maanantai 29. elokuuta 2016

Patvinsuolla; Suomun kierroksella

En se mie ollut!
Tämä oli tässä valmiina.
Ja siihen se myös jäi, vaikka Konstan tekikin mieli hujauttaa...

Ensikäynti Suomujärven rantamaisemissa.
Hiekkarantaa riitti!
Ja ikihonkia. Sekä eläviä, että keloutuneita.
Patvinsuon kansallispuiston alueella on monia, eripituisia patikointireittejä.
Tyttären kanssa kuljettiin pätkä Suomun kierrosta,
kun odottelimme yösateen kasteleman puolukkametsän kuivumista.
Uskomattoman kauniit maisemat.
Ja maasto sitä tasaista mäntykangasta, välillä pitkospuita.

Oi ja voi!
Mitä kaikkea nämä männyt ovatkaan nähneet!

Ujot, pienet.

Metsähallituksen Suomun kämpän emäntä, Villiemäntä- yrityksen yrittäjä Tuula kertoi,
että asiakkaat ovat nähneet karhuja.
Lähimmillään viidentoista metrin päästä pari viikkoa sitten.
Meillä oli oma karhu mukana!

Anna mie vähän huilaan...

Suomujärven rantaa.
Vetää täydet pisteet maisemallaan ja tunnelmallaan!
Miulle riittää kyllä nämä männyt!

Karsikkomännyn kertomaa.

Poimitaanko näitä?

Uimaan?
Päivä oli pilvinen, mutta ei se maiseman komeutta himmentänyt.

Katsottavaa ja koettavaa riitti.


Jäkäläinen pilkahdus.

Kangasrousku.

Kaatuneet terveiset polun poikki.

Tänne palataan vielä!

Suomun kämpällä on hyvät majoitustilat, saunat ja systeemit.
Ja maisemat.

Mutta sitä sähköä ei ole!
Kuulimme mieltä hykerryttävän tarinan helsinkiläisistä liikemiehistä,
jotka putosivat taksin kyydistä maisemaan mustissa puvuissaan ja salkuissaan.
Ja ensimmäiseksi kysymys, että mistä saa virtaa lataamaan laitteet...
Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Kiitokset olivat tulleet jälkikäteen lupauksen kera,
että muistavat sen reissun aina!

perjantai 26. elokuuta 2016

Kaksi päivää, kaksi yötä metsähoidossa

Olimme alkuviikosta tyttären kanssa Lieksassa kaksi yötä.
Metsäilyä, puolukoita, kanttarelleja.
Hirvikärpäsiä, mäkäräisiä, polttiaisia.
Nuotiotulia, nuotiokahveja ja ruokaa tulilla.
Pilvistä päivää, auringon pilkahduksia, hämäränhyssyä, pimeää, kuutamoakin.
Sateen ropinaa yöllä, puron jatkuvaa pulputusta.
Saunomista ja purossa kastautumisia yön pimeässä...
Unia vanhassa hirsimökissä.
Patikointia, onkimista, olemista.
Hengittämistä.
Nauttimista.

Tarvitsee vain tulla tänne, isän metsään.
Ja heti on niin hyvä olla.
Reppu on kevyt. Ja mieli.

Puro metsän suojassa kapeana ja ujona.

Punainen, tasainen matto mäntyrinteessä.
Puolukat olivat paikoin niin lyhyessä varressa, että poimuria sai työnnellä sammalta pitkin...

Ahkera kerääjä!
Polvillaan, niinkuin miekii.

Puolukoita, puolukoita...

Konsta ja hirvikärpäset Verkkolammen rannalla.
Hirviä on siis Lieksassa; hirvikärpäspirulaisista päätellen.
Tytär onki meille iltaruoka-ahvenet ympärillä pörräävistä kiusalaisista huolimatta.
Ja ihmetteli, kun miulla meni ensimmäisenä hermot hirvikärpästen kaivelusta...
Mutta kun niitä alkoi olla enemmän, kuin puolukoita...

Mie en ole ikinä laittanut matoa ongenkoukkuun.
Enkä laita.
Muistelin, mitä kaikkea sitä onkaan elämässään joutunut tekemään.
Mutta matoa en laita ongenkoukkuun.
En.
Tytär nylki ahvenet ja vot, ne olivat voissa paistettuina niin hyviä!!!

Iltahämärissä lämpeni sauna. Vesi lämmitettiin padassa ulkona.
Purossa uinti oli lähinnä makaamista vedessä...

Kolmijalka-hevosesta tuli hirvi, kun se sai patikointi-tuliaisina komeat sarvet päähänsä...
Lapsi ei ole terve, jos se ei leiki!

Puron sydämelliset terveiset ja kiitokset purossa pulikoineille!

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Miekkavalaat, Norjan näkymiä


Vaikka emme ystäväni kanssa uskaltautuneetkaan valas-safarille,
onnistuimme näkemään miekkavalaita ihan kuivalta maalta, rannalta käsin.

Olimme kiertelemässä lähimaisemia ja kävellessämme kohti rantaa,
tytär alkoi huutaa:  "Tuolla on miekkavalaita"!
Ja siinä hujauksessa hän oli jo korkeimmalla kalliolla tiirailemassa merelle.

Pieniä pisteitähän ne olivat, mutta tyttären valveutunut katse bongasi!
Lintuparvi kierteli miekkavalaiden yläpuolella odotellen osuuksia saaliista.
Miekkavalaat olivat tulleet kalojen perässä ruokailemaan vuonoon.
Miun kamera ei saanut niitä selvästi näkymään,
mutta siellä ne olivat!
Tässä kuvassa kallioiden takana. (Pienet pisteet...)

Tytär oli niin onnellinen, että vielä lopuksi onnistui näkemään miekkavalasperheen.
Saimme kuulla, että miekkavalaat ovat perheuskollisia.
Ne liikkuvat aina perhekunnittain.
Miekkavalailla on akkavalta.
Perheen vanhin naaras on korkeimmassa asemassa ja ikäjärjestyksessä siitä nuorempaan päin.
Urokset ovat kastin alimmaisia, sielläkin nuorimmat viimeisinä.
Vanhin naaras, isoäiti, määrää tahdin ja jopa ruokailujärjestyksen!
Miekkavalaat ovat todella viisaita ja taitavia ja ruokailussa on yhteispelillä voimaa,
kun ne ahdistavat kalat samaan läjään pintaan ja läpsäyttelevät kaloja tainnuksiin,
että saavat kalat suuhunsa.

Tämä kuva on rajattu, hiukan paremmin näkee. Tällä kohtaa ne olivatkin meitä lähinnä. Takana Majakkasaari Anda.
Oli se kyllä elämys nähdä niitä!
Eikä ollenkaan aallokko meitä keinuttanut...

Kädet kiikariasentoon silmien ympärille ja katse tarkkana!
Meillä meni vissiinkin parituntinen valaita katsellessa.
Tuuli puhalteli, eikä ollut kovin lämminkään.
Emme kuitenkaan malttaneet poistua,
ennen kuin valaat siirtyivät kauas, silmänkantamattomiin.

Rajattu kuva, siellä ne valkokyljet menee! WAU!
Miekkavalaat voivat vapaudessa elää "ihmisen ikäiseksi",
on tavattu jopa 100- vuotiaita miekkavalaita.
Vankeudessa, eli tarhattuna, ne pystyvät elämään vain noin 30-40- vuotiaiksi.

Tämä kuva myös rajattu; siinä on uros ja naaras kylki kyljessä.
Miekkavalaat ovat täyskasvuisina noin yhdeksän metrin mittaisia.
Ihan kunnioitettava koko!

Tässä rajatussa kuvassa näkyy naaras. Naaraalla evä on vino, uroksella pysty ja kookkaampi.
Miekkavalailla on oma kieli, jolla ne kommunikoivat toistensa kanssa.
Jokaisella perheellä on oma "murre".
Ja eri maissa miekkavalailla on aivan omanlaisensa kielet,
kohdatessaan ne eivät ymmärrä toisiaan lainkaan.
Ihan kuin kielitaidottomat ihmiset... on pärjättävä elekielellä!?

Konstakin tiirailee...

Tässä Petriinan ottama aito kuva; miekkavalaat tulevat tosi lähelle laivaa.

Kuva: Petriina.
Miekkavalaat ovat tunnistettavissa ulkoisten ominaisuuksien perusteella.
Valastutkijat ja valassafarin työntekijät ovat nimenneet valaita.
Jollakin on pyrstössä reikä; se on salametsästyksen tulos.
Kyllä haluaisin, että nämäkin luonnon eläimet saavat vapaina vaeltaa,
niin kuin ovat aina tehneet.
Ihmisen ahneutta ja ajattelemattomuutta on erottaa miekkavalas perheestään,
kahlita ja sulkea vankeuteen.

Kuva: Petriina.
Ilokseenhan näitä on kesän katsellut valassafareilla!!!

Kalastajalaiturin jäänteet.

Italialainen maalaritaiteilija, Hitnes,
oli maalaamassa meren ja rannikon eläimiä Arctic Whale Toursin toimiston seinään.
Melkoinen taiteilija!
Ympäri maailmaa löytyy Hitnesin maalauksia.
(Komea kuvakokoelma löytyy, kun hakee netistä Hitnesin nimellä!)
Hitnes oli ollut jo Suomessakin.
Ainakin Porissa voi ihailla hänen kädenjälkeään.
.
Kolmivarvaslokki.

Hitnes maalaa nykyään vain eläimiä.
Nyt oli siis vuorossa valaat ja meri.

Arctic Whale Toursin toimiston seinä valmiina.
Herättää ainakin huomiota värikkyydellään!

Taiteilijan kengät;
samaa repertuaaria hän oli varpaista päähän saakka!
Minne seuraavaksi käy taiteilijan tie?


sunnuntai 21. elokuuta 2016

Sadetta, sumua ja sitä, joka alkaa ässällä, mutta ei sanota ääneen


 
Vedenpaisumus!
Siltä tämä on tuntunut.
Lauantain aikana tuli vettä taivaalta, ihan kuin saavista kaataen.
Mittariin kertyi melkein 50 mm.
Pellot lainehtivat vedestä, mitkään ojitukset eivät niele semmoista määrää.
Sorsille ilmestyi uusia lammikoita pitkin ja poikin peltoja...
On tätä nyt riittänyt yli oman tarpeen.
Elokuun aikana meidän mittariin on satanut reilut 130 mm.
Jossain päin maata on tullut toki enemmänkin,
ja liika on liikaa.


Edelleen harmittaa kaikkien viljelijöitten puolesta tämä kosteus.
Meidän ruis saatiin puitua perjantaina talteen, se vähäinen.
Sateitten välissä oli oikein kaunis ja aurinkoinen päivä.


Sateen jälkeen nousi sankka sumu kaikkialle.
Ja pilvet vuorottelivat taivaanrannassa, minkä vuoro on näyttäytyä...
Punaista, sinistä, levollista, uhkaavaa...
Kaunista.


Se on niin (syk-syis-tä)!
No.
Tämä päivä aukeni aurinkoisena ja sininen taivas loistaa,
kuin ei ihan äsken olisi muuta tarjonnutkaan.
Pääsee puolukkametsään, kunhan kuivahtaa.
Niitä on.
Perjantaina keräsin oman metsän aarteita, muutaman neliömetrin alalta
sankollisen punaista herkkua -ja hetkessä!
Eli tämä loppukesä antaa metsäelämyksiä, kun vain sinne päänsä pistää!
Myös hirvikärpäsiä!
Itikoista ja paarmoista kun päästiin, on nyt hirvikärpäspirulaisten vuoro...


Ja viimeiset, käsinpoimitut mustikat päätyivät maukkaaseen ja nopeasti
valmistuvaan Brita- kakkuun.
"Mitä juhlitaan"?
- Viimeisiä mustikoita
- Rukiin puintia
- Kuopuksen kotona piipahtamista
- Joka päivä on Brita- kakkupäivä
- Kun mie oon ollut vuoden töissä
- Koska miulla on herkkupäivä
- Ihan muuten vain huvikseen


Mitä ääniä sumun seasta kuuluu?
Naapurin vasikka, ketunpoikanen, pöllö, mitä niitä onkaan.
Toffee on varuillaan.
Ja valmiina sumu- seikkailuun, yötämöisiin.


Vähän repaleinen aamu, mutta eiköhän se aurinko korjaa!