sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Ernestine- nallen tarina


 6.10.2014, Ernestine.
Syksyn lehtien nalle.

Ernestine oli tilattu nalle, nimeänsä myöten.
Tietyn nimistä nallea tehdessä
nallea aletaan valmistaa juuri sen
nimen ympärille.
Vähänkös jännittävää tekijälle!
Tilaajan kanssa on puhelimessa keskusteltu
nallen koosta, väristä ja sen semmoisista.
Siinä on selvinnyt tekijälle nallen puitteet!
"Toivomukset"!

Ernestinen piti olla semmoinen
Konstan oloinen ja värinen nalle,
ruskeine silmineen.
Mohairkarva oli aika lähellä Konstan karvaa.
Konstan karva onkin vuosien saatossa
hiukan kulunut ja haalistunut.
Niinhän siinä tuppaa käymään,
kun Konsta harrastaa muutakin,
kuin vain  lasikaapissa istumista!

Nimensä Ernestine on saanut
erään itävältalaisen, Loferin kylässä sijaitsevan
majapaikan emännän mukaan.
Nallen tilaajat ovat lomailleet vuosikymmenet siellä
ja ystävystyneet yrittäjäperheen kanssa.

Pihlajanmarjat punoittivat täysin
Ernestinen valmistumisen aikoihin!

Valmiina!
Olin luottavainen, että näitä ruskeita silmiä
tuleva omistaja ei voi vastustaa!

Pakko pakata laatikkoon...
Matka alkoi marraskuussa kohti eteläistä Suomea.
Laatikko avattaisiin vasta Jouluna!
Ernestinen oli tilannut ystäväni kummisetä
puolisolleen joululahjaksi.
Kukaan ei saisi nähdä nallea ennen Joulua!
Nalleparka!
Mutta hyvin se oli laatikossa selvinnyt
ja Jouluna pääsi uuteen, omaan kotiin.
Todennäköisesti se pääsee mukaan Itävallan
reissullekin, tutustumaan nimikaimaansa!

Ernestine Jouluna uudessa kodissaan,
hiukan hämmentyneenä, mutta selvästi
helpottuneena ja onnellisena
veikeän tonttutytön seurassa.
Sain tämän kuvaviestin Joulun jälkeen.

Hyvää elämää nallen matkassa
koko perheelle!

2 kommenttia:

  1. Suloinen on kaveri, tuo Ernestine siis!!! Kaivappa jostain Konstan "lapsuuden"-kuvia...niin nähdään kui paljo se on matkojen varrella "ryvettyny"

    VastaaPoista
  2. Onpa kiva kuulla, että Ernestine vaikutti suloiselta! Kiitos!! Pitääpä kaivella Konstan varhaisia kuvia, silloin oli kylläkin vain filmikamera käytössä ja kuvat paperisia, niitä oikeita valokuvia!

    VastaaPoista