Elämän tarkoitus

Tätä pohdimme rakkaan ystävän kanssa
yötämöisiin saunan lauteilla maaliskuun alkajaisiksi.
Sain olla vierailulla uudessa, ihanassa ja
tunnelmallisessa mökissä Kuoringan rannalla.

Ystävän siskon valmistamat nallet ja Konsta. Siskon luvalla nallet saavat esiintyä!

Olemme tunteneet kauan.
Ja vaikka välissä olisi miten pitkä aika tahansa,
jatkamme siitä, mihin viimeksi tavatessa jäimme.
Sitä on ystävyys.
Niin se vain tapahtuu.
Sydämessä on paikkansa jokaiselle ystävälle!

Konstahan meni aivan sekaisin ihanat, hellyyttävät ja suloiset nalle- neidit tavatessaan!

Olen monesti siteerannut ystävälleni
Aale Tynnin runoa "Kaarisilta";

"Ja Jumala sanoi:
Toisille annan toiset askareet,
vaan sinulta, lapseni,
tahdon, että kaarisillan teet..."

Vähänkös myö ollaan hurmaavia!! Neiti Punainen ja neiti Liila.

Niin täällä elämässä elellään,
päivä kerrallaan.
Näillä teillä, mitä meille itse kullekin
on annettu - ja annetaan.

Se, mihin voimme itse vaikuttaa,
on se, miten suhtaudumme toisiin ihmisiin.
Ystäviin.
Ja myös itseemme.
Se onkin se vaikein tehtävä...

Taisi se ihastus olla kyllä molemminpuolista...

Jos on itsensä kanssa sinut,
niin silloin jaksaa ehkä paremmin
ottaa vastaan ne vastoinkäymiset,
mitä jokaisen elämässä tulee vastaan.
Ennemmin tai myöhemmin.
Pieniä tai suuria.
Harva täällä ilman kolhuja ja koettelemuksia
selviää...
Sellaista pumpulia ei taida löytyä ympärille.
Haavoja, ruhjeita, mustelmia kehoon ja mieleen.
Ja sydämeen.
Sellaista tämä elämä on.

Yöpuulle nallet kävivät kylki kyljessä...

Ystävät auttavat eteenpäin.
Sinä autat minua, kun minulla on vaikeaa.
Minä autan sinua, kun sinulla on vaikeaa.
Jaetaan ilot. Ja ne suurenee...
Jaetaan surut. Ja surut pienenee...

Niin yksinkertaista se on.
Jo se tieto, että ystävä muistaa ja
kantaa ja ajattelee ja lähettää voimia-,
se auttaa.
Aina siihen uuteen huomiseen.

Konstaa sen verran neiti- seura jännitti, että se unohti heittää repun pois selästään ja kaulaliinan kaulastaan...

Kaivan vielä joskus vintin kätköistä
ystävän lähettämän rohkaisu- jaksamis-
nostamiskirjeen nuoruuden tuskaisilta
kasvamisen vuosilta.
Se kirje oli kirjoitettu valtavan kokoiselle
millimetripaperille, täynnä tiheää ja pientä tekstiä.
Kirjeen voimin kompuroin taas eteenpäin.
Niin kannamme toinen toistamme.
Jokainen.

Aina on oltava toivoa sen verran, että
jaksaa siihen uuteen auringonnousuun.

Näin täällä elämässä mennään.
Tämä päivä näin.
Ja huomenna taas uusin voimin.

Aamulla kaikki nallet olivat iloisia ja tyytyväisiä. Mitä nyt hameen helmat olivat vähän rutussa...

Niin.
Ja se elämän tarkoitus.

Päädyimme siihen, että se on rakkaus.

Rakkaus.
Ja ystävyys.