maanantai 28. maaliskuuta 2022

Outa

Helmikuun puolivälissä valmistunut nalle on vajaat kaksikymmentäsenttinen, kaksivärinen veitikka. 
Nallen nimeksi tuli Outa.
Aurinko tuli pilvien takaa piilosta ihan heti, kun nalle oli valmistunut. 
Outa sai mukaansa valon valtavan voiman, jonka avulla se selviää kaikista elämän vastuksista. 
Tummanruskeat silmät tuikkivat luottamusta ja nallerakkautta. 
Karhuvoimaa myös nallelle mukaan!

Tajusin juuri nyt vasta, että "outa" on murresana ja tarkoittaa "odota".
Jotenkin tulee mieleen Loviisa-mummo, joka käytti hyvinkin värikästä murretta.
Outtooten nyt!!
Mutta tämän nallen nimeksi Outa oli juuri sopivin! 
Outa ja nallerakkautta!

torstai 24. maaliskuuta 2022

Tilattu pandanallen pentu

Metsäystäväni tilasi minulta jo vuosi sitten pienen pandanallen. 
Nyt se on tehty ja luovutettu onnelliselle omistajalleen. 
Pandanallen nimeksi tuli Muru.
Muru tulla pölähti kevätlumille, kun aurinko jo antaa lämpöään ja lupauksen kesästä...
Muru tietää, että metsän voima ja rauha kantaa meitä kaikkia
ja huomista on hyvä odottaa yhdessä ystävän kanssa...
Muru on täynnä rakkautta, voimaa ja ystävyyden lämmintä yhteyttä...
Auringon lämpöä uudelle nallelle.
Ja männyn kyljestä voimaa!
Muru.
Tein ensimmäiset pandanallet vuonna 2018. Ovat ihan omaa suunnittelua.
Tässä Lumikki ja Pakkanen ihmettelevät, mitä kummaa on valmistumassa...
Ikään kuin olisivat pandanalle-perhe...

maanantai 21. maaliskuuta 2022

Heposelän jäillä

Käytiin siskon kanssa kahviretkellä Heposelän jäillä.
Käveltiin Louhisaareen.
Mukana repussa kulkivat myös Konsta ja Muisto. 
Aurinko lämmitti rantakallioita ja kahvit maistuivat niin hyvältä kuin vain retkellä voivat maistua!
Louhisaari on metsäinen ja kallioinen saari. 
Joutsenet tuuttasivat vastarannalla kevään tulleeksi.
Aurinkoa ja tuulta, lämmintä ja keväistä.
Ja paljon eväitä mielen reppuun.

torstai 17. maaliskuuta 2022

Slava, nalle Ukrainan väreissä

Tein pienen nallen Ukrainan väreissä. 
Sinistä ja keltaista.
Sinistä mohairia oli juuri sen verran, että sain 15- senttisen nallen tehtyä.
Nallesta tuli Slava.
Se on niin täynnä rauhaa ja rakkautta...
Slava, rauhan nalle.
Slava Ukraine. Kunnia Ukrainalle. Eläköön Ukraina.
Slava.
Kunpa nämä kaikki toiveet ja ajatukset toteutuisivat...

NalleRohkean sylissä on turvallista olla.
Ajatukset ovat siellä, - ei kovin kaukana...

sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Myytti; nalle pyöreitä juhlivalle äidille

Tämä nalle tilattiin rakkaalle äidille syntymäpäiväksi.
Nalle valmistui tammikuun lopulla ja nyt se on päässyt omistajalleen. 
Myytti on täynnä äitirakkautta...
Maaäiti, maahinen, metsänhenki...
Myytti vie ystävänsä metsään, jossa on aina hyvä hengittää ja kerätä voimia.
Nalle kuuntelee ja on läsnä ajatuksille.
Se näyttää metsän pienet ja suuret ihmeet. 
Nalle täynnä metsävoimaa, tuulen kuisketta ja salaisuuksia...
Myytti vie ystävänsä seikkailuihin.
Talven ihmeisiin ja kesän kauneuteen.
Onnellisia nallehetkiä Myytille ja sen omalle ihmiselle!

torstai 10. maaliskuuta 2022

Nalle nimeltään Peace

Kullankeltainen, parikymmensenttinen nalle valmistui Kansainvälisenä Naistenpäivänä.
Se sai nimekseen Peace.
Mitään muuta nimeä en edes harkinnut.
Vanha mänty seisoo viisaana ja vakaana metsän reunassa.
Peace kokee olevansa tiukassa yhteydessä männyn kanssa.
Nalle on täynnä suomalaista mäntypuulastua...
Peace on täynnä rauhaa ja rakkautta, lohtua ja voimaa. 
Nallentekijä toivoo, että jokaisen lapsen ja ahdistuksessa kulkevan kainaloon pääsisi nalle -
tuomaan hivenen lohtua ja toivoa...
Peace katsoo maailmaa ruskeilla silmillään ja tietää, miten valtava voima nallella on.
Se toivoo, että nimi toteutuu.
Pian. RAUHA.
Lumihiutaleet leijailivat ja toivat mukanaan maailmankaikkeuden toiveen rauhasta.
Ajatukset ovat siellä jossain...
Lumihiutaleilla kastettu nalle...
Männyn tuoksua ja uskoa huomiseen.

Kuutar ja Peace. Kaikessa rauhassa.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Kuutar; valon ja voiman nalle

Kuutar;  valon ja voiman nalle.
Se valmistui, kun kuu vasta alkoi kasvattaa sirppiään ja aurinko heräsi uuteen aamuun.
Kuutar oli heti kiinni hetkessä ja täynnä valon lempeää voimaa.
Hennon vaalean kullanruskeankeltainen paksu ja kiharainen mohairkarva, nahkaiset tassunpohjat ja ruskeat silmät.
Sylitettävän kokoinen nalle vailla oman ystävän syliä!
Kevättalven metsä on täynnä linnunlaulua.
Käpytikkakin nakutteli terveisensä mukaan uudelle nallelle.
Kuutar kulkee kohti valoa ja jättää varjot taakse.
Nalle tietää myös, että ilman valoa ei ole varjoja.
Kuutar ja lumet.

Kohti kevättä, vihreyttä ja aukenevia silmuja.

torstai 3. maaliskuuta 2022

Villasukka-toivoa

Joskus aivot ovat siinä asennossa, että käsillä tekemiseen tarvitsee vain jotain hyvin yksinkertaista.
Neulominen on miulle sitä kasassa pysymistä ja terapiaa.
Neulon aina; joutessani, huilatessani, levätessäni...
Alkuvuoden olen neulonut aivan yksinkertaisia villasukkia
ja päässä on soinut Ismo Alangon 'harmaa on hyvä väri'...
Kopallinen villasukkia oli valmiina ja mietin, että minne nämä lahjoittaisin.

Ukrainan hätä ja kärsimys on mielessä joka päivä. 
Auttamisen halu on joka puolella Suomea valtava.
Eräs Joensuulainen opettaja aikoo viedä avustuslastin Puolaan, Ukrainan rajalle.
Keräsin laatikollisen villasukkia, kintaita, pipoja ym. ja vein keräyspisteeseen.
Autoja ja jalankulkijoita oli samalla asialla liikkeellä pilvin pimein...
Pieni apu isoon hätään.

Toivottavasti villasukat lämmittävät. 
Niitten mukana kulkee toivon ja rauhan ajatus.
Kun muuta emme voi.