lauantai 30. heinäkuuta 2016

Äiti-immeisen mielenrepun täyttämistä


Vietin päivän Lieksan metsässä.
Olisiko se ollut ihan lomapäivä?
Oli se.
Vaikka ei ihan ruumiillista lepoa ollutkaan.
Oman itsensä seurana!
Tarkastin, mitä kuuluu metsälle.
Taimikko kaipailee raivaussahaa ja
muokattu ja kylvetty hakkuuaukko näyttää ensi talven jälkeen jo paremmalta,
kun lumi painaa turpeet ja sammalet kohdilleen.
Kiertelin soilla ja keräilin ylikypsyneet lakat talteen.
(Keitin ne hilloksi, tuli monta purkkia keltaista kultaa!)
Lämpöä piisasi, eikä ihan yksin tarvinnut olla;
sen verran ökkömönkiäiset halusivat seurustella korvan juuressa.
Mutta siedettävän vähän niitä nyt oli.


Suolla rämpimisen jälkeen lepuutin.
Ihan rauhassa sain istua mäntyvanhuksen kyljessä
ja kuunnella tuulten viestejä.
Tuuli vei ötökätkin pois ja istuin niin tanakasti muurahaisten päällä,
ettei nekään kivunneet paidan alle...
Levähdin. Kauan.
Potsjokkeli, kun teki hyvää.
Eipä siitä olisi malttanut lähteä pois...


Taas täyttyi mielenreppu metsävoimasta.
Ihan itsestään.


Metsähoitoa.


Ajatukset kulkevat menneessä, tulevassa.
Ja tässä hetkessä.


Konsta näyttää mallia.
Huolet pienenee, voima lisääntyy.


Auroran löytämä pahka männyn kyljessä houkutteli istahtamaan.
Juuri nallelle sopiva!
Mitä mänty tuumaa pahkastaan?
Onko se siitä ylpeä, sattuuko sen kasvattaminen?
Onko juuri tällä männyllä jokin erityinen viesti!?

torstai 28. heinäkuuta 2016

Konsta ja karhunpaska


Käveltiin keskiviikkoaamuna ystävän kanssa Sammallahden rantaan.
Mennessä ihailtiin laitumella ruokailevaa
Sammallahden tilan lammaslaumaa.
Lampaat ovat niiin i-ha-nia!!!
Huutelin niille, niinkuin meillä aina kutsuttiin lampaita:
"Piti-piti-piti-pitiii..."
Miten lampuri kutsuu laumaansa?
Lampaat, tulkaa!?
Pässit ja uuhet ja karitsat tänneee!?
Villakuontalot, tulukee, tulukee...!?
Eivät tulleet piti-piti, etäämmälle vain kulkivat.
Katsoivat meidän perään, että mitäpä huutelet...


Keräilin kanttarelleja ja ystävä istuskeli metsän reunassa.
Kun lähdimme kulkemaan takaisin, hän sanoi,
että täällä on isojakin eläimiä...
Lieksalaisena metsässäliikkujana hän oli tunnistanut äänestä,
miten karhu poistui läheisestä metsästä;
siitä selkänsä takaa.
Sen äänen kuulemma tietää, kun sen kuulee!
Mie tuumasin, että niin, että karhu!
No lähtipäs, kun kuuli meidät ja kun asetuimme siihen paikoilleen.

Nämä kaverukset eivät olleet moksiskaan!

Ja niinpä löytyi kohtalaisen iso tuotos sitä ihteesä
siitä meidän tulojälkiemme päältä!
Läjän halkaisija noin kolmekymmentä senttiä...
Ihan kunnioitettavan kokoinen!
Oli ihan pakko ottaa siitä kuva.
(Anteeksi, jos kuva tekee jollekin häijyä; toivottavasti ei haise!)


Otsomesikämmenmetsänkuningas jätti meille haisevat terveiset!

Tämä kuva halusi olla näin päin!

Niin.
Läjä ei ollut siinä meidän mennessämme;
lehmiä ei alueella liikkunut.
Kai se sitten oli karhu.
Jäi taas näkemättä.


Soitin illalla lampaitten omistajalle ja kyselin, onko karhuhavaintoja.
Eipä ole näkynyt.
Lähialueella niitä kyllä majailee.
Jospa helpompaa ja sulavampaa evästä löytyy nyt metsästä karhullekin,
saapi lampaat ja kyytöt  olla rauhassa!
Ja myös mustikankerääjät!!

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Louhi-Nalle Taipaleen Kulttuuriviikon päivässä

 Taipaleen Kulttuuriviikko järjesti lauantaina
Komperon Kotiseutumuseolla kulttuuripäivän,
jonka ohjelmassa oli tutustumista Siikakosken historiaan.
Kuulimme Antti Mutasen esitelmän Siikakosken ja Komperon kylän vaiheista
ja halukkaat pääsivät myös kävelykierrokselle kohteisiin.
Paikalla oli lähialueen kädentaitajia, jotka pitivät työnäytöksiä.

Miekin olin saanut kutsun tulla paikalle.
Niinpä Louhi-Nallen nallet ja tekijä istuivat museoalueella.
Samahan se on, missä mie istun ja teen nallea!
Tarvitsen vain tuolin alle ja tarvikkeet; neula ja lankaa,
nivelen kappaleet, pihdit ja puulastutäytettä.
Näytin eri vaiheita nallen teossa.
Onhan se hyvä nähdä oikeasti, minkälaisen työn takana
käsin valmistettu nalle on!
Ihmettelyä aiheutti nallejen napakka sisältö!
Pehmeän näköinen, mutta kova!
Kerroin, että oikein hyvin pystyy näitä nalleja halailemaan,
vaikka eivät olekaan pehmeitä ja lötkyjä.
Konsta ja Aaatto edustivat omia, rakkaita nallejani.

Mukana oli myös myynnissä olevia nalleja; tuulettumassa...
Nallet saivat varmaankin semmoisen historiallisen henkäyksen mukaansa!
Savupirtin seinustalla oli mukava seurata päivän tapahtumia!
Kuulin useammankin tarinan vanhoista nalleista...
"Miulla oli tämän kokoinen, Ruotsista saatu nalle,
siltä irtosi korva ja täytettä valui pois...
Ja pojat sitten hajottivat sen kokonaan..."

Kävijöitä oli järjestelyväen lisäksi yli 80.
Kuhina näytti oikein mukavalta museoalueella.

Museoitunut nallentekijä...
(Nämä kuvat on pohjoisen ystäväni ottamia)

 Riihessä oli ikonimaalarimestari Helena Saaristo-Parovuo.
Tässä valmisteilla oleva Jumalanäiti Valtaistuin.

Riihen mustalla seinällä Konevitsan Jumalanäiti.

Sammallahden tilan omia lampaantaljoja ja villalankoja.

Kompero on pieni maalaiskylä Liperin kunnassa.
Ihmeen paljon alueelta löytyy eri alojen käsityöläisiä.
Historia velvoittaa...


lauantai 23. heinäkuuta 2016

Hermannin univermeet


Hermannin onnellinen omistaja laittoi kuvan
nallesta, - joka näyttää myös hyvin onnelliselta.

Hermanni vietti nimipäivänään myös 1- vuotissynttäreitään
ja oli saanut lahjaksi omat petikamppeet!
Passaapa Hermannin nyt uinua oman peiton alla!
Voisiko nallella olla lokoisammat olot!
Malttaako ummistaa silmiään ollenkaan...
Jutustelee siellä yötämöisiin!

torstai 21. heinäkuuta 2016

Hilla (=nalle!) eli lakka eli suomuurain

Tämä nalle on valmistettu siitä vanhanaikaisesta viskoosista.
Mielenkiintoisen oloinen nalle;
kaikki paikat vähän vinksallaan.
Joskus ne vain haluaa tulla semmoisiksi!

Hilla tästä tuli.

Lakka-aika, - ja vettä vain satoi aina, aina, aina.
Meillä tuli kahden heinäkuun viikon aikana vettä 70 mm.
Se on 70 litraa vettä jokaiselle neliömetrille.
Oli siinä maaemolla nielemistä...

Lakat odottaa yhä etsimistään.
Kuulin, että Ranualla on ollut hilloja niin, että livettää.
Olkoot. Kaukana ovat.
Kaivelen pakasteesta sen hyvän,
livettävän vuoden 2013 lakkoja ja olen tyytyväinen!
Ellen vielä ehdi tämän kesän soille.

Lähetään jo lakkaan, sanoo Hilla.
Aurinko jo hetken ajan pilkottaa...
Meillä puhutaan lakoista; pohjoisessa hyö menevät hillaan.
Oli siinä ystäväperheen lapsilla aikoinaan vinoilun aihetta,
kun myö puhuttiin lakasta ja lakoista.
Lapset härnäsivät, että lattialakkaa vai seinälakkaa vai kynsilakkaa...
Ja siihen vastattiin, että kunhan lakkaa satamasta,
haetaan lakkaa satamasta...

Hätätilassa punaherukoita...
Missä räkätit??

Punaiset on marjat.

Eliel ja Hilla;
samana päivänä silmät ja nimet saaneina.

tiistai 19. heinäkuuta 2016

AURINKOA!

Naistenviikko, -
ja tänä aamuna aukeni sininen taivas aurinkoineen!
Ei sadetta, ei ukkosen uhkaa.
Lempeää tuulta vain hyräilee.
Naiset!
Näytetään maailmalle, että täältä pesee!
Sisuksissa on ihan toisenlainen voimanainen,
kun sille annetaan valoa ja aurinkoa...
Kohti uutta päivää;
mustikkametsää, vatturyteikköä.

Auringosta voimaa, iloa ja valoa kaikille!!


sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Serkuksia vaiko ihan veljeksiä?

Tämä nalle sai valmistuttuaan nimekseen Eliel.

Mikä seikkailu minua odottaa?

Heinäkuun nalle heinikossa, tietenkin.

Olenko minä vähän mietteliäs?
Rauhallinen ja hyväntuulinen?
Ainakin näin alkuun ...
Kasvatan ensin luonnetta ja sitten näytän nallenkarvat!

Vakaa katse mustissa silmissään...

Kaveriksi löytyi kesäkuun nalle Vilmer.
Vasemmalla Eliel, oikealla Vilmer.

Selvästi sukulaisia!?

Sama karva, sama malli;
samannäköiset, mutta ihan eri näköiset.
Eliel ja Vilmer.

Miekii haluan aluksi tutustua
vastavalmistuneeseen nalleen.
Pyörittelen sitä käsissäni,
istutan milloin milläkin pöydällä,
tutkin ja tarkkailen, minkälainen siitä tuli.
(Tuliko hyvä, sopiva, onnistunut, täydellinen...)
Herättelen henkiin, kaivelen nallen luonnetta esille.
Kotoutan nallea tähän maailmaan.
Siitä ne aina pikkuhiljaa asettuvat;
juuri semmoisiksi, itsensä oloisiksi nalleiksi!

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Ilon pisaroita?

Jaksaa sataa.
Päivittäin.
Kovin herkässä ovat olleet vettä pudottelevat pilvet.
Alkaisi jo riittää.
Luonto on kyllästetty vedellä.
Viljelykset alkavat pian kärsiä liiasta märkyydestä.
Eikä kypsyvät mustikatkaan enää kaipaa vettä.
Mutta.
Eipä ele hanaa, jota sulkea.
Voi vain toivoa kuivempaa säätä.
Ukkosetkin asettuivat Itä-Suomen ylle asumaan.
Jatkuvaa sinnittelyä ukkospelkoiselle...

 Väliin toki pilkahdus aurinkoa.

Ja samaan aikaan jälleen
taivaanrannassa tumma ja kasvava saderintama...

 Humala hulluna pitkin navetan seinää...

Nalle-tallin oven nalle pukeutumassa.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Patikoimassa Outokummum Erä- ja luontokeskuksessa

Outokummun Erä- ja Luontokeskus.
Mahtavat patikointi-, retkeily- ja kalastuspaikat
odottavat kävijöitä.
Patikoimme metsänaisten kanssa
heinäkuun ensimmäisenä päivänä
muutaman kilometrin reitin metsäpäivämme alkajaisiksi.
Vaihtelevaa maastoa, kauniita näkymiä,
välillä jopa portaita pitkin ylös, alas rinnettä.
Suosittelen!

Kesän ensimmäiset kypsymässä.
Oli mukava näky, kun polun varressa pyllötti naisia
poimimassa mustikoita suuhun!

Vanha ja uupunut; täysin palvellut.

Mustikkametsää.
Aurinko leikki männyn rungoilla.
Tästä kuvasta uupuu metsäneuvoja,
jolta kysyttiin puuston ikää;
onko saman ikäistä, kuin sinä...
Hyvin säilynyt ja nuorekas!
Puusto oli kuitenkin paljon iäkkäämpää.

Sydämen löytäjä.

Vanha kalastaja,
jäänyt odottamaan sitä suurta saalista...

Maisemat oli välillä niin kuin Punkaharjulla!
Reitit on merkitty hyvin maastoon,
ei pääse eksymään.
Ja polkuja on paljon, eri pituisia reittejä.
Kullekin voimien ja jaksamisen mukaan.
Tänne pitänee vielä palata!

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Nallen tarina, Tarina- nalle

Pojan syntymäpäivänä sain valmiiksi nallen.
Heinäkuun ensimmäisen.
(Sumusateen siivittämänä ja innoittamana...)
Nallesta tuli Tarina.
Mitähän se kertoilee...

Seikkailulle metsään...

Konsta pääsi mukaan.
Kaveriksi.
Kertoilemaan ja kuuntelemaan
niitä metsän tarinoita.

 Tarina rupesi elämään...

Ensin oli kivi.
Puu.
Ja metsä.
Sitten syntyi Tarina.

Mitä kiemuroita elämä tuokaan?
Suoraa tietä, suoraa tietä...
Välillä mutkia.

Mutta miten levollista onkaan uinahtaa
juuri siinä mutkassa!
Uinahdappas suoran kainaloon?

Tarinalla on pitkä ja paksu karva,
pitkiä lienevät myös sen jutut luonnosta ja metsästä!

Mikä onni!
Tämä metsä heti talon takana.
Tarvisee vain astua sinne sisään...

Metsä on niitä täynnä.
Tarinoita.

Ja koko ajan syntyy uusia tarinoita...