Sadetta

Nallet pitää sadetta.

Nallet pitävät sateesta.

Keiju, Harmo ja Niila;

nämäkin nallet odottavat omaa sateensuojaa!

Myrskykaadon kimpussa

Olin menossa ystävän luokse viettämään leppoisaa mökkiviikonloppua.
Sieltä viestitettiin, että tulikin pikkuinen suunnitelmanmuutos ohjelmaan.
Iso kuusi oli kaatunut myrskyssä mökin kulmalle.
Kysyin, että otanko moottorisahan mukaan. "Ota"!
Niinpä urakoitiin maassa makaava kuusivanhus oksattomaksi.

Liki satavuotias oli jo tyveltään laho ja se oli joutunut taipumaan tuulelle.

Oksat olivat paksuja ja niitä oli paljon!

Olikohan Konstasta apua! 

Sahat soimaan ja saimme kuusen oksattomaksi. Kuusi päätyy  hyötykäyttöön polttopuiksi.

Voittajafiilis!

Mukava oli touhuta.
Meikäläinen ei oikein osaa olla jouten ja tämmöinen tekeminen on ihan parasta.
Kiva kun pystyin olemaan apuna.

Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto!

Kuusenrunko jäi "jaloilleen" seisomaan ja odottamaan jatkosahailuja.

Se on jotenkin niin liikuttavan näköinen. Ihan kuin kuusi lähtisi kävelemään.

Aikamoiset kasat oksia kertyi mökkitontille. Mörrimöykyn pesiä!

Polulla peräkkäin

Outokummun Erä- ja luontokeskuksen Valkeisenkierto.

Meitä oli kolme peräkkäin polulla kävellen ja yksi pikkuinen mukana rintarepussa.

Aurora ja Tiu mahtuivat mukaan reppuun...

Suo yllätti kukinnoillaan ja yllätti se kuvaajankin, kun nojauduin taaksepäin

ja muistelin, että selän takana on mänty. No ei ollut. Siispä suo otti minut syleilyynsä... 
En ole ihan äsken noussut niin nopeasti ylös! Seuralaiset saivat ilmaiset naurut.
Housutkin kuivahtivat tuulessa loppumatkan aikana. 

Silmät poimivat sydämen!

Vaikka katse piti pitää polulla, oli välillä ihailtava korkeuksiin kohoavia puita ja sinistä taivasta...

Ötökkävapaa patikointi. Parasta.

Taukopaikalla oli kaunis pahka.

Mukava reitti ja patikointi.
Polveni ovat vain niin rikki, että ilman kipua kävely ei kuitenkaan onnistunut...

Lääkettä ja linjementtiä; siitä ne jälleen toipuivat suunnilleen omiksi.

Äitienpäivä

Juuret tässä maassa

Näissä metsissä, pelloilla ja pihalla

Äidin jäljet tässä maisemassa

Säilyvät muistoissa, sydämessä 

Valkovuokot muistavat joka kevät 

Äiti

Siellä edellä jo

Onnellinen viidestä omasta mukelosta, jotka kutsuvat minua

äidiksi, äityliksi, äitikiksi ja niin edelleen...

Kevätkääriytymistä

Aamulla saattaa lämpötila olla yhä pakkasen puolella.
Kevät näkyy luonnossa; viherrystä, viherrystä. Viserrystä, viserrystä. 

Ihan valmiiksi meille tarjottuna!

Mutta vielä on tarve kääriytyä lämpöiseen peittoon, vilttiin, huopaan.

Myrtti-nalle näyttää mallia.

Kiepauta peitto ympärillesi ja ota nalle kainaloon. Kaikki on hyvin.

Ihana virkattu peitto löytyy Lahjapuoti Lipistä; sen on tehnyt eräs taitava Lippiläinen.

Metässä

Vietettiin aurinkoinen ja kaunis päivä Lieksan metsässä siskojen kanssa.

Kevät antoi kaikkensa ja enemmänkin.

Konsta sai seikkailla mukana tutussa ja turvallisessa metsässä.

Minä se olin!

Lapsi ei ole terve, ellei se leiki...

Käyn aina tämän, nyt jo keloutuneen männyn juurella. Voimamäntyni.

Sinä pärjäät, se viestii.

Voi vuodet ja vuosisadat...

Suolämpäreen lätäköt olivat vielä vähän jäässä. Hidas kevät ja pakkasyöt.

Lähdekin jäässä.

Täältä metsästä pois lähteminen on aina yhtä hidasta. Kun haluttaisi vain jäädä...

Mutta pian taas uudelleen.

Nallen katse

Nallen katse!

Jokaisella nallella on omanlaisensa ilme.
Se voi olla iloinen, surullinen, vakava, vekkuli, tuumaileva tai ihan mitä vain.

Nallea voi katsoa ja peilata siihen omia ajatuksiaan ja tunnelmiaan. 

Nallen seura rauhoittaa ja maadoittaa.

Nalle tuo turvaa ja nallevoimaa.

Kokeile vaikka!

Tässä karviaisenpunaisesta, paksusta mohairista tehty nalle Ondrei.

Mitä sen ilme sinulle kertoo?

Onni on saada olla pienen tytön oma nalle!

Lapsenlapselle tilattu nalle valmistui lopultakin.
Nallelle toivottiin annettavan nimeksi Onni.

Onni-nalle sai mukaansa sinivuokkojen lohdullisen kauneuden. 

Ja metsän reunasta kuusen tuoksua ja turvaa. 

Onni pääsee pienen tytön omaksi nalleksi kulkemaan yhdessä elämän polkua.
Onnilla on mukana paljon myös mummirakkautta.

Nallentekijä toivottaa pikkuiselle tytölle ja Onnille hyviä yhteisiä seikkailuja!

Konsta sai olla saattamassa Onnia matkaan. Turvallista nalleviisautta!

Aurinkokin paistaa...

Talo on tuntunut kovin hiljaiselta perhe-pääsiäisen ja pienten tepastelijoitten jälkeen...

Tekeminen ei ole loppunut eikä vähentynyt, työ pitää kiinni elämässä.

Linnunlaulu täyttää metsän ja maiseman, polttopuusavotta on jatkunut aina kun olen maisemissa.

Yhden tilatun nallenkin olen saanut valmiiksi, mutta siitä myöhemmin.

Kätkyt täyttyi nalleista. 

Ja aurinko nousee aamuisin aiemmin ja aiemmin. Siinäpä tärkeimmät.

Mummikki-iloa

Mustikka oli täällä mummin luona viikon päivät äitinsä kanssa yhteisen perhepääsiäisen jälkeen.

Sain hoivailla pikkuista sydäntenmurskaajaa.
Parasta ajankulua, kun hän nukkui sylissä.  Silloin ei kiirettä minnekään!

Sinivuokkoja alkaa olla metsänreuna tulvillaan!

Huhtikuun lämpöaalto tekee ihmeitä.

Jouluruusukin kukkii, nyt on sen aika.

Talon vanha kätkyt eli kehto kunniatehtävässään,
kun pikkuinen sai nukkua siinä päiväunia tuvan tummien kattohirsien alla...

Papan tekemä kätkyt on niin kaunis!

Sinivuokko-iloa aina aikaisin keväällä, kun muita kukkivia ei ole.
Tytär toi kyllä ensimmäisen löytämänsä leskenlehden!

Rauhallista Pääsiäisen aikaa!

Sinivuokot ovat heränneet talon seinustalla. 

Joka kevät ne toivottavat tervetulleeksi tulevan vihreyden ja tuovat terveisiä vuosikymmenten takaa...

Kuka pääsee ensimmäisenä avautuneet kukat näkemään?!

Levollista Pääsiäisen aikaa!

Saan kaikki mukelot ja pikkuiset kotiin, talo täyttyy ilosta ja elämästä.

Parasta.

Antiikkia, antiikkia!

Pistäydyin lauantaina tervehtimässä ystävää.
Sielläkin on talo täynnä nalleja! Nalleihmisen talo.

Todettiin, että eivät enää ihan nuorukaisia ole nämäkään tekemäni nallet.
Konsta on vuodelta 2003 ja Väinö 2002.
Konstan turkki on jo aika lailla kulunut.
Nalle on saanut nämä vuosikymmenet reissata kainalossani ahkerasti.
Se alkaa jo näyttääkin antiikkiselta! 

Nallerakkautta. Edelleen. 

Vahvasti ja tunteella.

Kun nalle on kainalossa niin kaikki tuntuu helpommalta ja turvalliselta.

Kokeile vaikka!

Satumetsä ja betonimetsä

Kokousreissulla Helsingissä. 

Reissunallet päätyivät Satumetsä- huoneeseen. 

Toisena päivänä oli jo kotimatka mielessä.
Joskus siihen riittää jo ihan yön-yli-reissu.

Kotimatka junalla tuntuu aina ikuisuudelta,
ja nyt matka kesti ratavaurioiden takia kaksi ylimääräistä tuntia...
Hitaasti, mutta varmasti!

Käytiin myös huipulla; Hotelli Tornin korkeuksissa.
Näkymät ylt-ympäriinsä kauas ja etäs silmänkantamattomiin.

Palautui mieleen nuoruudestani Helsingissä ja Tornin huipulla käynti.
Näkymä vessan ikkunasta on aika tavalla betonisempi, kuin kotona!

Antiikkia

Tämä talon vanha kätkyt eli kehto tuotiin jälleen tupaan.
Edellisen kerran se on ollut käytössä kolmekymmentäseitsemän vuotta sitten,
kun esikoisemme sai uinutella päivisin siinä.

Nuorempien mukeloitten aikaan kätkyt ei ollut käytössä;
siinä olisi saattanut käydä mukkelismakkelis...

Kätkyt on muistaakseni papan tekemä ja se on ollut aina punaiseksi maalattu.

Minun ikäpolveni on saanut nukkua siinä.

Kätkyt on minulle tärkeä ja arvokas, sukupolvien tarinoitten kohde.

Jospa siinä nukutellaan nyt suvun pikkuisinta päiväunille.

Aikamoisen tilan se ottaa leveine jalkoineen, mutta ehkä se on sen arvoista,
että annetaan sille nyt paikka!

Hetki pieni

Jokainen hetki on tärkeä.

Aurinko pysähtyi matkatessaan tuokioksi lampaantaljalle.

Ilon läikähdys!

Se on tärkeä.

Kuvaan pääsi pikkuinen Nyyti.

Pohjoisen lumilla

Mehtäläinen.

Vaikka miten yrittäisi muuta, niin aina mehtäläinen!

Kohtalaisen jäisiä teitä. Oli hiekotettu kuitenkin, että pysyimme pystyssä. 

Tämmöistä Urkkia sain rapsutella. Koirapelko on liki selätetty...

Yhteisneulonta. Ystäväni ystävä oli vailla lämpöisiä rannekkeita, kun juhlamekossa olikin puolihihat. 

Sururannekkeet valmistuivat yhdessä neuloen nopeasti. 

Ja vietimme pikkujoulua. Myöhässä tai ajoissa, mutta sopivasti.

Kotoa poissa ollessa oli lumet huventuneet aika tavalla vähiin.
Ja on vasta maaliskuun puoliväli!