sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Käsityöyhdistys Lipin myymälä muuttaa Ylämyllylle

Karjalainen 14.9.2016

Vain muutos on pysyvää?
Käsityöyhdistys Lipin myymälä on ollut paikoillaan
Liperin kirkonkylällä samassa paikassa, Keskustien varrella, parikymmentä vuotta.
Tunnelmallinen, vanha kivitalo on antanut käsityömyymälälle kodikkaat tilat.


Liperin kunnassa on kolme taajamaa;
Liperi, Viinijärvi ja Ylämylly.
Kieltämättä Liperin "kirkonkylä" on kaikesta vähän syrjässä.
Sinne pitää mennä!
Kyllä siellä kirkko on ollut iät ja ajat
ja muinoin hevospelillä ja kinttupolkuja pitkin liikuttaessa
on ollut aivan sama, mihin suuntaan niitä asioita lähtee hoitamaan.
Liperi on aikoinaan ollut emäpitäjä; Suur-Liperi.
Siihen ovat kuuluneet Joensuu, Outokumpu, Kaavi, Kontiolahti ja Polvijärvi
sekä osa Juukaa ja Rääkkylää.
Siin ennen muinoin...


Ratkaiseva käänne lienee ollut 40- luvulla Joensuusta Pieksämäelle
kulkevan junaradan rakentaminen Viinijärven kautta.
Kertovat, että Liperin isot isännät eivät antaneet lupaa
radan rakentamiselle peltojensa kautta...
(Se oli silloin; nyt ei maanomistajilla ole mitään sananvaltaa,
jos tie tai sähkölinja vedetään jonnekin...)


Siihen lisäksi on kehkeytynyt keskinäisiä riitoja ja niinpä Viinijärvestä kehittyi
kilpaileva taajama kunnan läntiselle rajalle.
Ylämylly on kasvanut Joensuun kupeessa itsestään,
ja se onkin näistä taajamista edelleen kasvava.


Onhan se surullista;
että Liperin kirkonkylä hiljenee entisestään.
Se on ollut myös kuntapäättäjien tie Liperin Lukion lakkauttamisen myötä vuonna 2009.
Meidän Petrus oli viimeisen vuosikurssin ylioppilas Liperin Lukiosta.
Koulun tai lukion lakkauttaminen on aina kuolinisku koko kylälle.
Sitä se oli myös Liperissä.
Katukuvasta katosi kokonaan lukioikäinen nuoriso.


Kaupankäynti Liperin kirkonkylällä on hiljentynyt vuosi vuodelta.
Se on kiistaton tosiasia.
Jo monta vuotta me käsityöläiset olemme SINNITELLEET;
sanan varsinaisessa merkityksessä, hiljenevän asiakasvirran kanssa.
Ketä varten me valmistamme ihanat kädentuotteet,
elleivät ne löydä ostajaansa?
Kaunis ja tunnelmallinen käsityömyymälä ei elä itsestään.


Kuluneen kesän aikana vapautui Ylämyllyllä huoneisto
K- kaupan yläkerrasta ja Ylämyllylle jo monta vuotta haluilleet
ja sopivaa liiketilaa etsineet lippiläiset totesivat tilaisuuden tulleen.


Niinpä tässä olemme olleet  nyt muuttotouhuissa.
Loppuviikon aikana roudattiin kaappeja, hyllyjä ja tavaraa
uuteen kohteeseen ja kaupanteko siellä aloitellaan tulevan viikon aikana.
Viralliset avajaiset pidetään 30.9.


Lipin uusi alku!?
Toivottavasti.
Toivomme tuotteillemme pelkkää vilkastuvaa myyntiä!


Uuden myymälän tiloissa aloitellaan myös käsityöiltoja.
Kuka tahansa on tervetullut käsitöiden salojen pariin.
Villasukan kantapää, isoäidin neliöt uusin kikoin, joulukoristeet jne.
Näistä tapahtumista ilmoitellaan ja Lipin facebookissa löytyy tietoa.


Meillä lippiläisillä on hyvä yhteishenki ja mukava porukka tekemässä yhdessä
kaikkea käsityöläisten hyväksi.
Pääasia, että Lippi säilyy Liperin kunnan alueella, syntysijoillaan.


Upea, viisihaarainen orkidea uuden myymälän ikkunalla
viestii käsityölaisten monipuolisesta osaamisesta!

Ps.
Mie lähden tänään ystäväkälyjen kanssa patikoimaan ruskamaisemiin.
Kaunista syyskuun jatkoa!


2 kommenttia: