sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Varaslähtö kevääseen


Varaslähtö keväälle;
takana on ystävä- kälyjen kyty- päivät.
Kokoonnumme pari, kolme kertaa vuodessa
nauttimaan toistemme seurasta,
tehden yhdessä jotain kaikkia ilahduttavaa.
Varsinaiset tyky- päivät!


Nyt olimme "etelän lämmössä",
tuulisessa ja jopa aurinkoisessakin Helsingissä.
Tarinoinnin ohessa muutama harkittu kohde kaupungilla
sekä tutustuminen Kevätmessuihin.


Miulle Kevätmessuilla käynti oli ensimmäinen.
Ihan ilokseenhan sitä kukka- ja väriloistoa katseli.


Kuusi tuntia hujahti kuin siivillä tutustuen
messujen monipuoliseen antiin.


Junakyyti rajoitti sopivasti ostohaluja!
 

Kyllä kerran elämässään kannattaa käydä!




Mitenkäs se vanha kiinalainen viisaus kuuluikaan;
Jos haluat olla onnellinen koko elämäsi,
ryhdy puutarhuriksi!


Lauantai- illan kruunasi Don Quijote- baletti
Oopperatalolla.
Paikat kolmannella parvella olivat
korkean paikan kammoiselle jännittävät,
mutta kun keskittyi esitykseen, niin sen unohti!
Olin baletissa ensimmäistä kertaa.
Todella kaunista ja taitavaa katsottavaa!
Kovin on erilainen tanssijan ammatti,
kuin tavan tallaajalla...
Oopperatalo itsessään on jo katsomisen arvoinen paikka.
Verorahoille vastinetta!


Tämmöinen nalle löytyi petikaveriksi!


Ja olihan siellä myös tekemäni Tiitus!

Melkein kuin myö kälyt; tämä kortti on Lintulan Luostarista Heinävedeltä.
 Olemme olleet yhdessä Luostari- vaelluksella,
- siitäpä idea synttärisankarin kortiksi...

Nyt keskityn kotimaisemiin ja - töihin.
Sulattelen lumia ja kuivailen rapaisia pihoja ja teitä...
Pääsiäistä odotellessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti