sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kesän ensimmäinen lakkareissu

Metsämansikoita...
Näistä se marjainen kesä on alkanut.
Ensimmäisen lakkareissun saalis reilut kuusi kiloa...
Ja menimme vain katsastamaan, joko ne ovat kypsyneet.
Ensimmäiset olivat valmiina poimittaviksi.
Parin päivän päästä uusi reissu?
Niin paljon lakkoja en ollutkaan vielä nähnyt.
Hyvä ja onnellinen mieli.

Suon kauneus.
Suon tuoksu.
Hiljaisuus.
Tuulen humina.
Aurinko.
Keltaiset pienet auringot sankkoon.


Konstakin oli ahkerana!
Ainakin kymmenen lakkaa keräsi omaan pikkuiseen kuksaan.
Eikä paarmatkaan häirinneet sitä lainkaan.
Niin suojaava karvaturkki sillä on...

Vilvoittavien vetten tykö olisi kyllä kesken keräämisen haluttanut,
Mutta pohjaton suolampi ei oikein innostanut...
Suomen soitten keltainen kulta.

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Tuokiokuvia kesäkuulta

Konstakin herkistyi Juhannuksesta...
Juhannus oli ja meni.
Perinteisesti tai uusin perintein.
Aurinkoa, lämmintä ja sukulaisseuraa.
Juhannusyönä saimme uida kuunsiltaa pitkin...


Takana on lämminhenkinen "siskolomaviikko".
Siskot ovat niitä ihmisiä, joiden kanssa olemme tunteneet syntymästämme saakka.
On aina mukava tavata ja viettää aikaa yhdessä.
Lämpimiä tunteita lämpimässä kesäsäässä.

Kesän tähänastinen lämpöennätys tuli keskiviikkona jälleen Liperiin;
32.4 astetta Tuiskavanluodolla.

Muistelimme siskojen kanssa heinäntekohelteitä lapsuudesta ja nuoruudesta.
Miten olikaan mukavaa polkea ladossa kuivaa heinää katonrajassa.
Lämmintä riitti kuin saunan lauteilla.
Nuoriso kuunteli: Taasko se alkaa! Se muisteleminen, mitä tapahtui joskus sata vuotta sitten...

Lapsuuden kesissä paistoi aina aurinko
ja joskus sitten ukkoskuuro raikasti ilman.
Samalla kaavalla tämäkin kesäviikko sujui.
Ensin helle ja sitten ukkonen.

Yhtenä päivänä olimme Lieksassa isän perintömailla.
Siellä jokaisen oma henkinen reppu taas täyttyi.
Tulilla istuessa mieli lepää ja vaeltelee pitkin muistojen polkuja.
Eikä sieltä millään haluaisi lähteä pois.

Poikkesimme myös Reino- kaupassa.
Sisko ja tytär saivat uudet kesä-Reinot.
Ja taisipa löytyä sopivasti aiheeseen sopivaa juomaakin...
Ei kai Konsta ole oluen ystävä? Loppasuu, sanoo Muisto.
Erähenkiset Kupilkat kulkevat aina mukana.
Lanttukukko on parasta evästä luonnon keskellä.
Sitä etsimme Enon ja Lieksan kaupoista.
Satuimme välipäivänä liikenteeseen,
mutta lopulta saimme lieksalaisesta leipomosta lämpimän lanttukukon.
Voita päälle, nuotiokahvit ja muuta ei ihminen tarvitsekaan!

Katsastelin lakkapaikkoja.
Yksin en tarvinnut tarpoa.
Nalleseuran lisäksi keskimäärin sata paarmaa piti seuraa koko ajan.
Erittäin hyvä paarmakesä.
Kesän lakkasato sen sijaan jäi vielä arvoitukseksi.

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Hyvvee Jussia

Juhannuksen aatonaattoaamuna paistoin korvapuusteja.
Poika heräsi lopulta ja loihe lausumahan,
että olipa mukavaa herätä pullan tuoksuun!
Pullantuoksuinen äiti siis, hehheh...
Aikainen nalle mansikan nappaa.
Ensimmäiset metsämansikat ovat jo kypsyneet lämpimällä särkällä.
Haisuli tuli myös etsimään - mansikoita?
Lapsuuden muisto. Kesän ensimmäiset mansikat.
Ei koskaan ensin omaan suuhun vaan äidille, isalle, pikkusiskolle. .
(Katsokaa tämä kuva "vaakatasossa", en saanut sitä oikeinpäin millään..).
Muistanpa vuosi(kymmenien) takaa kesäisen muiston,
kun pikkusisko vei timoteillisen mansikoita kaupunkilaiselle poikakaverilleen.
Muistaakohan tuota enää kukaan...

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Luostarivaellus

Se on nyt täytetty.
Viimekesäinen lupaus kälyjen kanssa,
että 16.6.2013 patikoidaan luostarivaellus Valamosta Lintulaan.
Valamon kupolit jäävät taakse.

Aikaa tuohon urakkaan meni 7 tuntia, 45 minuuttia.
Levähdysten osuus tuosta ajasta oli noin tunti.
Matkan ilmoitettu pituus oli 18.5 km, mutta kieltämättä
se tuntui pidemmältä...
Kaikki reitin kulkeneet sanovat kuulemma näin!
Kiirettä ei ollut, ilma oli mitä parhain; aurinkoa ja tuulta.
Tunnelma oli mukavan leppoisa.
Itikoita häädettiin ököteillä ja pihkasalvalla.

Konsta kulki mukana. Laitoin ystävälle kuvan. Hän huolehti, että kannathan sie Konstaa välillä!
Eräs meidät ohittanut kulkija kommentoi, että luuletko, ettei täällä ole oikeita karhuja-, niitä on täällä kahta puolen polkua... Sanoin, että Konsta lähti ihan vain kaltaisiaan katselemaan...


Nautimme maisemista, kukista, linnunlaulusta ja kälysten seurasta.

Askel kerrallaan...
Maisemat vaihtelivat metsäisten taipaleiden, niittyjen ja soiden välillä.
Reitti kulki myös talousmetsien ja hakkuualueiden läpi.
Kaunein osuus oli suovillan valkoisena hohtava suoalue pitkospuineen.
Silmä lepäsi myös rauhoittavissa kuusikoissa ja jäkäläpintaisilla mäntykankailla.
Kukapa ei tahtoisi vanamoa nuuhkia!
Tulkaa jo!
Lammella ui joutsenpari ja nousi sitten uljaasti lentoon ylitsemme.
Loppumatkasta väsymys hiukan (!!??) iski jalkoihin,
mutta kyllä se askel nousi loppuun saakka.
Pitkospuita kilometritolokulla.
Mie ihan vähän aikaa oikasen pitkäksein...
Paritalo.
Onko tämä Valamon- vai Lintulan ruusu?
Lintulaan saavuttaessa olo oli helpottunut: me teimme sen!
Ilman suurempia harjoitteluja kävely kuitenkin onnistui.
Jalat kyllä sanoivat, että elä ota enää ainuttakaan askelta...


Viimeinen kilvoittelu...
Punkeista meitä varoiteltiin Valamon päässä ja tiedostimme sen riskin
pitkän heinikon läpi kulkevilla poluilla...
Pakko oli polkuja pitkin vain kulkea.
Yllätys oli kuitenkin Lintulan naistenvessassa, kun pidimme punkkisyyniä.
Nypimme toisistamme muutaman punkin irti. (Äänten kanssa, - on ne niin
inhottavia!) Ja sen jälkeen tuntui, että joka paikassa on punkkeja...

(NO. Ne iljetykset eivät loppuneet siihen. Mie löysin tänään mahastani vielä kolme punkkia yhdessä läjässä. En ymmärrä, miten en illalla niitä huomannut- lie väsymyksellä osansa. Olin terveyskeskuksen lähettyvillä ja pääsin otattamaan ne siellä virallisin menoin pois. Rykelmää kävi ihmettelemässä tohtoria myöten kaikki. Nyt pitää seurata, tuleeko jälkiseurauksia. Inhottavin otus on tämä luontokappale.)

Seuraavaa patikointia jo suunnittelimme.
Ehkä hiukan heinättömämpään aikaan!!

Ompelin Konstalle tänä aamuna oman nahkarepun.
Se saa seuraavan kerran itse kuljettaa hunajansa ja muut eväänsä!!

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Tällä kohtaa kesää

Juhannusruusut kukkii, kukkii...
Vanamon tuoksu täyttää metsän.
Riihi piilossa pitsisen verhon takana.

Vanha, täysin palvellut.
 Metsätähti, sieluni kukka.
Viirun sateinen päivä.

Sireeni jo lopettelee.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Takana on neljä päivää kestänyt reissu Venäjän Karjalaan.
Väänäsen sukuseuran järjestämä matka kiersi Aunuksen, Petroskoin ja Sortavalan seuduilla.
Äänisen aallot ja Laatokan rannat on nähty.
Kävimme taistelupaikoilla ja muutenkin matkan aikana kuulimme esitelmiä sodan vaiheista, joihin sukuun kuuluneet esi-isät ovat osallistuneet.

Meitä edeltävällä sukupolvella on omakohtaisia muistoja ja kokemuksia sodasta.
Niin lähellä se on.
Meidän pitää kertoa sukujemme muistoista seuraavalle sukupolvelle.
Historia saa nimet ja kasvot.

Koskettavin paikka oli "Murheen risti" jossain siellä Kitelän ja Koirinojan paikkeilla.

" 1939-1940
Venäjä ja Suomi - kaksi sisarusta.
Suomi ja Venäjä kaksi äitiä.
Nyt he muodostavat tämän Murheen ristin.
Itsestään.
Heidän päänsä ovat sulautuneet yhdeksi
ja kätensä liittyneet yhteen Toivossa.
Että rakkaus voittaa.
Se riippuu meistä
jokaisesta."

Murheen risti.




Lemetin motin muistomerkillä.

Äänisen aallot Petroskoissa.
Kotiin ja Suomeen oli hyvä palata.
Voi sanoa, että matkailu avartaa.
Kaikkien valittajien pitäisi päästä käymään tuolla rajan takana.
Sen jälkeen elämä tuntuisi aika helpolta ja hyvältä.

Kesä jatkuu.


tiistai 4. kesäkuuta 2013

Kasvun ihmettä

Ohrat ovat nousseet oraalle.
Sopivasti vettä ja lämmintä, kiitos..
Lakkiaispäiväaamuna odotti pihalla yllätys.
Yön aikaan oli kaatunut maahan yksi haara vanhasta pihlajasta aivan talon nurkalla.
Totesimme, ettei ollut mitään mahdollisuutta ehtiä sahaamaan ja raivaamaan sitä pois.
Jätimme sen siihen. Koristukseksi.
Kaunis se olikin täydessä kukassa.
Vieraat luulivat sen olleen harkittu kaato...

Vanhahan se oli, mutta lopun enteet alkoivat, kun abi-poika pari viikkoa aiemmin oli kiinnittänyt oksaan korituolin.
Pikkuhiljaa puu alkoi taipua alaspäin.
Poika sanoi, että tuo puu kaatuu.
Mie sanoin, että ei se mittää kaadu, tuolin naru vain venyy...
Edellisenä päivänä poika pelasti tuolinsa siitä pois ja sanoi, että pittää kaataa kokonaan se puu.
No mie, että sitä ei kaadeta...
Luonto päätti toisin.

Yksityiskohta ihanasta, metsäisestä pöytäkoristeesta. Liperiläisen floristin taidonnäyte.
Nallet karkasivat seikkailemaan pihlajanrungolle...Taitavat leikkiä linja-autossa istumista...
Paulo, Wilhelmi, Marius, Miihkali, Nikodemus, Reetrikki,Konsta, Juuso ja Verneri tuulettumassa.

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Onnittelut valmistuneille ja ylioppilaille!

"Eilen vasta
ripustin vauvanvaippoja narulle,
niistin nenääsi hiekkalaatikolla
ja puhaltelin
otsasi kipeää kuhmua.
Tänään
valkoinen lakkisi häikäisee
ja hämmentää mieleni
ja kuin anteeksipyytäen hipaisen
      olkapäätäsi.
Pian me vilkutamme toisillemme,
mutta jättäisin sinuun hiukan
äidin tuoksua."
(Inkeri Karvonen)