sunnuntai 2. lokakuuta 2016

"Karhunpennun tassunjälki"


Oulangan kansallispuiston myymälästä oli ihan pakko
ottaa "Aamumaan" luomusaippua kuopukselle tuliaisiksi.
Kukapa tämmöistä pakkausta voisi vastustaa!!?
Pakkauksessa oli ihana tarina; tämmöinen:


"Metsän hiljaisuudessa kuuluu korkeita ääniä.
Kuono kohoaa, pienet pyöreät korvat kääntyilevät.
Kookkaat sieraimet leviävät, vetävät hartaasti ilmaa.
Kokemuksesta viisastunut karhu tavoittelee koiran kirpeää hajua.


Tällä kertaa ei ole metsästäjä asialla.
Ihminen kulkee korjaten Tapion satoa, kori käsivarrellaan.
Naaraskarhu muuttaa reittiään.


Sammal painuu raskaan askeleen alla.
Takakäpälien painuma muistuttaa ihmisen jälkeä.
Suuret etukäpälät pitkine, vahvoine kynsineen osaavat lyödä
hirven maahan, mutta myös nostaa pennun varovasti nisille.


Naaras on vaeltanut pitkän matkan pesältä ja takaisin.
Koko vehreän kesän, kiiman taltuttua,
se on kaivanut juuria ja poiminut hyönteisiä lahokannoista.
Sen valtava ruumis on ollut hyvin ravittu ja karva kiiltävä.


Nyt sen kuono on syysmarjojen tahraama, mutta sen vatsa vaatii enemmän.
Pian on talviunen aika.
Haaskan löytyminen takaa sille rauhaisan unen.


Talvi on nietostanut pesän umpeen.
Tykkylumi taivuttaa oksat alas, kunnes keväträntä sulattaa nietokset.


Pieni karvakerä inisee unissaan ja etsii lämpöä emon vatsaa vasten painautuen.
Yötaivaalla Karhunvartijan tähdistö näkyy pohjoisessa,
jos vain osaa katsoa oikeaan kohtaan."

-Tuula Nyström -




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti