sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Ensilumi


Takana on yönseutu Tampereella,
Lipin matka Tampereen Käsityömessuille.
Ajelimme perjantaina, poiketen matkalla
muutamassa käsityökohteessa;
Korpilahdella kävimme Höyry-Galleriassa
ja Emalipuu-kaupassa.


Alhon Huopatehdas Jämsässä oli
mielenkiintoinen kohde.
Perheyritys on perustettu vuonna 1927.
Tiiliset tehdasrakennukset ovat 50- luvulta,
joissa toiminta jatkuu edelleen.
Eipä palele jalkoja enää,
ken sieltä huopakengät osti mukaan!


Lauantaipäivän vietimme Käsityömessuilla,
jotka olivat pullollaan
kädentaitajia eri puolilta maata.
Näkemistä ja kokemista oli aamusta iltaan.
Ei niitä turhaan mainosteta Suomen suurimmiksi!


Mietin, että minkähänlaista olisi ollut
olla siellä omien nallejen kanssa...
En ole oikein koskaan tykännyt
seisoa messuilla oman myyntipöydän takana.
Vaikka olen tyytyväinen tuotteisiini;
ja ainakin nalleja esittelen ylpeydellä,
niin se "itsensä myyminen" ei vain tahdo olla mieluisaa!


Ja ainakin tuommoisilla isoilla, valtakunnallisilla
messuilla kohoavat paikkamaksut pilviin;
ei sinne pienellä tekijällä ole varaa lähteä.


Edellisen kerran olen käynyt Tampereen Käsityömessuilla
kymmenen, viisitoista vuotta sitten.
Nyt sulatellaan tätä kokemusta seuraavat kymmenen vuotta...


Lumiraja yltää nyt meille asti.
Eilen illalla kotiin palatessa räntäsade alkoi
jossain Varkauden jälkeen.


Lunta tulee koko ajan lisää, vaakasuoraan.
Maisemassa syttyivät siis lumivalot!


Palautin linja-autossa istumisen ja
päivän ramppaamisen jälkeen kroppaa itselleni
ja tein metsässä kävelylenkin.
Kaunistahan siellä on!


Muisto ja Konsta harkitsevat asettumista talviunille.
Mie harkitsen jatkavani marraskuuta
valveilla, hereillä ja pirtsakkana.


Valoisaa viikkoa, toivottelen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti