Antiikkia, antiikkia!

Pistäydyin lauantaina tervehtimässä ystävää.
Sielläkin on talo täynnä nalleja! Nalleihmisen talo.

Todettiin, että eivät enää ihan nuorukaisia ole nämäkään tekemäni nallet.
Konsta on vuodelta 2003 ja Väinö 2002.
Konstan turkki on jo aika lailla kulunut.
Nalle on saanut nämä vuosikymmenet reissata kainalossani ahkerasti.
Se alkaa jo näyttääkin antiikkiselta! 

Nallerakkautta. Edelleen. 

Vahvasti ja tunteella.

Kun nalle on kainalossa niin kaikki tuntuu helpommalta ja turvalliselta.

Kokeile vaikka!

Satumetsä ja betonimetsä

Kokousreissulla Helsingissä. 

Reissunallet päätyivät Satumetsä- huoneeseen. 

Toisena päivänä oli jo kotimatka mielessä.
Joskus siihen riittää jo ihan yön-yli-reissu.

Kotimatka junalla tuntuu aina ikuisuudelta,
ja nyt matka kesti ratavaurioiden takia kaksi ylimääräistä tuntia...
Hitaasti, mutta varmasti!

Käytiin myös huipulla; Hotelli Tornin korkeuksissa.
Näkymät ylt-ympäriinsä kauas ja etäs silmänkantamattomiin.

Palautui mieleen nuoruudestani Helsingissä ja Tornin huipulla käynti.
Näkymä vessan ikkunasta on aika tavalla betonisempi, kuin kotona!

Antiikkia

Tämä talon vanha kätkyt eli kehto tuotiin jälleen tupaan.
Edellisen kerran se on ollut käytössä kolmekymmentäseitsemän vuotta sitten,
kun esikoisemme sai uinutella päivisin siinä.

Nuorempien mukeloitten aikaan kätkyt ei ollut käytössä;
siinä olisi saattanut käydä mukkelismakkelis...

Kätkyt on muistaakseni papan tekemä ja se on ollut aina punaiseksi maalattu.

Minun ikäpolveni on saanut nukkua siinä.

Kätkyt on minulle tärkeä ja arvokas, sukupolvien tarinoitten kohde.

Jospa siinä nukutellaan nyt suvun pikkuisinta päiväunille.

Aikamoisen tilan se ottaa leveine jalkoineen, mutta ehkä se on sen arvoista,
että annetaan sille nyt paikka!

Hetki pieni

Jokainen hetki on tärkeä.

Aurinko pysähtyi matkatessaan tuokioksi lampaantaljalle.

Ilon läikähdys!

Se on tärkeä.

Kuvaan pääsi pikkuinen Nyyti.

Pohjoisen lumilla

Mehtäläinen.

Vaikka miten yrittäisi muuta, niin aina mehtäläinen!

Kohtalaisen jäisiä teitä. Oli hiekotettu kuitenkin, että pysyimme pystyssä. 

Tämmöistä Urkkia sain rapsutella. Koirapelko on liki selätetty...

Yhteisneulonta. Ystäväni ystävä oli vailla lämpöisiä rannekkeita, kun juhlamekossa olikin puolihihat. 

Sururannekkeet valmistuivat yhdessä neuloen nopeasti. 

Ja vietimme pikkujoulua. Myöhässä tai ajoissa, mutta sopivasti.

Kotoa poissa ollessa oli lumet huventuneet aika tavalla vähiin.
Ja on vasta maaliskuun puoliväli!

Tuokioita, hetkiä...

Kevättä ja sulavia lumia,

aurinkoa ja sumun hämäryyttä.

Päivät hujahtavat ohitse vauhdilla.

Jokaisessa päivässä on hetkiä, joihin haluaisi pysäyttää ajan ja jäädä siihen.

Onneksi sydämeen voi tallettaa yhä; 

se on ikuisesti täyttyvä muistokätkö.

Jos sieltä vanhemmasta päästä jotain unohtuukin...

Muistorikkaita tuokioita kaikille!

Konstan taidonnäyte!

Eipä ole käynyt aika pitkäksi!

Parin päivän kokousreissu on jälleen takanapäin. 

Reissunalle Tiu aamu-unisena jyväskyläläisen hotellin aamuhämärässä.

Luottamushenkilötehtävät ovat hyvin mielenkiintoisia ja antoisia,
mutta joskus kieltämättä asiasisällöltään raskaita ja vaikeahkoja.

Positiivisesti kuitenkin 'ilon kautta' eteenpäin. Kaikki järjestyy aikanaan.

Mustikka-nalle pääsi käymään syntysijoillaan.
Mikäs on matkustaessa, kun on oma matkalaukku kulkemiseen! 

Mummin lapsuuden pitsinenäliinat ovat taipuneet lakanoiksi ja tyynyliinoiksi nallen nauttia!

Mustikka-nalle pikkuisen Mustikan kainalossa. 

Pikkuisen päällä on edellisen sukupolven ihana lämmin villapaita!

Ensivierailu mummin luona ja suvun syntysijoilla. Tunteet ovat olleet pinnassa.

Niin tarkkaan hän katseli tuvan tummia kattohirsiä kuin pohdiskellen,
että moneskos sukupolvi tässä tuvassa olenkaan...

Niin pieni käsi ja niin suuri tunne!
Mummikin sydän on rakkautta tulvillaan.