perjantai 24. huhtikuuta 2015

Metsätöitä ja ... nalleja

Tällä viikolla näitä keväthommia.
Olen soitellut pikkuhiljaa raivaussahaa
ensiharvennusta odottavissa koivikoissa.
Sieltä joutavat pois tuomen, pihlajan ja pajun vesat.
Raivaukset olisi paras tehdä heinäkuussa,
mutta harvoinpa siihen aikaan haluttaa lähteä metsään;
helteeseen ja ötököiden syötäväksi...
Nyt on niin helppoa raivata,
kun puut ja vesat ovat lehdettömiä.
Säätilakin suosii, eikä raivaus häiritse pesiviä lintuja.
Ensimmäiset raivaukset aloitin,
kun oli vielä osittain lunta maassa;
nyt on jo aivan lumetonta kaikkialla metsässä.

"Pitkälato" ja samanniminen peltolohko
odottelee toukotöitä toukokuussa.

Ystäväni nallet.
Edessä "panda"- kaksoset, lapsuutensa nallet,
jotka olivat löytyneet kotitalon vintin kätköistä.
Toinen on siskonsa ja toinen ystävän nalle.
Suloisen pienet, vaaksan pituiset nallet.
Täytteenä on puulastu, ihan hyvässä kunnossa!
Takana miun tekemä, Jonas.


Keltainen, vanha nalle oli myös löytynyt
vanhan talon kätköistä.
Se on ensimmäinen vanha nalle,
jonka olen korjannut.
Jalka piti operoida takaisin kiinni vartaloon.
Sen sylissä on miun kuivaneulahuovuttamalla tehty nalle.

Nallen täyttämistäkin olen jatkanut jossain välissä.
Räntäsateet suosivat sisähommia!
Ensin parantelin täyttämisestä
kämmeneen tullutta rakkoa,
nyt parantelen peukalon rakkoa...
Siis taukoja nallentekoon!
Kovvoo hommoo!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti