Tämä pieni, herttainen talo
kulkee meillä vieläkin "Saimin mökkinä",
vaikka se on jo 70-luvulta lähtien ollut
toisten kesämökkinä.
Saimi oli ja eli mökissään vuosikymmenet
yksin, leskeksi jäätyään.
Saimi oli äidin sedän vaimo, "Setä-Einon Saimi".
Meille penskoille aina "Saimi-täti".
Mökin tontti on lohkaistu meidän tilasta
vuonna yksi ja kaksi, kun setä on
erkaantunut tilalta pois.
Saimi piti kylän lapsille pyhäkoulua,
ja sinnehän meidän piti joka pyhäaamu mennä
riissivellin syönnin jälkeen.
Yhden kerran päätettiin vetkutella,
ettei meijän tarvitsisikaan mennä.
Mutta mitä vielä; koko pyhäkoulukarja
tuli hakemaan meitä kotoa...
No, saihan siellä herkullista sokerikaakkua
ja mehua tai simaa...
Ja lammastarroja vihkoon!
Saimi oli meillä vakio"vieras", eli tuttu.
Ikäänkuin hän olisi tehnyt meillä töitä huvikseen.
Aamulla saatoimme lapset herätä siihen,
kun Saimi jo veteli luudalla tuvan lattioita puhtaaksi.
Hänellä oli vaivoinaan struuma,
ja siksi hengästyi helposti.
Kerran hänen meille tultuaan, kun eteisestä jo
kuului hengitys; pikkusisko sanoi, että
Saimin henki kuuluu jo!
Lapset tykkäsivät Saimista ja Saimi lapsista.
Nuorimman siskoni hoitajan virkaa hän toimitti
monta kesää.
Saimi kuljetti siskoa maitokärryissä mukanaan,
kun keräsi metsästä hakkuutähteitä hellapuiksi.
Liiterinsä oli kattoa myöten täynnä puita.
Niitä hellapuita riitti vielä mökin uusille
omistajille poltella vuosikausiks .
Ja aina lauantai- iltana Saimi tuli meille saunomaan.
Saunan jälkeen pedattiin hänelle peti
uunin kylkeen. kolpitsan,
eli kapeahkon kenkälaatikon päälle.
(Jossa muuten sai maailman parhaimmat
päivänokoset, eli silimäntäyteiset!)
Me lapset laitoimme tuoleja tueksi,
ettei Saimi putoa yöllä lattialle.
Ja joka aamu hän oli jo lähtenyt mökilleen
ennen meidän heräämistä.
 |
| Kylläpä Saimia naurattaisi talven tekemät lumileikit! |
Saimi haki meidän kulmakunnan postin
päivittäin kyläkaupalta.
Olin mennyt hakemaan postia hänen luotaan
ja hän sitten oikein äkäisenä kysyi minulta,
että ootko sinä muuten valehdellut?
Mie änkyttämään, että oonhan mie joskus narrannut...
Ja mietin, että mitähän Saimi nyt tarkoittaa.
Hetken päästä hän alkoi nauramaan kysyen,
että lähtikö hikka?!
Kyllä lähti!
Ja muistan, miten vaikeaa Saimin
oli luopua lehmistään, niistä kahdesta, -
kun ei olisi enää jaksanut hoitaa niitä.
"Millä sitä sitten elää, jos lehmiä ei ole..."
Silmissäni näen Saimin istuvan lypsyllä
maantien varressa, aidan takana.
Saimin matka päättyi meille Jouluaattona 1973,
70- vuotiaana.
Hän oli päässyt sairaalasta Jouluksi "kotiin",
eli meille, kun eihän sinne kylmään mökkiin
voinut yksin mennä.
Yskäkohtauksen ssatuaan menin hänen tuekseen
ja siihen päättyi Saimin elämä.
Mie ajattelin vain kaiken ikävän
keskellä, että Saimi pääsi Jouluksi kotiin.
Ihminen elää niin kauan,
kun joku muistaa hänet!
Saimi- täti elää meidän muistoissamme.
Se on hyvässä hoidossa ystäväni siskolla.
Nimensä se sai Saimi- tädin mukaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti