annoin itselleni luvan laittaa
edes yhdet pienet sähköiset tuikut
valaisemaan tuvan pimeään nurkkaan.
Tänä vuonna valot vilkkuvat
Pentikin lasisten koristepallojen lomasta
vanhassa ja ruosteisessa,
muutama vuosi sitten louhenkolosta
löytyneessä maitosiivilässä.
Voi mummo ja äiti!
Ja ties, vaikka isomummokin...
Eipä ole olleet isoja ne maitomäärät,
jotka tällä siivilällä on
maitotonkkaan siivilöity...
Eikä ne talon vanhat maitotonkatkaan
ole isoja olleet.
Pienimmät vissiin viidentoista litran tonkkia.
Sadan hehtaarin yksinäisyys kaukana!
Miun lypsyvuosien alussa,
ennen putkilypsykonetta -,
maitosiivilä maitotankin päällä
oli aika paljon suurempi kuin tämä,
edellisten polvien tarve-esine.
Tallessa sekin on, aitassa,
siellä tonkkien seurana.
En edes uskalla ajatella,
mitä esiäidit olisivat mieltä
tämän ruosteisen siivilän esilläolosta!
Ei tulisi kuuloonkaan...
Sinne vain, louhenkoloon piiloon!
Oi aikoja!
Oi tapoja!
Marrasvaloa tähän pimeyteen!
Viime yönä on satanut uutta lunta
hivenen entisen päälle.
Lumen valoisuutta siis myös.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti