lauantai 29. kesäkuuta 2013

Tuokiokuvia kesäkuulta

Konstakin herkistyi Juhannuksesta...
Juhannus oli ja meni.
Perinteisesti tai uusin perintein.
Aurinkoa, lämmintä ja sukulaisseuraa.
Juhannusyönä saimme uida kuunsiltaa pitkin...


Takana on lämminhenkinen "siskolomaviikko".
Siskot ovat niitä ihmisiä, joiden kanssa olemme tunteneet syntymästämme saakka.
On aina mukava tavata ja viettää aikaa yhdessä.
Lämpimiä tunteita lämpimässä kesäsäässä.

Kesän tähänastinen lämpöennätys tuli keskiviikkona jälleen Liperiin;
32.4 astetta Tuiskavanluodolla.

Muistelimme siskojen kanssa heinäntekohelteitä lapsuudesta ja nuoruudesta.
Miten olikaan mukavaa polkea ladossa kuivaa heinää katonrajassa.
Lämmintä riitti kuin saunan lauteilla.
Nuoriso kuunteli: Taasko se alkaa! Se muisteleminen, mitä tapahtui joskus sata vuotta sitten...

Lapsuuden kesissä paistoi aina aurinko
ja joskus sitten ukkoskuuro raikasti ilman.
Samalla kaavalla tämäkin kesäviikko sujui.
Ensin helle ja sitten ukkonen.

Yhtenä päivänä olimme Lieksassa isän perintömailla.
Siellä jokaisen oma henkinen reppu taas täyttyi.
Tulilla istuessa mieli lepää ja vaeltelee pitkin muistojen polkuja.
Eikä sieltä millään haluaisi lähteä pois.

Poikkesimme myös Reino- kaupassa.
Sisko ja tytär saivat uudet kesä-Reinot.
Ja taisipa löytyä sopivasti aiheeseen sopivaa juomaakin...
Ei kai Konsta ole oluen ystävä? Loppasuu, sanoo Muisto.
Erähenkiset Kupilkat kulkevat aina mukana.
Lanttukukko on parasta evästä luonnon keskellä.
Sitä etsimme Enon ja Lieksan kaupoista.
Satuimme välipäivänä liikenteeseen,
mutta lopulta saimme lieksalaisesta leipomosta lämpimän lanttukukon.
Voita päälle, nuotiokahvit ja muuta ei ihminen tarvitsekaan!

Katsastelin lakkapaikkoja.
Yksin en tarvinnut tarpoa.
Nalleseuran lisäksi keskimäärin sata paarmaa piti seuraa koko ajan.
Erittäin hyvä paarmakesä.
Kesän lakkasato sen sijaan jäi vielä arvoitukseksi.

1 kommentti:

  1. Aivan hurmaavia kuvia sinulla taas tarinan höysteenä! Melkein kuin mukana olisi ollut ja muutama kuva on aiheeltaan ihan tuttu...

    Kesä jatkuu vaikka päivät lyhenee. Yritetäänpä osua samoille nuotiotulille jossain välissä. Loma alkaa n-y-t :)

    VastaaPoista