sunnuntai 10. kesäkuuta 2018
lauantai 9. kesäkuuta 2018
Louhi-Nalle Kägi- lehdessä!
Karjalaisen kesälehti Kägi on ilmestynyt.
Lehti on täynnä monenmoisia tarinoita Pohjois-Karjalasta.
Yrityksiä, ihmisiä, elämää.
Pohjois-Karjalan aitoa kesää.
Kannattaa lähteä Pohjois-Karjalaan, ja vaihtaa farkut verkkarihousuun...
Viime kesänä toimittaja ja kuvaaja kävivät tekemässä juttua Louhi-Nallesta.
Riihessä oli Louhi-Nallen 100 Nallea- näyttely meneillään.
Oli mukava paikka jutella nalleista - ja karhuista!
Kuvaaja on kova erä- ja metsämies, joten juttua riitti nallejen lisäksi metsän kuninkaasta...
Muistoja riihestä...
Nalle-elämää!
Kesää!
Lehti on täynnä monenmoisia tarinoita Pohjois-Karjalasta.
Yrityksiä, ihmisiä, elämää.
Pohjois-Karjalan aitoa kesää.
Kannattaa lähteä Pohjois-Karjalaan, ja vaihtaa farkut verkkarihousuun...
Viime kesänä toimittaja ja kuvaaja kävivät tekemässä juttua Louhi-Nallesta.
Riihessä oli Louhi-Nallen 100 Nallea- näyttely meneillään.
Oli mukava paikka jutella nalleista - ja karhuista!
Kuvaaja on kova erä- ja metsämies, joten juttua riitti nallejen lisäksi metsän kuninkaasta...
Muistoja riihestä...
Nalle-elämää!
Kesää!
torstai 7. kesäkuuta 2018
Miun orvokit ja kesä
Toukokuun kesä oli ja meni.
Luonto antaa, mitä antaa.
Viime kesä oli sateineen surkea kasvustojen ja sadon kannalta, lakkasato oli kyllä huippuhyvä...
Nyt tämä toukokuu oli lämpötilojen laskentahistorian lämpimin!
Hellepäiviä oli melkein puolet kuukauden päivistä.
Ei olisi uskonut, että sen märän kevään jälkeen pellot kuivahtavat kuitenkin kylvökuntoon.
Mutta eipä ehdi luonto mukaan; viljat orastuivat kehnosti kuivuudessa
ja mehiläisetkään eivät ehtineet käyttää kaikkea tarjontaa hyödykseen.
Jää nähtäväksi, mitä kesäkuu antaa tämän viileyden jälkeen.
Villapaita on oikein hyvä ja leivinuuniakin saa lämmittää!
Näillä orvokeilla mennään!!
Luonto antaa, mitä antaa.
Viime kesä oli sateineen surkea kasvustojen ja sadon kannalta, lakkasato oli kyllä huippuhyvä...
Nyt tämä toukokuu oli lämpötilojen laskentahistorian lämpimin!
Hellepäiviä oli melkein puolet kuukauden päivistä.
Ei olisi uskonut, että sen märän kevään jälkeen pellot kuivahtavat kuitenkin kylvökuntoon.
Mutta eipä ehdi luonto mukaan; viljat orastuivat kehnosti kuivuudessa
ja mehiläisetkään eivät ehtineet käyttää kaikkea tarjontaa hyödykseen.
Jää nähtäväksi, mitä kesäkuu antaa tämän viileyden jälkeen.
Villapaita on oikein hyvä ja leivinuuniakin saa lämmittää!
Näillä orvokeilla mennään!!
tiistai 5. kesäkuuta 2018
Oksa-nalle
Suomalaisen työn päivänä valmistunut nalle sai nimekseen Oksa.
Nallen polku alkoi pajunkissa-oksistosta...
Viiru ihmettelee uutta tulokasta...
Onko tämä minulle!?
Ups!
Värittömän maan harmaja nalle sinivuokkometsässä.
Siilikarva hämää värityksellään;
karvan päässä olevan harmajan alla on tummanruskeaa, joka tekee karvasta eläväisen.
Maastoudun!
Olen jo ahkeroinut tänään kylliksi, nyt voin jo vetää lonkkaa!
Nallen polku alkoi pajunkissa-oksistosta...
Viiru ihmettelee uutta tulokasta...
Onko tämä minulle!?
Ups!
Värittömän maan harmaja nalle sinivuokkometsässä.
Siilikarva hämää värityksellään;
karvan päässä olevan harmajan alla on tummanruskeaa, joka tekee karvasta eläväisen.
Maastoudun!
Olen jo ahkeroinut tänään kylliksi, nyt voin jo vetää lonkkaa!
sunnuntai 3. kesäkuuta 2018
Tää meni nyt kyllä ihan karhuiluksi!
Olin eilen Lieksassa.
(Kun kukkaan ei oo kieltännä Liekssaan mänemästä...)
Metsäasioilla virallisesti.
Hirvi oli jo käynyt katsastamassa tulevaa männikköä.
Ja rusikoinut kulkiessaan jo nelimetriseksi varttunutta taimikkoa.
Sille maistuu männyt. Kasvata niitä sitten!
Se yksikin hirvi on liikaa sattuessaan mänty-taimikkoon ruoka-aikaan!
Mesikämmenen tassunjäljet muokatussa maassa.
Karhulle olisi siis hirvipaistia luvassa; suosittelen...
Mitä hittoa?
Noin iso käpälä? Konsta kalpeni.
Lakka kukassa.
Aina yhtä rauhoittava...
Karhun terveiset kelon kyljessä.
Eväät tiukassa, kun pitää kolostella kelosta toukkia.
Tälläviisiin!
Karhulaisen jäljillä.
Terävät on karhun terveiset.
(Kun kukkaan ei oo kieltännä Liekssaan mänemästä...)
Metsäasioilla virallisesti.
Hirvi oli jo käynyt katsastamassa tulevaa männikköä.
Ja rusikoinut kulkiessaan jo nelimetriseksi varttunutta taimikkoa.
Sille maistuu männyt. Kasvata niitä sitten!
Se yksikin hirvi on liikaa sattuessaan mänty-taimikkoon ruoka-aikaan!
Mesikämmenen tassunjäljet muokatussa maassa.
Karhulle olisi siis hirvipaistia luvassa; suosittelen...
Mitä hittoa?
Noin iso käpälä? Konsta kalpeni.
Lakka kukassa.
Karhun terveiset kelon kyljessä.
Eväät tiukassa, kun pitää kolostella kelosta toukkia.
Tälläviisiin!
Karhulaisen jäljillä.
Terävät on karhun terveiset.
perjantai 1. kesäkuuta 2018
Karhut yhä mielessä
Huussin kyltti kohdillaan!
Erä-Eero; Kontiovaara, Lieksa.
Yrittäjä Eero Kortelainen tarinoi. Sitä kuuntelee mielellään.
Erään karhun tarina jäi mieliin.
Karhua oli ruokittu jossain Höntönvaarassa ja se asettui sitten Erä-Eeron maisemiin;
huomasi ilmeisesti saavansa olla siellä rauhassa.
Karhu oli tehnyt kaikenmoista pikku jäynää Eerolle, mutta ei mitään vakavaa.
Kaiveli aitasta omenakorin ja pisteli niitä surutta poskeensa, levitteli makuupussin pihalle,
yritti kaksin käpälin avata liha-aitan ovea ja Eero vieressä komentamassa, että elä, elä sinne mene, jne.
Ihmisen se oli päästänyt muutaman metrin päähän, mutta ei lähemmäksi.
Hauska muisto oli, kun karhu oli katsonut kämpän ikkunasta sisälle ja Eero oli ajatellut,
että kun on sanottu, ettei karhua saa katsoa silmiin, niin hänpä testaa sen nyt.
Ja oli laittanut kasvonsa ikkunaan kiinni, katsoa tillottanut karhua silmiin,
nenä kiinni karhun kirsussa; vain ikkunalasi välissä.
Mie kysyin, että mitäpä karhu?
"Näytti ihan, kuin se olisi hymyillyt", sanoi Eero.
Karhu oli oleillut parin vuoden ajan siinä tuntumassa.
Tarinalla on ikävä loppu; se oli ammuttu metsästäjien toimesta...
Käki. Ja ne pitkät odotuksen tunnit kuvauskojussa.
Kukkuu, kukkuu...
Käpytikka lounastamassa.
Siinä se istui karhu somasti persiillään katajan takana ja yritti repiä sinkillä mäntyyn kiinnitettyä hirvikimpaletta...
Aurinko nousee jälleen katselupaikalle.
Joskus on vielä aamullakin tullut karhuja kuvauspaikalle ihan lähellä sitä aikaa,
kun kojusta ollaan poistumassa.
Meille ne eivät enää aamulla näyttäytyneet...
Serkun tytär on töissä Erä-Eerolla ja asuu siinä lähettyvillä. Hän on nähnyt karhuja
työmatkallaan ja olipa yhtenä yönä iso karhu käpeksinyt pihamaalle ja siinä pyöriskellyt...
Eivät tarvitse lieksalaiset katselukojuja!
Erä-Eeron pääpaikka, entinen tukkikämppä. Komea rakennus.
Särkyneitä sydämiä Kontiovaaran tien varrella partisaanien tappamien kulkijoitten muistomerkillä.
"Missä Ohto synnytelty
mesikämmen käännytelty?
Kuun luona, tykönä päivän,
otavaisten olkapäillä.
Sieltä on maahan laskettu
hihnoissa hopeisissa
kultaisissa kätkyissä."
(Kalevala)
Erä-Eero; Kontiovaara, Lieksa.
Yrittäjä Eero Kortelainen tarinoi. Sitä kuuntelee mielellään.
| Metsän kuningas |
Karhua oli ruokittu jossain Höntönvaarassa ja se asettui sitten Erä-Eeron maisemiin;
huomasi ilmeisesti saavansa olla siellä rauhassa.
Karhu oli tehnyt kaikenmoista pikku jäynää Eerolle, mutta ei mitään vakavaa.
Kaiveli aitasta omenakorin ja pisteli niitä surutta poskeensa, levitteli makuupussin pihalle,
yritti kaksin käpälin avata liha-aitan ovea ja Eero vieressä komentamassa, että elä, elä sinne mene, jne.
Ihmisen se oli päästänyt muutaman metrin päähän, mutta ei lähemmäksi.
| Tuol on Otso astununna... |
että kun on sanottu, ettei karhua saa katsoa silmiin, niin hänpä testaa sen nyt.
Ja oli laittanut kasvonsa ikkunaan kiinni, katsoa tillottanut karhua silmiin,
nenä kiinni karhun kirsussa; vain ikkunalasi välissä.
Mie kysyin, että mitäpä karhu?
"Näytti ihan, kuin se olisi hymyillyt", sanoi Eero.
Karhu oli oleillut parin vuoden ajan siinä tuntumassa.
Tarinalla on ikävä loppu; se oli ammuttu metsästäjien toimesta...
Käki. Ja ne pitkät odotuksen tunnit kuvauskojussa.
Kukkuu, kukkuu...
Käpytikka lounastamassa.
Siinä se istui karhu somasti persiillään katajan takana ja yritti repiä sinkillä mäntyyn kiinnitettyä hirvikimpaletta...
Aurinko nousee jälleen katselupaikalle.
Joskus on vielä aamullakin tullut karhuja kuvauspaikalle ihan lähellä sitä aikaa,
kun kojusta ollaan poistumassa.
Meille ne eivät enää aamulla näyttäytyneet...
Serkun tytär on töissä Erä-Eerolla ja asuu siinä lähettyvillä. Hän on nähnyt karhuja
työmatkallaan ja olipa yhtenä yönä iso karhu käpeksinyt pihamaalle ja siinä pyöriskellyt...
Eivät tarvitse lieksalaiset katselukojuja!
Erä-Eeron pääpaikka, entinen tukkikämppä. Komea rakennus.
Särkyneitä sydämiä Kontiovaaran tien varrella partisaanien tappamien kulkijoitten muistomerkillä.
| Voi sen mörrikkä!!! Veit sydämeni... |
mesikämmen käännytelty?
Kuun luona, tykönä päivän,
otavaisten olkapäillä.
Sieltä on maahan laskettu
hihnoissa hopeisissa
kultaisissa kätkyissä."
(Kalevala)
keskiviikko 30. toukokuuta 2018
Yläkaivo ja alakaivo
Pihapiirin mukavat ja vanhanaikaiset kaunistukset: kaivot.
Meillä niitä on kaksi: yläkaivo ja alakaivo!
Yläkaivo on nimensä mukaisesti pihapiirin yläosassa
ja se sijaitsi aivan vanhan, lapsuudessani olleen kivinavetan yläpuolella.
Muistan, kuinka navetan seinän läpi tuli kaivolta putki ja kesäisin sitä kautta
pumpattiin vettä saaviin navettaan.
Talvella varmaankin vesi liikkui sankoilla...
Ja muistan, että kun vesi joskus talvella loppui kaivosta, sitä haettiin hevosella ja reellä
luonnonlähteestä. Loiskui kai niistä saaveista osa matkalle...
Sama veden kulku oli taloon; kesällä sinistä letkua myöten suoraan tuvan seinässä
olevan reijän kautta puiseen vesitiinuun...
Vesitiinun reunalla keikkui emalinen kauha, jolla janoinen saattoi kulkiessaan hörpätä!
Ja talvella vesi kannettiin kaivolta sankopelillä.
Alakaivosta vesi saatiin lähellä olevaan savusaunaan.
Iso rautapata sijaitsi ulkosalla kivien päällä ja siinä lämmitettiin pesuvesi. Tai pyykkivesi.
Voi sitä työtä ja vaivaa...
Yhden kerran muistan, kun puintiaikaan oli iso talkooporukka miehiä saunomassa
työpäivän päätteeksi ja sauna syttyi tuleen.
Silmissäni näen vieläkin Pykäläisen Heikin pumppaavan hurjana vettä
ja sankot juoksivat sammuttamaan palavaa seinää...
Sauna pelastui.
Nyt kaivot ovat käyttökiellossa; kiitos aumaan (eli maahan, muovin päälle)
tehdyn säilörehun 80- luvulla...
Vähäinenkin määrä säilörehun puristenestettä pilaa veden.
Eipä sitä tietoa ollut silloin saatavilla.
Mutta ne ovat.
Kaivojen "kannet", eli meillä noin 35 x 40 cm kokoinen aukko valetussa betonikannessa
on uusittava puisilla lankuilla ehkäpä 25-30 vuoden välein.
Nyt ne on uusittu.
Saa huokaista muutaman vuosikymmenen!
Ja ainakin yksi jälkikasvu osaa nyt tehdä sen homman, vieläpä erittäi hyvin! Kiitos, Petrus!!
Eikä edes vasara tippunut kaivoon, kuten edellisen kerran korjaajalla...
Vanhasta tervakselle tuoksuvasta lattialankusta syntyi uudet pitimet pumpulle.
Kyllä kestää.
Kansien uusimisoperaation jälkeen nuorin poika sanoi, että pelastettiin vauvoja...
Siellä se paha näkki saa olla itekseen, kun kaivon kansi kestää.
Ja minun ei enää tarvitse kantaa huolta!
Yksi rästityölistan tehtävä viivattu yli.
Meillä niitä on kaksi: yläkaivo ja alakaivo!
Yläkaivo on nimensä mukaisesti pihapiirin yläosassa
ja se sijaitsi aivan vanhan, lapsuudessani olleen kivinavetan yläpuolella.
Muistan, kuinka navetan seinän läpi tuli kaivolta putki ja kesäisin sitä kautta
pumpattiin vettä saaviin navettaan.
Talvella varmaankin vesi liikkui sankoilla...
Ja muistan, että kun vesi joskus talvella loppui kaivosta, sitä haettiin hevosella ja reellä
luonnonlähteestä. Loiskui kai niistä saaveista osa matkalle...
Sama veden kulku oli taloon; kesällä sinistä letkua myöten suoraan tuvan seinässä
olevan reijän kautta puiseen vesitiinuun...
Vesitiinun reunalla keikkui emalinen kauha, jolla janoinen saattoi kulkiessaan hörpätä!
Ja talvella vesi kannettiin kaivolta sankopelillä.
| Yläkaivo |
Iso rautapata sijaitsi ulkosalla kivien päällä ja siinä lämmitettiin pesuvesi. Tai pyykkivesi.
Voi sitä työtä ja vaivaa...
Yhden kerran muistan, kun puintiaikaan oli iso talkooporukka miehiä saunomassa
työpäivän päätteeksi ja sauna syttyi tuleen.
Silmissäni näen vieläkin Pykäläisen Heikin pumppaavan hurjana vettä
ja sankot juoksivat sammuttamaan palavaa seinää...
Sauna pelastui.
| Yläkaivo sai voikukkaseppeleen kutreilleen... |
tehdyn säilörehun 80- luvulla...
Vähäinenkin määrä säilörehun puristenestettä pilaa veden.
Eipä sitä tietoa ollut silloin saatavilla.
Mutta ne ovat.
Kaivojen "kannet", eli meillä noin 35 x 40 cm kokoinen aukko valetussa betonikannessa
on uusittava puisilla lankuilla ehkäpä 25-30 vuoden välein.
Nyt ne on uusittu.
Saa huokaista muutaman vuosikymmenen!
Ja ainakin yksi jälkikasvu osaa nyt tehdä sen homman, vieläpä erittäi hyvin! Kiitos, Petrus!!
Eikä edes vasara tippunut kaivoon, kuten edellisen kerran korjaajalla...
Vanhasta tervakselle tuoksuvasta lattialankusta syntyi uudet pitimet pumpulle.
Kyllä kestää.
| Alakaivon "letkuliitin", palvellut uskollisesti. Nyt eläkkeellä... |
Siellä se paha näkki saa olla itekseen, kun kaivon kansi kestää.
Ja minun ei enää tarvitse kantaa huolta!
Yksi rästityölistan tehtävä viivattu yli.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)