Kehitys kehittyy.
Nallenteossakin olen ottanut pieniä askeleita ja saanut kehiteltyä
nalle-'tuotetta' aina vain eteenpäin ja paremmaksi.
Nyt on valmistamissani nalleissa ollut jo muutaman vuoden ajan selkään kiinnitetty kestävä tietolappu.
Siinä on painettuna teksti 'Louhi-Nalle Käsintehty', ja itse kirjoitan nallen nimen ja valmistumispäivän.
Olen sanonut, että seison vakaasti valmistamieni nallejen takana
ja voin tyytyväisenä kertoa tehneeni ne.
ja voin tyytyväisenä kertoa tehneeni ne.
Pikkuhiljaa olen laitellut nimilappuja myös omiin, kotona seikkaileviin nalleihin.
Nallen selkäpuolelta voi aina tarkistaa nallen nimen, jos se on sattunut unohtumaan!
Nallen selkäpuolelta voi aina tarkistaa nallen nimen, jos se on sattunut unohtumaan!
Nyt nämä kymmensenttiset pienet nallesankarit ovat saaneet omat tietolappunsa!
Suurin osa näistä on aivan nallenteon alkuaikojen tekeleitä ja osa lasten omia.
Suurin osa näistä on aivan nallenteon alkuaikojen tekeleitä ja osa lasten omia.
(Vielä on edessä pienimpien, niitten viisisenttisten laputtaminen!)
Jokainen valmistunut nalle on saavutus!
Nallen valmistamiseen käytetyt tunnit tekevät nallesta juuri semmoisen, kuin se on.
Nallen valmistamiseen käytetyt tunnit tekevät nallesta juuri semmoisen, kuin se on.
Tässä nämä kymmensenttiset nyt paistattelevat tuore tietolappu kiinnitettynä selkään,
vaikka ikää on vanhimmilla jo reilut 24 vuotta!
vaikka ikää on vanhimmilla jo reilut 24 vuotta!
Sofia, Loviisa, Hilma, Anna, Alma, Vilma, PateMusta, Reol, Dio, Joakim, Nyyti.
Jokohan ne tuli kaikki lueteltua?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti