Se on aavistus

Marraskuun puolenvälin jälkeen
annoin itselleni luvan laittaa
edes yhdet pienet sähköiset tuikut
valaisemaan tuvan pimeään nurkkaan.


Tänä vuonna valot vilkkuvat
Pentikin lasisten koristepallojen lomasta
vanhassa ja ruosteisessa,
muutama vuosi sitten louhenkolosta
löytyneessä maitosiivilässä.


Voi mummo ja äiti!
Ja ties, vaikka isomummokin...
Eipä ole olleet isoja ne maitomäärät,
jotka tällä siivilällä on
maitotonkkaan siivilöity...
Eikä ne talon vanhat maitotonkatkaan
ole isoja olleet.
Pienimmät vissiin viidentoista litran tonkkia.
Sadan hehtaarin yksinäisyys kaukana!


Miun lypsyvuosien alussa,
ennen putkilypsykonetta -,
maitosiivilä maitotankin päällä
oli aika paljon suurempi kuin tämä,
edellisten polvien tarve-esine.
Tallessa sekin on, aitassa,
siellä tonkkien seurana.


En edes uskalla ajatella,
mitä esiäidit olisivat mieltä
tämän ruosteisen siivilän esilläolosta!
Ei tulisi kuuloonkaan...
Sinne vain, louhenkoloon piiloon!
Oi aikoja!
Oi tapoja!


Marrasvaloa tähän pimeyteen!
Viime yönä on satanut uutta lunta
hivenen entisen päälle.
Lumen valoisuutta siis myös.

torstai 20. marraskuuta 2014

Kotikuusi 1967

Vuonna 1967, kun Suomi täytti 50 vuotta,
on ympäri Suomea istutettu kotikuusia.
SOK myi kymmeniä tuhansia kuusentaimia
itsenäisyyden kunniaksi.
Paikalliset osuuskaupat lahjoittivat kuusentaimia
oman alueensa kouluille.
Kotikuuset ovat symboloineet kauniilla tavalla
maamme itsenäisyyttä.

Yksi kotikuusi kasvaa Liperissä,
täällä meidän omalla kylällä;
Komperon Kotiseutumuseon alueella.
Komperon Martat ovat olleet
touhunaisina kuusen istuttamisessa.
Ilmeisimmin istutustyössä
ovat olleet mukana myös koululaiset
aktiivisen opettajan ansiosta.

Kuusen juurella on asiasta kertova kyltti
kiinnitettynä kivilaattaan.


Sen muistan, että kuusi koki ilkivaltaa
ja sen latva katkaistiin ainakin kerran.
(Pahalaisen koltiaiset...tekijöitä ei saatu kiinni.)
Kuusi jatkoi kuitenkin sinnikkäästi kasvuaan,
yhdessä Suomen itsenäisyyden kanssa.
Se kasvaa kolmilatvaisena,
vahvana merkkinä Suomemme kunniaksi!
Olen ylpeä, että kotikuusi on istutettu
kylällemme.

Kuusi antaa kauniin ja turvallisen vihreyden
museoalueelle etenkin talviaikana,
kun lehtipuut ovat paljaina.

Eno- verkkokoulu etsii vuonna 1967
istutettujen kotikuusien tarinoita ja kuvia.
Olen lähettänyt tämän Komperon kotikuusen
kuvat ja tarinat sinne talteen.

Eno- verkkokoulu,
14 vuotta sitten perustettu
kestävän kehityksen verkkokoulu
toimii tuhansilla kouluilla 150 maassa.
Sen näkyvimpänä toimintana on ollut
puiden istuttaminen eri puolilla maailmaa.
Puita on istutettu 157 maassa n. 17 miljoonaa.
Tavoitteena vuonna 2017 on 100 miljoonaa puuta.
Eno- verkkokoulun tavoitteena on,
että kaikki Suomen koululaiset
istuttavat kuusia Suomen itsenäisyyden
juhlavuonna 2017.
Ehkäpä istutamme silloin uuden kuusen
museoalueelle!

Marraskuista maisemaa Siikakoskella,
Komperon Kotiseutumuseon kupeessa.


tiistai 18. marraskuuta 2014

Nimetön nallevanhus hoitolaan


Hoitoon tuli liki 50- vuotias nallevanhus.

Vai onko sen ikäinen nalle "vanhus"?!!
50- vuotiaasta naisesta sanotaan, että
nainen parhaassa iässä;
tyttönen suorastaan!
Miehestä taas, että on tullut
miehen ikään...
Ei kai 50- vuotias nallekaan ole vanhus!
Pitkä ja kunnioitettava ikä nallelle kyllä.

Miun ensimmäiselläni, Nikodemuksella,
on ikää vasta 13 vuotta...
Missähän sekin seikkailee 50 vuoden kuluttua?!

Tällä nallella ei ole nimeä.
Päätettiin, että olkoon "Nimetön".
Nimi se sekin on.

Omistaja oli saanut nallen 2- vuotiaana.
Nalle on kotoisin Ruotsista.
Nimetön on rakastettu risaksi...
Puulastutäyte on vajunut kaikkialta
ja kangas kulunut paikoin aivan rikki.
Sisko ja serkkupoika olivat suorittaneet
nallella kirurgisia kokeita...
Haavat oli kyllä kursittu kiinni!
Silmät on korvattu joskus napeilla.
Korvat repsottaa irti.

Haastavalta tuntuu tämän nallen korjaus...

Konsta lohduttaa Nimetöntä,
että elä sie huoli,
siut korjataan kuntoon!

Jussikin tuli tervehtimään.
Ihan kuin se olisi ollut vähän kateellinen,
kun toista on niin kovasti rakastettu,
että se ihan näkyy nahkassa!

Voi reppanaa!
Niin ihana ja hellyyttävä!

Toisella on leuka sopassa!
Eli nallea on syötetty,
ei ole tarvinnut nälässä olla...

Nyt miulla odottaa kaksi korjattavaa.
Hermanni ja Nimetön.
Korjataan, kun ehditään!
(Onneksi ei ole kiire!)

lauantai 15. marraskuuta 2014

Piirakkatalkoot kesällä kerran

Ulkona oli lämmintä kuusi astetta.
Lisäksi vihmoi vettä.
Jep jep.
Kesäkuun keli oli tämä.
Päätettiin tehdä porukalla karjalanpiirakoita.
Pojan esitys.
Että saapi sitten herkutella!
Syödä neljäkymmentä yhteen menoon...

Riisi-ohrapuuro kiehumaan,
piirakankuoritaikina tulemaan.
Välineet esille.
Sitten vaan töihin.

Miulla on tapana kaulita kuoritaikinasta levy,
josta otan muotilla pieniä kakkaroita.
Joensuun Talouskoulussa vuonna 1977
opetettiin karjalanpiirakoiden tekoa ihan toisin.
Muistan, miten minua ärsytti,
kun olin kotona oppinut tekemään
kuoret, niinkuin äiti oli tehnyt...
Talouskoulussa taikinasta leivottiin tanko,
josta leikattiin palasia,
palaset pyöriteltiin
ja taputeltiin kakkaroiksi,
kakkarat pinottiin kasoihin, jauhoja väliin,
etteivät tartu toisiinsa kiinni.
Miten työläältä se tuntuikin!
Sitten vasta ajelemaan...

Nikkarin Puumyllyn valmistama ihana, käteen sopiva piirakkakakkaramuotti.
Niitä on myynnissä Käsityöyhdistys Lipin myymälässä Liperissä!
Pulikka ja kakkara.
Pulikalla ajellaan piirakankuoret.

 Valmiita kuoria.
(Juu, heti muovin alle, etteivät kuivahda!)
Teen kerrallaan 30-40 kakkaraa / kuorta,
täytän ne valmiiksi piirakoiksi
ja sitten uusi satsi.

Puurokattila.
Se on iso.
Kuusi litraa maitoa. Normaaliannos.

Nuoriso hommissa.
Hienosti sujui.
Sekä kuorien ajeleminen kuin myös
ummisteleminen eli täyttäminen eli rypytttäminen.
Tekemällä oppii, harjoittelemalla taito karttuu.
Kukaan ei ole piirakantekijä syntyjään,
vaikka on se toisille helpompaa.

Valmiita uuniin, paistolämpötila vähintään kolmesataa astetta, kolmetoista minuuttia!
 
Voita!

Tässä on neljän eri tekijän kädenjäljet.
Eri näkö, sama maku!
Uuni korjaa ulkomuotoa!
Jos olen tekemässä tilauspiirakoita,
nuoriso kyselee, onko rumia, joita saisi syödä...


Muistin tämän piirakanteko- jutun
blogiarkistosta, kun tein parina päivänä
perätysten karjalanpiirakka- tilauksia pois alta.
Muuan kommelluskin sattui,
jollaista ei koskaan ennen.
Pudotin juomalasin kaapista ottaessani,
se särkyi ja sirpaleet tippuivat puurokippoon...
Kristallipiirakoita!
Roskiin meni koko puuro.
Ehkä kolmenkymmenen piirakan täyte.
Onneksi ei koko puurokattila ollut siinä.
Tekevälle sattuu,
tekemättömälle ei mitään.
Jatketaan harjoituksia!!
Kaunista viikonloppua!