perjantai 22. helmikuuta 2019

Pihkan tuoksua!

 Tämä lähes 60- vuotias kuusikko odotti hartaasi harvennushakkuuta.
(Vai olinko se minä??!)
Metsikkö on ollut aikoinaan laitumena; lehmiä ja lampaita.
Vajaatuottoista metsää! Pääasiassa lepikon rytöä.
Isäni uudisti metsän tuottavampaan puun kasvatukseen.
Sain olla isän mukana, kun hän ajoi hevosella ja reellä puita pois ennen istutustöitä..
Olin pieni tyttö, kun siihen istutettiin kuusentaimet.
Muistan, miten tien varressa oli valtavasti taimisäkkejä ja kuokkia.
Kivikkoa!
Kummini muisteli olleensa istuttamassa kuusia 4H- kerholaisena.
Ei ihan kevyttä ja helppoa hommaa...
Kertaalleen kuusille annettiin boorilannoitus; laidunmaat kärsivät sen puutteesta.
Kuusikko on siis aivan puhdasta talousmetsää, tasaikäistä.
Kuusten keskellä on puolenkymmentä nyppylää, joissa kasvaa mäntyä.
Harvennuksia on tehty aiemmin jo kaksi kertaa, osittain kolmekin kertaa.

Hakkuu alkoi tällä viikolla.
Nyt tehtävä harvennus tehdään ns. yläharvennuksena.
Eli poistetaan noin kolmannes järeimpiä puita.

On mielenkiintoista seurata ammattilaisten työtä.
Iltavuoroa tekee nuori mies, joka piakkoin valmistuu metsäkoneenkuljettajaksi.
Hyvältä näytti työn jälki.

Kuuset ovat jo tukki-paksuisia, eli tämän olisi voinut tehdä jo päätehakkuuna.
Mutta nytpä vielä annetaan loppujen kasvaa ja järeytyä ennen lopullista uudistushakkuuta.
Kuusen kasvuun riittää siis noin 60 vuotta;
enää ei tarvitse odottaa 80 tai 100 vuotta, kun kuusi on kasvanut mittaansa.
Puuston kasvu on todella nopeutunut.

MTK on haastanut ihmisiä tekemään ympäristölupauksia.
Minä olen sen tehnyt tässä hakkuussa!
Jätän kasvamaan vielä aivan täyden metsällisen kuusia,
jotka sitovat hiiltä ja torjuvat ilmastonmuutosta!

 #YMPÄRISTÖLUPAUS

 Ensi keväänä ja kesänä on edessä latvusten ja hylkypöllien korjuu polttopuuksi!

 Ajokone työssään.

Ja se pihkan tuoksu!
Minusta se on edelleen maailman paras tuoksu!!
Aurinko kruunaa kaiken...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti