Villapaitoja, villapaitoja!

Sain ystävältäni tämän hänen neulomansa islantilaisen villapaidan, Riddarin.
Hän oli neulonut sen puolisolleen, mutta mies ei oppinutkaan pitämään villapaitaa!
Tuumasivat, että Päivikin värithän nuo olisi...Mie vedin paidan päälleni ja sanoin kiitos!

Pidin Riddaria päälläni koko Lapin viikon ajan.
Ei sen ihanampaa ja lämpöisempää paitaa ole olemassakaan.

Sevettijärvelle mennessämme ostin Sodankylästä villapaitalangat ja aloitin neulomisen siellä reissussa. Vihreää, tietysti. Ja mallina samainen islantilainen Riddari.

Paita valmistui reilu viikko sitten. Olen siihen niin tyytyväinen!
Nuorempana neuloin villapaitoja paljonkin. Niitä lähti maailmalle kavereitten mukana.
Ja muutamat punaiset villapaidat ovat tälläkn hetkellä tyttären käytössä; yli 40 vuotta vanhat paidat!

Neuloin tähän villapaitaan koko Lapin viikon.
Luonnon; ruskan, tunturit, männyt, kivet, järvet ja lammet.
Ja kaikki tunteet, mitkä kulkivat mukana siellä luonnon keskellä,
poluilla ja pitkospuilla, meren rannalla ja kivikoissa.
Ilon, onnen, ikävän, surun, rakkauden, ystävyyden.
Kaiken sen jaksamisen tunteen, mikä seurasi mukana. Paidasta tuli oikea tunne-paita...

Siskon tytär kyseli, että voisinko neuloa hänellekin oikean villapaidan. Kyllä voisin.
Mutta ennen sen neulomista päätin kaivaa vuosi sitten keväällä aloittamani
Kalevalaisen Metsän peittoon-paidan tekeleen ja neuloa sen loppuun.
Nyt se on valmis! Voittajafiilis...

Tässä kuvassa paita on juuri tiputettu puikoilta valmiina.
Villapaidathan kastellaan kokonaan, että kuviot asettuvat. Paita on nyt kuivumassa.

Neulominen on vienyt mennessään. Meditatiivista.
Silmukka kerrallaan, ihan kuin elämä.
Askel kerrallaan, kyllä elämä kantaa.